Valikko
Urheilu

Juho Mikkonen yllätti SM-sprintin suosikit oikea-aikaisella iskulla: ”Onnistui täydellisesti”

Selkävaivoista toipunut Juho Mikkonen teki taktisesti oikea-aikaisen iskun ja vei suosikkien nenän edestä sprinttihiihdon (v) Suomen mestaruuden Imatralla.

Imatra. Selkävaivoista toipunut Juho Mikkonen teki taktisesti oikea-aikaisen iskun ja vei suosikkien nenän edestä sprinttihiihdon (v) Suomen mestaruuden Imatralla.

Kun Matias Strandvall ja Martti Jylhä kyttäsivät toisiaan, Mikkonen käytti tilaisuutensa.

”Huomasin nousussa, että pojilla alkoi vähän painaa. Ajattelin, että oli paikka iskeä jyrkälle. Kuokka on aina ollut vahvuuteni tuollaisissa lyhyissä terävissä nousuissa, ja siinä onnistuin täydellisesti”, ensimmäisen Suomen mestaruutensa voittanut Mikkonen sanoi.

Alkukauden aikana Mikkosen kisat sujuivat alle odotusten. Ainoa valopilkku oli joulukuussa Davosin mc-sprintin (v) 14. sija.

”Kausi oli marraskuusta joulukuuhun aika rikkonainen. Oli selkävaivoja, aika pahojakin. Siellä on ollut välilevyn kanssa ongelmia. Tammikuu on ollut paljon ehjempi, ja kuntokin on ollut nousussa”, Mikkonen sanoi.

Joulukuussa hän oli pitkään yhteen menoon korkealla Alpeilla. Joulukin meni kihlatun Kerttu Niskasen kanssa Sveitsin Pontresinassa.

”Se pitkä korkean paikan pätkä tuottaa tulosta tässä tammikuun lopussa ja toivottavasti helmikuussakin, kun on saanut hyvän harjoittelupätkän. Selkä on ollut paremmassa kunnossa, ja niin hiihtokin on helpompaa”, 25-vuotias Mikkonen sanoi.

Kilpailu käytiin peräti 1,6 km:n radalla, jolla noususumma oli 60 metriä eli maksimi.

Kilpailun teknisen asiantuntijan Jussi Prykärin mukaan rata on luonteeltaan hyvin samantyyppinen kuin vuoden 2018 olympialaisissa Etelä-Koreassa. Siellä tosin henkilökohtainen sprintti hiihdetään perinteisellä.

”Vähän oli turhan pitkä rata sprinttiin, mutta kaikki lasketaan”, Mikkonen totesi, ja Strandvall ja Jylhä nyökyttelivät vieressä.

Strandvall myönsi hiihtäneensä vain Jylhää vastaan, koska tämä oli ollut vapaan sprinteissä vahvin suomalainen koko alkukauden.

”Kun Juho pääsi karkuun, ei siinä ollut enää mitään tekemistä. Jos rehellisiä ollaan, Juho ja Martti olivat tänään parempia. Kun olen taktisesti nero, sain Martin peitettyä. Juho pääsi vähän iskemään”, Strandvall sanoi.

Jylhä myönsi hyytyneensä pahasti.

”Koko ajan kisan edetessä tuntui paskemmalle ja paskemmalle. Piti valehdella itselleen, että pystyy tuossa hiihtämään. Meinasi onnistuakin. Olen varmaan nähnyt painajaisia tällaisesta tilanteesta. On melkein Matti Heikkis -tyyppinen haastattelu tuloillaan, että on energiat ihan loppu”, Jylhä sanoi.

Naisten kilpailu sujui odotetusti, kun Kerttu Niskanen jäi flunssan takia sivuun.

Anne Kyllönen puolusti vuoden takaista mestaruuttaan ja päihitti Krista Pärmäkosken loppusuoralla. Pärmäkosken kanssa kompuroinut Laura Mononen otti uransa ensimmäisen sprinttimitalin.

”Ei ollut mitään helpointa hiihtoa. Finaali oli ehkä parasta. Onneksi se riitti mestaruuteen, vaikka oli sellainen keskiverto päivä kokonaisuutena”, arvioi viidennen sprinttitittelinsä vienyt Kyllönen, joka Tour de Skin jälkeen piti vastoin tapojaan kilpailutaukoa.

Myös Pärmäkosken mielestä kisan rata oli turhan pitkä.

”Se oli kova, mikä oli sinänsä hyvä meille. Mutta jos miettii SM-kisojen kannalta, että alku- ja välierätkin olisivat kovia hiihtoja, niin ei tarvitsi olla noin kova. Maailmancupissakin on ollut 1,2 km:n ratoja”, Pärmäkoski sanoi.

