Urheilu

Valikko
Urheilu

Rion olympialaisissa varaudutaan zikavirukseen

Ensi kesänä Riossa järjestettävät olympialaiset ovat suurin Etelä-Amerikassa järjestetty urheilutapahtuma.

Kansainvälinen olympiakomitea KOK aikoo julkaista ohjeensa zikavirukselta suojautumiseen ensi kesänä käytävissä Rion olympialaisissa.

Zikavirusepidemia on levinnyt nopeasti jo lähes 20 maahan lähinnä Latinalaisessa Amerikassa. Kansainvälinen terveysjärjestö WHO arvioi torstaina taudin tarttuvan miljooniin ihmisiin.

Rion olympialaiset ovat suurin Etelä-Amerikassa järjestetty urheilutapahtuma. Puheenjohtaja Thomas Bachin mukaan KOK aikoo antaa kansallisille olympiakomiteoille toimintaohjeet zikaviruksen varalta.

”Teemme kaikkemme urheilijoiden ja kisavieraiden terveyden suojelemiseksi”, Bach sanoi Reutersin mukaan.

”Teemme yhteistyötä WHO:n, Brasilian viranomaisten ja kisajärjestäjien kanssa.”

Zikavirusta levittää keltakuumehyönteinen, joka levittää myös keltakuume-, denguekuume- sekä chikungunya-kuumeviruksia.

Rion kisaorganisaatio on muun muassa kertonut pitävänsä kisa-alueet puhtaana lätäköistä, jotta virusta levittävälle hyönteisille ei olisi kasvupaikkoja.

Monien maiden urheilijat ovat jo varautuneet zikavirukseen. Australian olympiakomitea on ohjeistanut urheilijoita pitämään ovet ja ikkunat suljettuina sekä käyttämään pitkähihaisia ja -lahkeisia vaatteita.

Venäjän urheiluministeri Vitali Mutko muistutti, että kova harjoittelu altistaa urheilijat erilaisille sairauksille.

Zikavirus voi aiheuttaa muun muassa lievää kuumetta, päänsärkyä, nivelkipua ja ihottumaa. Oireet ilmenevät yleensä 3–12 päivän kuluttua puremasta ja kestävät 2–7 päivää. Ainoastaan noin joka neljäs infektio aiheuttaa oireita. Infektiolle ei ole lääkettä eikä rokotetta.

Lähteet: Reuters, AFP

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Zikavirus
  • Rion olympialaiset
  • Tero Hakola

Urheilun luetuimmat

  1. 1

    Kaisa Mäkäräinen iloitsi kakkossijastaan: ”Palkintosijat eivät tule ilmaiseksi”

  2. 2

    Rosberg tarjoutui tekemään Hamiltonille töitä – ”Soita minulle”

  3. 3

    Tonteri voitti big airin maailmancup-kisan Saksassa: ”Ihan jepa, kyllä maistuu”

  4. 4

    Arsenal-tähti Özil pohtii rasismia – ”Ehkä se johtuu vanhemmista tai taustasta”

  5. 5

    Julia Kykkänen paransi lentoaan Lillehammerissa roimasti

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Lewis Hamilton vinoili Nico Rosbergin lopettamisesta

  2. 2

    Nico Rosberg lopettaa F1-uransa – ”Olen noussut oman vuoreni – olen huipulla, joten tämä päätös tuntuu oikealta”

  3. 3

    Rosberg tarjoutui tekemään Hamiltonille töitä – ”Soita minulle”

  4. 4

    Huuhkajien Thomas Lam keskellä draamaa Englannin mestaruussarjassa – ”En ole ollut aiemmin mukana vastaavassa”

  5. 5

    Cristiano Ronaldoa epäillään kymmenien miljoonien eurojen veronkierrosta

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Nico Rosberg lopettaa F1-uransa – ”Olen noussut oman vuoreni – olen huipulla, joten tämä päätös tuntuu oikealta”

  2. 2

    Kolumbian lentoturmasta selvisi kuusi hengissä – kuolleita on 75, koneessa oli brasilialainen jalkapallojoukkue

  3. 3

    Lewis Hamilton vinoili Nico Rosbergin lopettamisesta

  4. 4

    Kolumbian lentoturmasta selvinnyt jalkapalloilija: Pitäkää huolta vihkisormuksestani

  5. 5

    Bottas tai Wehrlein pääehdokkaat Rosbergin korvaajaksi

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      HS seurasi pikkujoulujen viettoa Tallinnan-laivalla: ”Mennään hyttiin pussailemaan?” – ”Mennään vaan”

    2. 2

      Imatran keskustassa vakava ampumistapaus – Yle: Kolme kuollutta

    3. 3

      Satavuotiaan Suomen juhlalikööriksi valittiin virolainen Vana Tallinn – Alkon hallintoneuvoston johto parahti: ”Ei voi olla totta”

    4. 4

      On aika uskoa siihen: Saara Aalto menee X Factorin finaaliin

    5. 5

      Iran aikoo teloittaa miljardöörin – korkein oikeus piti kuolemantuomion voimassa

    6. 6

      Tutkijat vertaavat Sipilän johtamistapaa Trumpiin ja Berlusconiin – johtajuutta on kunnioitettava kyseenalaistamatta

    7. 7

      Jopa 40 ihmisen pelätään kuolleen valtavassa tulipalossa tanssiklubilla Kaliforniassa – HS:n tietojen mukaan kadoksissa myös suomalainen

    8. 8

      Viisikymppinen mies ryhtyi kasvissyöjäksi – hän huomasi olevansa hyvin trendikäs ja alkoi myös lihoa

    9. 9

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    10. 10

      Sunnuntaiaamu on hyytävän kylmä myös Etelä-Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    2. 2

      Viisikymppinen mies ryhtyi kasvissyöjäksi – hän huomasi olevansa hyvin trendikäs ja alkoi myös lihoa

    3. 3

      Satavuotiaan Suomen juhlalikööriksi valittiin virolainen Vana Tallinn – Alkon hallintoneuvoston johto parahti: ”Ei voi olla totta”

    4. 4

      HS seurasi pikkujoulujen viettoa Tallinnan-laivalla: ”Mennään hyttiin pussailemaan?” – ”Mennään vaan”

    5. 5

      Toimittaja Ilkka Malmberg on kuollut

    6. 6

      Teillä kulkee kymmeniätuhansia kolariautoja – näin tunnistat kolarikorjatun auton

    7. 7

      Lapsiperheen arki kuihdutti seksielämän ja vei läheisyyden – pelkään parisuhteeni puolesta

    8. 8

      Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    9. 9

      Eläkekeskustelussa kytee sukupolvien sota – Katso HS:n laskurista, paljonko kukin ikäpolvi on säästänyt eläkettä ja paljonko sitä on luvassa

    10. 10

      Ylen päätoimittaja Atte Jääskeläinen myönsi tehneensä virheen Sipilä-asiassa – Ruben Stiller: ”Ylessä on paljon pelkoa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    2. 2

      Susanne Päivärinta ja Jan Andersson kiistävät päätoimittaja Atte Jääskeläisen väitteet: Ylen linjausta perusteltiin ”muilla syillä”, juontajat sanovat

    3. 3

      Kymmenien suomalaisten kauneusleikkaukset ovat menneet pieleen – Cheyenne Järvisen rintoihin jäi rujot jäljet

    4. 4

      Sanna-Mari Paakki aloitti kampanjan tissien puolesta ja joutui Ylilaudalta nousseen vihakampanjan kohteeksi – ja se kertoo siitä, mikä internetiä nyt riivaa kaikkialla

    5. 5

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    6. 6

      Ruben Stiller kertoo HS:lle saamastaan varoituksesta ja Ylen kovista vaatimuksista Sipilä-asiassa: ”Olen hiiri ja minua pelotti”

    7. 7

      Ylen juontaja tenttasi päätoimittajaa suorassa lähetyksessä – ja hukkuu nyt kiittävään palautteeseen

    8. 8

      Miten elämäsi sujuu muihin verrattuna? Lue sinulle räätälöity juttu perheestä, terveydestä, työstä ja onnesta

    9. 9

      Pidimme kaksi viikkoa uutta päiväkirjamaista kalenteria, jota hehkutetaan maailmalla – näin se toimii

    10. 10

      Helsingin kaupunginvaltuusto hylkäsi Guggenheimin taidemuseon äänin 53–32

    11. Näytä lisää