Valikko
Urheilu

Djokovic vaivatta jatkoon – välierästä todellinen huippukohtaaminen

Tenniksen miesten maailmanlistan ykkönen Serbian Novak Djokovic eteni selvin numeroin Australian avointen välieriin kaatamalla puolivälierissä Japanin Kei Nishikorin 6–3, 6–2, 6–4.

Tenniksen miesten maailmanlistan ykkönen Serbian Novak Djokovic eteni selvin numeroin Australian avointen välieriin kaatamalla puolivälierissä Japanin Kei Nishikorin 6–3, 6–2, 6–4.

Djokovic on Australian hallitseva mestari, ja yhteensä hänellä on jo viisi titteliä kauden avaavasta grand slam -turnauksesta. Kuudennen tiellä on kuitenkin mainiosti Australiassa esiintynyt Sveitsin Roger Federer.

54 helppoon virheeseen sortuneesta Nishikorista ei ollut haastamaan syöttönsä kanssa takellellutta Djokovicia, mutta välierässä serbin on parannettava peliään päästäkseen loppuotteluun.

Djokovic sai ykkössyöttönsä ruutuun vain 57-prosenttisesti, ja Nishikori mursi syötön kahdesti kolmannessa erässä. Japanilaisen helpot virheet auttoivat kuitenkin Djokovicin työtä, eikä ottelusta muodostunut kunnon kamppailua.

Djokovic hävisi läpisyötöt ja voittolyönnit, ja Nishikori oli niukasti parempi myös verkkopelissä. Maailmanlistan ykkönen joutui lisäksi juoksemaan vastustajaansa enemmän, mutta kuittasi ottelusta silti selvän voiton.

Federer sen sijaan hallitsi ottelua Tomas Berdychiä vastaan vähintään yhtä selvästi, vaikka eräluvut olivat hieman tiukemmat 7–6 (7–4), 6–2, 6–4.

Federer syötti ykkössyöttönsä 69-prosenttisesti ja voitti peräti 83 prosenttia ykkössyötöstä alkaneista pisteistä. Voittolyöntejä hän löi 48 ja helppoja virheitä 26. Verkkopelissä sveitsiläinen oli lähes erehtymätön voittaen 29 yrityksestä 24.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Raimo Summanen sai puheistaan kahdeksan ottelun toimitsijakiellon: ”Tapaus täyttää päivänselvästi kunnianloukkauksen määritelmän”

  2. 2

    Englannin fanit buuasivat Saksan kansallishymnille ja lauloivat maailmansotien aikaisia lauluja

  3. 3

    Entiseltä tennistähdeltä mahtava reaktio yllättävään eläinvieraaseen kesken pelin: ”En usko, että tällaista tapahtuu enää koskaan”

  4. 4

    Olympiakomitean toimitusjohtajaksi 45 hakijaa, vain kuusi naista tavoittelee paikkaa

  5. 5

    Tykinkuulahyökkääjä Micke Åsten pääsi katettuun pöytään

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  2. 2

    Raimo Summanen sai puheistaan kahdeksan ottelun toimitsijakiellon: ”Tapaus täyttää päivänselvästi kunnianloukkauksen määritelmän”

  3. 3

    Entiseltä tennistähdeltä mahtava reaktio yllättävään eläinvieraaseen kesken pelin: ”En usko, että tällaista tapahtuu enää koskaan”

  4. 4

    Englannin fanit buuasivat Saksan kansallishymnille ja lauloivat maailmansotien aikaisia lauluja

  5. 5

    Jalkapallo on piikki Turkin johtajan Erdoğanin lihassa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  2. 2

    Suomen ampumahiihtäjien valmentaja kaatui pahasti Kontiolahdella – ”Hän on sairaalahoidossa”

  3. 3

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  4. 4

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  5. 5

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hampurilaistesti: maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    2. 2

      Happohyökkääjä vaanii nuoria naisia Berliinissä – uhreja ainakin kuusi

    3. 3

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    4. 4

      Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko

    5. 5

      Trump on rakennellut itselleen ansoja – voiko niistä seurata jotain todella dramaattista?

    6. 6

      Alkoholiin, huumeisiin ja itsemurhiin liittyvät ”epätoivon kuolemat” tappavat USA:n valkoisia ennätystahtiin

    7. 7

      Kristilliset piilottivat neljä ehdokasta vaalimainoksistaan Helsingissä: yksi kirjoitti ”matuvyörystä” ja juutalaisten tekemästä kansanmurhasta

    8. 8

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    9. 9

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    10. 10

      Peruskoulu tuottaa passiivisia poikia – liian moni valinnaisaine on suunnattu tytöille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    3. 3

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    4. 4

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    5. 5

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    6. 6

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta

    10. 10

      Isis ilmoittautui Lontoon terrori-iskun tekijäksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää