Urheilu

Urheilupomoksi päätyy sattumalta – suurin osa tulee urheilun sisältä

Ammattijohtajia ei huippu-urheilussa juuri näy, kertoo tuore väitöskirja

Jyväskylä

Suomessa tullaan urheilujohtajiksi yhä edelleen enemmän sattuman kuin määrätietoisen urasuunnittelun kautta.

Suurin osa urheilun johtohenkilöistä on myös joko ajautunut tai kasvanut tehtäväänsä. Ammattijohtajia urheilussa on vähän.

”Haastatellut urheilujohtajat itse arvioivat suomalaista urheilujohtamista jopa amatöörimäiseksi. Urheilujohtamiseen ei ole oikein koulutusta”, sanoo Likes-tutkimuskeskuksen Nina Laakso, joka väittelee suomalaisesta urheilujohtamisesta.

”Useat urheilujohtajathan ovat taustaltaan urheilun ammattilaisia, eivät niinkään johtamisen ammattilaisia. Oli yllättävää, miten vähän eliittiin kuuluvat johtajat puhuivat johtamisosaamisen merkityksestä.”

Väitöskirjassaan Laakso ei kuitenkaan selvitä urheilujohtajien laadullisia ominaisuuksia, vaan hän keskittyy siihen, kuinka heistä on tullut urheilujohtajia.

Laakso, 41, on haastatellut tutkimustaan varten 16 urheilujohtajaa, joista kaikki olivat korkeassa asemassa omissa organisaatioissaan.

Laakso ei paljasta haastateltaviensa nimiä, eikä yhteyksiä.

”Nämä ovat kertomushaastatteluita, joiden takana on oikeita nimiä”, kertoo Laakso tutkimusmenetelmästään.

Tutkimus todistaa, kuinka suomalaiset urheilujohtajat pätevöityvät tehtäviinsä kokemuksen kautta.

Laakson mukaan haastattelut paljastivat, ettei osa johtajista pidä urheilujohtamisen tasoa itsekään kovin korkeatasoisena

Vastaajien ikäjakauma oli 45 vuodesta 73 vuoteen.

Pitkäaikainen ja -jänteinen työ urheilun sisällä nostaa johtajaksi. Koetaan, että urheilussa mukana oleminen on ollut tärkeä väylä etenemisessä.

Kun Suomen Jääkiekkoliitto vaihtoi marraskuussa vetäjää, väistyvä puheenjohtaja Kalervo Kummola toivoi, että hänelle tulisi seuraaja lajin sisältä.

Sitä taustaa vastaan oli uutta, että liitto valitsikin Kummolan tilalle ammattijohtajan pankkimaailmasta, Harri Nummelan.

”Se oli pieni yllätys. Haluttiin selvää ammattijohtajuutta”, sanoo Laakso, joka väittelee Jyväskylän yliopiston kauppakorkeassa 19. helmikuuta.

Tutkimuksen aineistosta hahmottui neljä johtajatyyppiä.

Valitun määrittelevä piirre on, että yksilöä on pyydetty hakeutumaan tai asettumaan ehdolle hierarkkisesti korkea-arvoiseen liikunnan ja urheilun johtotehtävään.

Valitut ovat juuri urheilun sisältä tulevia henkilöitä – alalla jo valmiiksi tunnettuja.

Kuudestatoista haastatellusta seitsemän oli Valittuja, joilla ei sinänsä ollut pyrkyä tehtävään.

”Joissakin haastatteluissa Valitut jopa mainitsivat, ettei heillä ollut omaehtoista pyrkimystä”, sanoo Laakso.

Valitut voivat olla myös sankarityyppejä, jotka kokevat poistavansa epäkohtia ja panevansa rempallaan olevat asiat järjestykseen.

Tämä on tyypillinen piirre monen lajiliiton puheenjohtajille, vaikkei tätä suoraan sanotakaan tutkimuksessa.

Valitut-tyyppi ei myöskään tuo tunteita esille johtajuuspuheissaan.

Poliitikko on ollut tuttu näky suomalaisena urheilujohtajatyyppinä.

Poliitikkoja on ollut runsaasti yleisurheilun, keskusjärjestöjen ja varsinkin hiihdon johdossa.

Tutkimukseen osallistuneista ammattipoliitikkoja oli vain yksi. Hänelle keskeistä oli, että hän oli ajautunut johtamaan urheilua – tullaan, kun muut pyytävät.