Urheilun luetuimmat

  1. 1

    HIFK:n omalle A-juniorille liigasopimus – ”Ei pelkää kentällä ketään”

  2. 2

    MTV:n uusi F1-selostaja Niki Juusela tiesi nuorena, että hänestä tulee F1-kuski: ”Ei tullut, mutta selostaja tuli”

  3. 3

    Niklas Hagman loppukaudeksi HPK:hon

  4. 4

    Leo-Pekka Tähti on Vuoden urheilija – heidät palkittiin Urheilugaalassa

  5. 5

    Englannin jalkapalloliitto haluaa kitkeä sukeltamisen pois sarjoistaan – ”Ongelma ratkeaisi puolessa vuodessa”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Leo-Pekka Tähti on Vuoden urheilija – heidät palkittiin Urheilugaalassa

  2. 2

    Jukka Jalonen Patrik Laineesta: ”Minulle ja varmaan muillekin yllätys”

  3. 3

    Jarkko Niemisellä voitokas liigadebyytti: ”Ei ole maskotin puuhaa”

  4. 4

    Kolme olympiamitalia ei riittänyt Ruotsin Vuoden urheilijan titteliin – ”Hevosväki on kuin lahko”

  5. 5

    Nyt oli Leo-Pekka Tähden aika: ”Kieltämättä tämä on aikamoinen kruunu meidän uralle”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mitä ihmettä Rion olympialaisten jättistadionille tapahtui? Tuhansia tuoleja revitty irti, seinissä reikiä, rakenteissa hometta

  2. 2

    Leo-Pekka Tähti on Vuoden urheilija – heidät palkittiin Urheilugaalassa

  3. 3

    255 miljoonaa silmäparia – Tässä on sosiaalisen median seuratuin ihminen

  4. 4

    Pekingin KHL-joukkueessa pelaava Janne Jalasvaara asuu luksushotellin 120 neliön huoneistossa koko kauden – Jokerit kohtaa tänään kiinalaisjoukkueen

  5. 5

    Patrik Laine yllätti syntymäpäiväkutsun lähettäneen pienen faninsa perinpohjaisesti

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    2. 2

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    3. 3

      Perussuomalaisten kansanedustaja laulaa levyllään ”punahuorasta” – Kannen kuvassa uhataan aseella naista punaisten muistomerkillä

    4. 4

      Yle: Berner ehdottaa isoja alennuksia autoilun verotukseen

    5. 5

      Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

    6. 6

      Cheekistä tekeillä miljoonaelokuva – Taustalla nimekkäitä tekijöitä, ensi-ilta olisi jo vuoden päästä

    7. 7

      HK sekoittaa jauhelihan joukkoon porkkanaa – ”Kasvisten pilkkominen on työlästä ja vie aikaa”

    8. 8

      Olivia Oras alkoi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana VIP-elämää – Mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    9. 9

      Ennen musiikkiluokille jonotettiin, nyt niitä ajetaan alas: ”Musiikista tulee tätä menoa vain eliitin harrastus”

    10. 10

      Italian keskiosiin iski useita maanjäristyksiä – Rooman metro evakuoitu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olivia Oras alkoi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana VIP-elämää – Mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    2. 2

      Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

    3. 3

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    4. 4

      Juristi menetti työttömyys­korvauksensa, vaikka ei ollut tienannut senttiäkään – työttömyysturvassa on sudenkuoppia, jos pyrkii työllistymään itse

    5. 5

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    6. 6

      Influenssa vai tavallinen flunssa? Lääkäri kertoo, miksi influenssaa kannattaa seurata tarkasti

    7. 7

      ”En syö juuri mitään, enkä silti laihdu” – Asiantuntijat kertovat, kuinka paljon aineenvaihdunnan hidastuminen oikeasti vaikuttaa laihtumiseen

    8. 8

      Sarjahukuttamisista tuomittu on yhä kateissa, poliisi julkaisi kasvokuvan – ”mahdolliset vihjeet hätäkeskukseen”

    9. 9

      Vanhemmat ovat menneet digiloikasta sekaisin, ja siksi monien lasten sanavarasto laahaa pahasti jäljessä

    10. 10

      Tammikuun palkkakuitissa odottaa yllätys – tarkista, paljonko maksusi ovat nousseet kilpailukykypäätösten takia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ulkomailla asuneet suomalaiset kertovat rajusta paluusokista: ”Tuntui siltä, että ainoa vaihtoehto on lähteä taas pois”

    2. 2

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    3. 3

      Uudet seksitavat lisäävät rajusti nielusyöpien määrää – tutkija ehdottaa HPV-rokotusohjelman laajentamista poikiin

    4. 4

      Olivia Oras alkoi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana VIP-elämää – Mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    5. 5

      Fysioterapeutti: Moni nainen kärsii tietämättään vatsalihasten erkaumasta – näin treenaat keskivartalosi kuntoon

    6. 6

      Joukko Munkkiniemen yhteiskoulun lukion oppilaita karkasi bileristeilylle Ruotsiin – Rehtori: ”Viitteitä suuresta salajuonesta”

    7. 7

      Lohikäärmeet pilaavat seksielämäni

    8. 8

      Heli Kurjanen kehitti maailman myydyimmän kuukautiskupin – suorasukainen markkinointi on järkyttänyt Yhdysvalloissa

    9. 9

      Kukaan ei tunne 25-vuotiasta Axel Thesleffiä, mutta hänen biisinsä oli viime vuoden suurin Suomi-hitti, jota on kuunneltu yli 130 miljoonaa kertaa – Miten se on mahdollista?

    10. 10

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    11. Näytä lisää