Valikko
Urheilu

Hibernianiin siirtyvä Otso Virtanen: ”Minusta halutaan uusi ykkösmaalivahti”

IFK Mariehamnissa loistanut maalivahti lisää kilpailua Hibsissä.

Skotlannin mestaruussarjan Hibernianiin siirtyvä suomalaismaalivahti Otso Virtanen, 21, kertoo, että seuralla on selvät suunnitelmat hänen varalleen.

”Täällä oli selvät suunnitelmat minun varalleni. He olivat pidemmän aikaa minuun yhteydessä. Tutustuin seuraan ja juttelin seuran edustajien kanssa pitkään. Päätös oli lopulta helppo”, Otso Virtanen kertoi Helsingin Sanomille puhelimitse.

”He kertoivat, että minusta halutaan tulevaisuudessa ykkösmaalivahti. He kertoivat haluavansa auttaa minua joka päivä kehittymään”, Virtanen sanoi.

Virtasen kolme ja puoli vuotta pitkä sopimus edinburghilaisseuran kanssa julkistettiin sunnuntaina.

”Tämä tuntuu loistavalta. Saimme hyvän, pitkän sopimuksen loistavan seuran kanssa. Ei ole valittamista, olen tyytyväinen.”

Hibernian pelaa tällä kaudella Skotlannin mestaruussarjassa, toiseksi ylimmällä sarjatasolla. Hibs on sarjassa toisena kaksi pistettä perässä Rangersia.

Hibernianissa on ollut selkeä ykkösmaalivahti, 25-vuotias Mark Oxley ja selkeä kakkosmaalivahti, espanjalainen Antonio Reguero, 33. Otso Virtanen on hankittu seuraan kolmanneksi maalivahdiksi tuomaan lisää kilpailua pelipaikalle.

”He päättivät hankkia nuoren maalivahdin, joka on vielä vähän kokenutkin ja pelannutkin otteluita. Sillä perusteella minä sain paikan”, Virtanen kertoi.

”Vastuu tulee harjoituksista, joissa täytyy olla hyvä. Jokapäiväinen tekeminen on nyt se isoin juttu minulle.”

Turussa syntynyt Virtanen debytoi Veikkausliigassa kaudella 2011 TPS:n paidassa. TPS:ssä Veikkausliigaotteluita ei kertynyt lopulta enempää.

Kaudeksi 2013 Virtanen siirtyi IFK Mariehamniin, jossa hän pelasi 65 Veikkausliigaottelua. 195-senttinen Virtanen on pelannut alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa 12 ottelua, joista kuudessa hän on pitänyt maalin puhtaana.

Maarianhaminassa Virtanen nousi Veikkausliigan maalivahtien parhaimmistoon.

”Maarianhamina oli loistava siirto minulle. He halusivat aikoinaan nuoren suomalaismaalivahdin. He lupasivat auttaa minua ja niin auttoivatkin, kun vastuuta tuli paljon”, Virtanen sanoi.

Virtasen mukaan Hibernianista hänelle voi aueta hyvä ura ulkomailla.

”Se voi olla aika isokin. Tämä on hyvä ja iso seura. Olen isossa ikkunassa koko ajan”, Virtanen sanoi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallo
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  2. 2

    Espoo United taas kohun keskellä: Raimo Summasen pedofiilikommentit tutkitaan – ”Ainutlaatuinen tapaus”

  3. 3

    Kaksinkertaisen F1-mestarin heitto sai Lewis Hamiltonin repeämään: ”En ole samaa mieltä”

  4. 4

    Ikäpresidentti Räikkönen yhä parhaassa tikissään – ”Katsotaan sitten, kuka on kärjessä”

  5. 5

    Formula ykköset karjuvat taas – katso 3D-grafiikka autojen muutoksista

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  2. 2

    IFK:n Juhamatti Aaltonen toisen TPS-ottelun alla: ”En ala valehdella, että kyllä se minua itseäkin mietityttää”

  3. 3

    ”Mies, jota kannattaa tulla katsomaan”: Elämäntapansa remontoinut Petteri Forsell toteuttaa fantasioitaan kentällä

  4. 4

    Markkasen Arizona matkalla finaalipeleihin – voittoon kyennyt vain yksi suomalainen, yhdessä Michael Jordanin kanssa

  5. 5

    Espoo United taas kohun keskellä: Raimo Summasen pedofiilikommentit tutkitaan – ”Ainutlaatuinen tapaus”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  2. 2

    Suomen ampumahiihtäjien valmentaja kaatui pahasti Kontiolahdella – ”Hän on sairaalahoidossa”

  3. 3

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  4. 4

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  5. 5

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    3. 3

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    4. 4

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    5. 5

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    6. 6

      Nigerialaisnainen sai törkeästä ihmiskaupasta yli kolme vuotta vankeutta – uhri myi seksiä Vantaalla, Tampereella ja Oulussa

    7. 7

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    8. 8

      Netissä kiertää nyt ”maailman epätyydyttävin” video, jolla tehdään harmittomia juttuja väärin ja katsojia inhottaa – psykologi selittää, mistä vastenmielisyys johtuu

    9. 9

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    10. 10

      Suomalaismiljardööri rikkoi kuljettajan suojatiesääntöä Helsingissä: tuomittiin lähes 80 000 euron sakkoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    2. 2

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    3. 3

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    4. 4

      Poliisi varoittaa lapsia Venäjältä levinneestä ahdistavasta itsemurhapelistä – pelin osuutta itsemurhiin on myös epäilty

    5. 5

      Neljä kuoli ja 40 loukkaantui terrori­hyökkäyksessä brittiparlamentin edustalla – hyökkääjä ajoi autolla ihmisten yli, tunkeutui parlamentin alueelle ja puukotti poliisin kuoliaaksi

    6. 6

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Tutkimus: Seksin jälkihehku liimaa pareja yhteen – vaikutuksen kesto on vakio

    9. 9

      Harva tietää mitä tehdä, kun läheisen mieli järkkyy – ”Ei kannata sanoa, että kyllä se päivä vielä paistaa risukasaankin”

    10. 10

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    2. 2

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    3. 3

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    6. 6

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    7. 7

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    10. 10

      Instagramin seuratuin ihminen poisti Instagramin puhelimestaan eikä halua enää seurata sitä, koska väsyi turhia asioita tursuavaan someen

    11. Näytä lisää