Urheilu

Djokovic päästi Murrayn pikaisesti kotiin

Maailman ykkönen voitti jo kuudennen tittelinsä Australiassa.

Serbian Novak Djokovic voitti sunnuntaina tenniksen Australian avointen finaalissa Britannian Andy Murrayn luvuin 6–1, 7–5, 7–6 (7–3).

Murray ja Djokovic kohtasivat Australian avoimien finaalissa jo neljännen kerran, ja maailmanlistan ykkönen oli neljännen kerran parempi.

Titteli oli Djokovicille ennätyksellisesti jo kuudes Australiassa. Yhteensä hän on voittanut 11 grand slam -titteliä. Vain Ranskan avoimet ovat jääneet valloittamatta, vaikka hän on ollut vuodesta 2012 lähtien kolmesti finaalissa.

Murraylla oli turnauksessa pelien lisäksi muutakin mietittävää, sillä hänen Kim-vaimonsa laskettu aika on käsillä. Asia on ollut esillä koko turnauksen ajan, ja Murrayn ajatukset olivatkin jo kotiinpaluussa.

”Kim, olet ollut legenda kahden viikon ajan, kiitos kaikesta tuestasi. Tulen seuraavalla lennolla kotiin”, tunnekuohun vallassa ollut Murray lausui.

Djokovic kiitti kohteliaasti Murraya kovasta vastuksesta, vaikka kaksi tuntia ja 47 minuuttia kestänyt ottelu ei erityisen jännittäväksi muodostunutkaan.

”Olet kova mestari ja hyvä ystävä. Sinulle tulee varmasti vielä mahdollisuuksia taistella tästä palkinnosta”, Djokovic lausui.

”Toivotan sinulle ja vaimollesi kaikkea hyvää synnytykseen. Tulet toivottavasti kokemaan tunteita, joita et ole ennen tuntenut.”

Vuosi sitten Djokovic vei mestaruuden neljässä erässä, mutta nyt kolme riitti paremmuuden ratkaisemiseksi. Murray oli alusta saakka altavastaajana, eikä maailman kahden parhaan pelaajan kohtaamisessa nähty toivotunlaista tähti­loistoa.

Djokovic oli vahvempi erityisesti kakkossyötössään ja verkolla. Murray puolestaan löi enemmän voittolyöntejä (38–28), mutta myös helppoja virheitä (62–40).

Kolmannen erän katkaisupeli ratkesi Murrayn kannalta surkeasti, kun hän syötti kaksi kaksoisvirhettä. Djokovic puolestaan iski kaksi läpisyöttöä, ja ratkaisi ottelun vakuuttavasti.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

  2. 2

    IFK teki valmentajalleen venäläisen tempun: Selin on kuin formulakuski kehnossa tallissa – yritä siinä nyt ajaa, kun auto ei kulje mihinkään

  3. 3

    Mystinen arabišeikki opiskeli jujutsua valenimellä ja loi miljardeillaan lukkopainista kansainvälisen menestystarinan – mutta mitä suomalainen Marko tekee hänen organisaatiossaan?

  4. 4

    Ortopedi Sakari Orava leikkaa FC Barcelonan 105 miljoonan euron jalkapalloilijan Ousmane Dembélén

  5. 5

    Sole Nieminen, 90, pitää huolta aviomiehestään ja kahmii MM-mitaleja suunnistuksessa – lentopallon pelaaminen päättyi sormivammaan

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

  2. 2

    IFK teki valmentajalleen venäläisen tempun: Selin on kuin formulakuski kehnossa tallissa – yritä siinä nyt ajaa, kun auto ei kulje mihinkään

  3. 3

    Triathlonisti Kaisa Salilta yllättävä paljastus – pudottaa painoaan kauden tärkeimpiin kilpailuihin: ”En muulloinkaan syö mitä sattuu”

  4. 4

    Mystinen arabišeikki opiskeli jujutsua valenimellä ja loi miljardeillaan lukkopainista kansainvälisen menestystarinan – mutta mitä suomalainen Marko tekee hänen organisaatiossaan?

  5. 5

    Baseball-ottelussa vakava onnettomuus, pelaajat järkyttyivät: Pallo osui pienen tytön kasvoihin täydellä nopeudella

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mauri Salomäki, 86, ratkoo yo-matematiikan minuuteissa eikä ole koskaan nähnyt internetiä – ja hänen opeillaan rakennettiin Suomen nopein ihminen

  2. 2

    Uimahyppääjä Joona Puhakan 15 vuoden harjoittelu musertui kertalaakista, kun rimakauhu iski – ”Kyse oli hyvin vakavasta psyykkisestä sairaudesta”

  3. 3

    Pyöräilyvaltias Chris Froome poseeraa alasti Timesin kannessa – kertoo laihduttamisesta ja peilistä paljastuvan miehen ongelmista: ”Mittasuhteet ovat naurettavat”

  4. 4

    Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

  5. 5

    Mystinen arabišeikki opiskeli jujutsua valenimellä ja loi miljardeillaan lukkopainista kansainvälisen menestystarinan – mutta mitä suomalainen Marko tekee hänen organisaatiossaan?

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    4. 4

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    5. 5

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    8. 8

      Maa järisi Pohjois-Koreassa – Ydinkoekieltosopimusta valvova järjestö: Järistys ei luultavasti ollut ihmisen aiheuttama

    9. 9

      Perussuomalaisten presidenttiehdokkaaksi valittu Laura Huhtasaari lopettaisi Schengen-sopimuksen – ”Jos valvontaa ei ole rajoilla, se lisääntyy rajojen sisällä”

    10. 10

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    3. 3

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    4. 4

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    5. 5

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    6. 6

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    7. 7

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    8. 8

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    9. 9

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    10. 10

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    9. 9

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Maalaus vai valokuva? Helsingissä voi nyt nähdä klassikkomaalauksista innoittuneen näyttelyn, jossa tatuoija esittää Jeesusta ja punkpioneeri Saulia
    3. Juttu miehistä, jotka haluavat tehdä miesjuttuja – Kaikki mieheni -komediassa on ainesta hitiksi
    4. Maa järisi Pohjois-Koreassa – Ydinkoekieltosopimusta valvova järjestö: Järistys ei luultavasti ollut ihmisen aiheuttama
    5. Perussuomalaisten presidenttiehdokkaaksi valittu Laura Huhtasaari lopettaisi Schengen-sopimuksen – ”Jos valvontaa ei ole rajoilla, se lisääntyy rajojen sisällä”
    6. Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita
    7. Metamfetamiinia löydettiin virvoitusjuomista Meksikossa – yksi kuollut, seitsemän sairastunut
    8. ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen
    9. Asuntolainat käyvät jälleen kaupaksi – Nordea yllättyi elokuun kovista kasvuluvuista
    10. Balilla varoitetaan tulivuoresta, joka uhkaa purkautua – tuhansia evakuoitu, suomalaisturisteja neuvotaan seuraamaan viranomaisten ohjeita
    11. Tunti sitten
    12. Kiinalainen kodinhoitaja opetti kirjeenvaihtajalle, miten alushousut viikataan kunnolla ja sitten pestiin vessa hammasharjalla
    13. Näytä lisää