Valikko
Urheilu

Pastor Maldonadon rahat eivät riitä enää F1-sarjaan

Pastor Maldonado ilmoitti maanantaina, että ei aja ensi kaudella formula ykkösissä. Hänet korvaa tanskalainen Kevin Magnussen.

Yhden osakilpailun F1-urallaan voittanut venezuelalainen Pastor Maldonado ilmoitti maanantaina, että ei ole mukana F1-sarjassa kaudella 2016. Maldonadon korvaa Renaultin F1-tallissa tanskalainen Kevin Magnussen, joka on mediatietojen mukaan jo allekirjoittanut sopimuksen.

Maldonado tunnetaan kohtalaisen nopeana, mutta myös varsin kolariherkkänä kuljettajana. Tämä ei kuitenkaan koitunut hänen kohtalokseen, vaan mitä ilmeisemmin öljyn alhainen hinta maailmanmarkkinoilla.

Venezuelan valtion öljy-yhtiön PDVSA on tukenut Maldonadon F1-uraa kymmenillä miljoonilla dollarilla, mutta nyt rahahanat ovat tyrehtyneet öljyn hinnan romahdettua. Britannian yleisradio BBC uutisoi jo kaksi viikkoa sitten, että PDVSA:n sponsorimaksut Renaultille olivat olleet pitkään myöhässä.

”Kerron teillä tänään äärimmäisen nöyränä, että en ole mukan F1-sarjassa kaudella 2016”, Maldonado kirjoitti Twitter-tilillään yli 700 000 seuraajalleen.

”Kiitän teitä kaikkia saamastani tuesta, intohimosta ja tulevaisuuteni puolesta kokemastanne huolenpidosta.”

Maldonadon korvaava Magnussen oli McLarenin kisakuljettaja kaudella 2014. Viime kaudella hän toimi tallin testikuljettajana ja ajoi avauskisan, kun Fernando Alonso toipui aivotärähdyksestä.

Renaultin toinen kuljettaja maaliskuussa Melbournen kisalla alkavalla kaudella on britti Jolyon Palmer.

Veneuzuelan valtio on tukenut vahvasti öljy-yhtiönsä kautta Maldonadon F1-paikkaa. Formula 1 oli presidentti Hugo Chavezin suosikkilaji, ja Maldonado sai hänen avullaan valtion öljy-yhtiön sponsorikseen.

Chavez kuoli vuonna 2013, mutta Maldonadon tukeminen on jatkunut myös nykyisen presidentin Nicolas Maduron kaudella. Nyt Venezuelan talous on kuitenkin aiempaakin pahemmissa ongelmissa öljynhinnan halpenemisen takia.

”Minulla on enemmän kuin paljon velvollisuuksia. Olen ainoa Venezuelan kansalainen, jolla on F1-auto allaan. On vaikeaa pitää kaikki tyytyväisenä”, Maldonado sanoi CNN:n haastattelussa 2013.

Maldonado myönsi, että presidentti Chavez auttoi häntä niin kuin monia muitakin venezuelalaisia autourheilijoita eteenpäin urallaan.

Maldonado tunnetaan melko nopeana, joskin epätasaisena ja paljon kolaroivana kuljettajana. Hän on voittanut urallaan yhden kilpailun Williamsilla kaudella 2012.

Magnussen sai lentävän F1-lähdön F1-uralleen sijoittumalla ensimmäisessä kisassaan toiseksi. Se on myös hänen toistaiseksi ainoa palkintopallisijansa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Formula 1
  • Tero Hakola
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Suomen luistelupari löysi toisensa internetistä – katso, miltä kauneimmat pariluisteluliikkeet näyttävät ilmasta katsottuna

  2. 2

    KalPa haastoi, Pelicans sekosi – ”Keskittymisemme katosi hylätystä maalista, ja se on lapsellista”

  3. 3

    Kansallislaulusta erikoinen versio IFK:n kotiottelussa – saiko selostajalegenda Mertaranta osansa?

  4. 4

    Corey Elkins ratkaisi voiton HIFK:lle toisessa jatkoerässä

  5. 5

    Tapparan kärkinimet pääsivät vauhtiin – ”Tilanne on tasan ja seuraava peli lähtee nollista”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Hamilton piikitteli Rosbergia ja Räikköstä: ”Ferrarilla yksi huippukuljettaja”

  2. 2

    IFK:n kone ei menisi koskaan läpi katsastuksesta – kaikki viittaa siihen, että kausi päättyy TPS:n käsittelyssä

  3. 3

    Pelaaja-agentti: NHL-pelaajat valmiit boikotoimaan MM-kisoja tukena USA:n naisjoukkueelle – liitto yrittänyt värvätä ”kaljaliigan” pelaajia

  4. 4

    Legendaarinen formulaääni Matti Kyllönen palaa selostuskoppiin – ”Lasken jo päiviä, milloin on ensimmäinen kilpailu”

  5. 5

    Corey Elkins ratkaisi voiton HIFK:lle toisessa jatkoerässä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  2. 2

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  3. 3

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  4. 4

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  5. 5

    Raimo Summanen sai puheistaan kahdeksan ottelun toimitsijakiellon: ”Tapaus täyttää päivänselvästi kunnianloukkauksen määritelmän”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    2. 2

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    3. 3

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    4. 4

      Miksi laihduttaminen on niin vaikeaa? Lihavuuden syy voi olla aivoissa

    5. 5

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    6. 6

      Tutkijat selvittivät, millaisia puolueiden jäsenet ovat ja paljonko he ansaitsevat – punavihreästä kuplastakin löytyi havainto

    7. 7

      Lapsille annetaan nyt uusvanhoja ja raamatullisia nimiä – Frozenin siivittämä Elsa-buumi hiipui, Sofia ja Onni palasivat kärkeen

    8. 8

      Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

    9. 9

      Uimahallivastaava: ”Perimmäinen syy saunojen uima-asukieltoon on vain suomalainen saunakulttuuri”

    10. 10

      Selvitys: Putkiremontti maksaa pääkaupunkiseudulla kaksi kertaa niin paljon kuin muualla – mutta syy ei ole remonttifirmojen kiskonta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    2. 2

      Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

    3. 3

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    4. 4

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    5. 5

      Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

    6. 6

      Kananmuna onkin terveellistä – uudet tutkimukset kumoavat tiedon kolesterolipommista

    7. 7

      Suurpalon sammutus jatkuu läpi tiistain vastaisen yön Vantaalla – ”Kuin kaatopaikka keskellä kaupunkia”

    8. 8

      Kansalaiset nousivat kesäaikakapinaan – aloite viisarien kääntelyn lopettamisesta otti huiman kirin ja menee eduskunnan käsiteltäväksi

    9. 9

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    10. 10

      Uimahallivastaava: ”Perimmäinen syy saunojen uima-asukieltoon on vain suomalainen saunakulttuuri”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    8. 8

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    9. 9

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää