Valikko
Urheilu

Bluesin lokakuussa myymä laituri vastustajan tehomies

Kai Kantola oli Espoossa kuin kotonaan.

Ilveksen Kai Kantola juhli tutussa ympäristössä 4–2-voittoa Bluesista. Espoolaiset kauppasivat hänet lokakuussa tamperelaisseuralle paikatakseen kuralla oleva talouttaan.

Laitahyökkääjä Kantola kokosi pisteet 1+1. Hän teki 2–2-tasoituksen ja syötti 4–2-maalin.

”On tämä edelleen kotini. Meillä on yhä täällä Espoossa kotitalo, jossa välillä piipahdan”, sanoi Kantola.

Blues menetti Kantolassa jääkiekkoliigan kovan rouhijan. Tupsukorvissa hän teki perjantaina kovasti töitä maalin edessä.

Kantolan maali oli maskimiehen näppärä ohjaus. Sitä ennen hän ehti saada maalin edessä kasvoihinsa oman puolustajan laukauksen.

”Ehdin vähän väistää laukausta. Verta ei tullut, ja hampaat ovat jäljellä”, sanoi Kantola.

Tappio oli kova kolaus Bluesin pudotuspelihaaveilla. Kotijoukkue johti 2–0, mutta tamperelaiset nousivat takaa voittoon.

Bluesin päävalmentaja Jyrki Aho totesi, että kahden maalin johtoasema oli haastava. Sormi meni suuhun kun oli aika ”tappaa ottelu”.

”Emme ole olleet nuorentuneen ryhmän kanssa tuollaisessa asetelmassa. Luultiin, että peli oli loppu”, sanoi Aho.

Aho ihmetteli ”riittämättömyyden tilassaan” tuomaritoimintaa: ”Jos nuori pelaaja hipaisee tulee jäähy, mutta kun nuorta hipaisee se on ok.”

Ilves pysyy sarjataulukon hännillä. Se on juuttunut pohjalle huonojen vieraspeliensä vuoksi. Espoon kolmen pisteen matkapelisaalis oli joukkueelle vasta kauden toinen täyspotti.

Blues esitteli uuden vuokrapelaajan. Pelicansin puolustajan Niko Tuhkasen, 27, komennus kestää kolme ottelua.

Blues ja Ilves kohtaavat lauantaina Tampereella. Ottelu on kaksikon viimeinen keskinäinen runkosarjapeli.

Bluesissa omat nuoret ja täydennysmiehet ovat onnistuneet paikkaamaan kohtuullisesti runkopelaajien poismyynnin.

Bluesin syksyn ensimmäisten 13 ottelun saalis oli 14 pinnaa. Joulutauon jälkeen espoolaiset ovat pelanneet 13 ottelua, joista taskuun on jäänyt 10 pinnaa.

Liiga:

  KalPa–JYP vl. 3–2 (1–0, 0–2, 1–0, 0–0, 1–0)

  KooKoo–SaiPa vl. 3–2 (1–1, 1–0, 0–1, 0–0, 1–0)

  Blues–Ilves 2–4 (1–0, 1–1, 0–3)

  Tappara–Sport 3–2 (0–0, 2–2, 1–0)

  Ässät–Pelicans 4–5 (1–2, 2–1, 1–2)

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jääkiekko
  • Espoo Blues
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    KalPa nousi lähes tyhjästä Liigan tähtiin – ”Turha voivotella varsinkaan asioille, joille ei voi tehdä mitään”

  2. 2

    Painetaan rödaa bulilla kentällä ja toimistossa

  3. 3

    Toni Niemisen olympiamitalit ovat myynnissä panttihuutokaupassa – mitaleista on jo tehty huutoja

  4. 4

    Voimistelulegenda Nadia Comăneci puolustaa Ilie Nastasen öykkäröintiä: ”Kaikki Romaniassa rakastavat Ilietä, koska hän on Ilie”

  5. 5

    Jo aiemminkin kärynnyt venäläinen olympiamitalisti hylättiin Pekingin olympialaisissa dopingin takia

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Verta vuotava 500 maalin ”talouspaperimies” Messi ja lohduton Ronaldo – El Clásicon kuninkaasta ei epäselvyyttä

  2. 2

    Pahasti loukkaantunut Zlatan julkaisi kuvan jaloistaan: ”Minä päätän, milloin on aika lopettaa”

  3. 3

    Lontoon maratonilla nähtiin hieno osoitus urheiluhengestä: ”Autan mieluummin jotakuta, kuin juoksen muutaman sekunnin paremman ajan”

  4. 4

    Toni Niemisen olympiamitalit ovat myynnissä panttihuutokaupassa – mitaleista on jo tehty huutoja

  5. 5

    Lapsitähden jäähyväiset – ”Oli pakko antaa periksi, jouduin tekemään kuntoliikkujan treenejä”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Bostonin maratonin voittajan uurteiset reisilihakset hämmästyttävät: ”En ole nähnyt koskaan mitään vastaavaa”

  2. 2

    Lapsitähden jäähyväiset – ”Oli pakko antaa periksi, jouduin tekemään kuntoliikkujan treenejä”

  3. 3

    Poliisi pidätti Dortmundin hyökkäyksestä epäillyn – ”Sergei W.” yritti keinotella joukkueen osakkeilla miljoonatilin ja lavastaa iskun islamistien tekemäksi

  4. 4

    Cristiano Ronaldo ja kumppanit saivat apua voittoonsa erotuomareilta: ”Mestarien liigassa ei voi tapahtua tuollaisia virheitä”

  5. 5

    Jäävätkö jalkapallon paitsiomaalit vihdoin historiaan? Sosiaalisen median pilkka pakottaa vanhoillista lajia uudistumaan

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Meillä on kaikki niin hyvin”, sanoi Kirsi Karhusen, 46, mies saattohoidossa ennen kuolemaansa – Terhokodissa lapsillekin puhutaan kuolemasta suoraan

    2. 2

      Kaksi eläkeläistä ja suojana 12 poliisia – saksalaispariskunta antoi oikeistopopulismille kasvot, eivätkä kaikki pitäneet siitä

    3. 3

      Syövän on epäilty johtuvan stressistä, ujoudesta, jopa kielteisistä ajatuksista – laaja kartoitus murtaa sairastuneille haitallisia myyttejä

    4. 4

      HS:n lukijat ehdottavat: Nämä suomalaiset tuotteet kuuluisivat bisnesmokien museoon

    5. 5

      Neljä kuppia kahvia, ei edes pullollista energiajuomaa – suurselvitys tarkisti kofeiinin terveydelliset riskirajat

    6. 6

      Viro on yhä jakautunut rinnakkaismaailmoihin 10 vuotta patsasmellakoiden jälkeen – HS seurasi viron- ja venäjänkielisten nuorukaisten koulupäivää

    7. 7

      Natsitohtori Mengele vihelteli oopperaa valitessaan uhrejaan Auschwitzissa – ihmiskokeiden tulokset olivat tieteellisesti kelvottomia

    8. 8

      Tuhkarokko leviää nyt ympäri Eurooppaa – Suomessa valmiuksia on lisätty uudella lailla

    9. 9

      Lapsen vieraannuttaminen toisesta vanhemmasta ei ole eroriita vaan henkistä väkivaltaa – miksi siihen ei puututa?

    10. 10

      Brigitte Macron ”neuvoo ja valmentaa” presidentiksi pyrkivää miestään – lukiolaispojan ja opettajan skandaalisuhteesta syntyi Ranskan seuratuin pari

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Taka-Töölön 80-vuotias klassikkoravintola säästyi perikadolta – Nina Kaukonen osti ravintolan, jossa Matti Pellonpää kävi suihkussa ja Supo vahti Salman Rushdieta

    2. 2

      Neljä kuppia kahvia, ei edes pullollista energiajuomaa – suurselvitys tarkisti kofeiinin terveydelliset riskirajat

    3. 3

      Punkki puri Jussi Kaijalaa ja se muutti hänen elämänsä – ”Vian epäiltiin jo olevan korvien välissä”

    4. 4

      Syövän on epäilty johtuvan stressistä, ujoudesta, jopa kielteisistä ajatuksista – laaja kartoitus murtaa sairastuneille haitallisia myyttejä

    5. 5

      HS:n lukijat ehdottavat: Nämä suomalaiset tuotteet kuuluisivat bisnesmokien museoon

    6. 6

      Onko naisen huivi aina alistamisen merkki? 18-vuotias huivinkäyttäjä kertoo, että ei ole – tästä kamppaillaan juuri nyt Euroopan maissa

    7. 7

      Tuhkarokko leviää nyt ympäri Eurooppaa – Suomessa valmiuksia on lisätty uudella lailla

    8. 8

      Joutsenlaulun Vain elämää -versio soi myös radiossa vastoin Jussi Hakulisen tahtoa – ”Sanoin, että laittakaa radio kiinni”

    9. 9

      Brigitte Macron ”neuvoo ja valmentaa” presidentiksi pyrkivää miestään – lukiolaispojan ja opettajan skandaalisuhteesta syntyi Ranskan seuratuin pari

    10. 10

      Tieteelliset tosiasiat hylätään humpuukina, jos ne horjuttavat omaa maailmankuvaa – ”Ihmiset kyseenalaistavat tutkijoiden motiivit ja sitoumukset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailman vaarallisin tulivuori oireilee uhkaavasti – Kun Campi Flegrei taas räjähtää, vaarassa on miljoonia ihmisiä

    2. 2

      Ammattikoulutuksen tila on kelvoton – poikani lukujärjestys on tyhjä ja hän joutuu lorvimaan kotona

    3. 3

      Oudot tuntemukset juoksulenkillä paljastuivat syöväksi – Entinen huippu-urheilija Kirsi Valasti uskoo, että liikunnan tuoma kehotietoisuus pelasti hänet

    4. 4

      Bostonin maratonin voittajan uurteiset reisilihakset hämmästyttävät: ”En ole nähnyt koskaan mitään vastaavaa”

    5. 5

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    6. 6

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    7. 7

      Selvitys: Lähes kolmannes pohjoiskorealaisista käyttää huumeita – metamfetamiini on monille jo arkipäiväistä

    8. 8

      Ravitsemusterapeutti kärsi vuosia kipeästä vatsasta ja ilmavaivoista – Sitten ystävä kertoi ruokavaliosta, joka toi helpotuksen

    9. 9

      Onko tässä Helsingin pienin ja kallein vuokrayksiö? 10 neliömetriä, 1 941 euroa kuukaudessa

    10. 10

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. KalPa nousi lähes tyhjästä Liigan tähtiin – ”Turha voivotella varsinkaan asioille, joille ei voi tehdä mitään”
    3. Painetaan rödaa bulilla kentällä ja toimistossa
    4. Kaksi eläkeläistä ja suojana 12 poliisia – saksalaispariskunta antoi oikeistopopulismille kasvot, eivätkä kaikki pitäneet siitä
    5. Lapsen vieraannuttaminen toisesta vanhemmasta ei ole eroriita vaan henkistä väkivaltaa – miksi siihen ei puututa?
    6. Viro on yhä jakautunut rinnakkaismaailmoihin 10 vuotta patsasmellakoiden jälkeen – HS seurasi viron- ja venäjänkielisten nuorukaisten koulupäivää
    7. Kalliossa tokaluokkalaiset harjoittelevat 45 minuutin pikkutarkkaa itämaista teeseremoniaa – Ilmianna yhtä fiksu keksintö toisesta koulusta
    8. Natsitohtori Mengele vihelteli oopperaa valitessaan uhrejaan Auschwitzissa – ihmiskokeiden tulokset olivat tieteellisesti kelvottomia
    9. Tunti sitten
    10. Mitä jos puhelimen voisikin korjata itse? Valmistajat tekevät korjaamisesta vaikeaa, mikä nostaa huollon hintaa – HS vertaili hintoja Helsingissä
    11. ”Meillä on kaikki niin hyvin”, sanoi Kirsi Karhusen, 46, mies saattohoidossa ennen kuolemaansa – Terhokodissa lapsillekin puhutaan kuolemasta suoraan
    12. Espoolaisen kerrostalon kellarissa paloi taas – edellisen palon siivousjätteet sytytetty todennäköisesti tahallaan
    13. Näytä lisää