Sportti-tyyppi toimii liikunnan ja urheilun operatiivisissa johtotehtävissä.

”Sportilla on ominaista oma kilpaurheilutausta”, tiivistää Laakso. ”Sportilla on usein yliopistotausta liikuntatieteellisestä tiedekunnasta ja vahva henkilökohtainen suhde urheiluun.”

Neljän Sportin kertomuksissa kuvastuvat tunteen, rakkauden ja intohimon merkitys. ”Niitä pidettiin työssä onnistumisen lähtökohtana.”

Byrokraatin motiivina on toimia valtionhallinnossa. Byrokraatti-urheilujohtaja pyrkii itsekin valtaeliittiin, ja hän arvostaa kansalaistoimintaa.

”Byrokraatilla saavutettu vaikutusvalta lisääntyy, kun ura etenee.”

Tyyppien perusteella Laakso hahmotti neljä kertomustyyppiä: kasvu-, ajautumis-, sattuma ja pyrkimyskertomus.

Kertomustyypit kuvaavat, millä tavalla ja kuinka henkilöt ovat urheilujohtoon edenneet.

Tutkimuksensa perusteella Laakso sanoo ymmärtävänsä hyvin, kuinka tärkeää johtajalle on nousta ylöspäin urheilun sisältä.

”Se on tärkeä elementti, mutta pitää olla lisää myös johtamista. Ei joko tai vaan sekä että”, sanoo Laakso.

Koska tutkimuksessa ei selvitetty johtajien laatua, Laakso ei uskalla suoraan antaa yleisarvosanaa suomalaisesta urheilujohtajasta. ”Täytyy noudattaa tutkijan varovaisuutta.”

Suostuivatko kaikki haluamasi henkilöt haastatteluun?

”Yllättävän monet suostuivat ja suhtautuivat myönteisesti. Eräs ei tosin pitänyt itseään lainkaan urheilujohtajana ja kieltäytyi.”

Nina Laakso

 41-vuotias.

 Syntymä- ja asuinpaikka Jyväskylä.

 Kasvatustieteiden maisteri 1999 ja liikuntatieteiden maisteri 2004 Jyväskylän yliopistosta.

 Toiminut erilaisissa työtehtävissä liikunnan ja urheilun järjestökentällä ja vuodesta 2008 lähtien Likes-tutkimuskeskuksen tutkijana.

 Harrastaa päivittäistä liikkumista ja nuorempana hän oli ratsastaja.

 Perhe: Opettajapuoliso ja kaksi lasta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Urheilu
  • Johtaminen
  • Johtajat
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Neymarin ja Cavanin kiista saa lisäkierroksia – brasilialaistähdeltä tyly ele sosiaalisessa mediassa

  2. 2

    NHL-fanit irvailivat Jesse Puljujärven kielitaidolle – suomalaistoimittajan napakka puolustupuhe huomioitiin Ruotsissa: ”Lapsellista koulukiusaamista”

  3. 3

    Olli Rehn harkitsee vakavasti ehdokkuutta Palloliiton puheenjohtajaksi: ”En aio ryhtyä vatuloimaan”

  4. 4

    ”Ihmeidentekijä”: Jalkapallotähtien suomalaista hovilääkäriä ylistävä artikkeli leviää maailmalla

  5. 5

    Koripallon supertähti Kevin Durant mokasi Twitterissä – luuli käyttävänsä valetiliä arvostellessaan edellistä valmentajaansa: ”Lapsellista ja idioottimaista”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Barcelonan ennätyshankinnan leikkaus Suomessa onnistui – ”Lääkärit hinnoittelevat oman työnsä itse”

  2. 2

    Huippunyrkkeilijän erilainen elämä: Ei osannut lukea 11-vuotiaana, isä välitti huumeita ja pesi rahaa, harvinainen ihosairaus oli nujertaa: ”Pelkäsin herääväni verisissä lakanoissa”

  3. 3

    Kiimainen huippuravuri kärvistelee kipujensa kanssa – ”Ravikuningatar Saaga ei mene poneja kovempaa”

  4. 4

    Yksinhuoltajaäidin aivoverenvuoto säikäytti 6-vuotiaan Petteri Koposen – nyt takana on pitkä tie koripallon huipulle ja urheilumiljonääriksi

  5. 5

    Tapparan nolo lipsahdus maksoi pisteet – voittomaali syntyi, vaikka kiekko ei ylittänyt maaliviivaa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mauri Salomäki, 86, ratkoo yo-matematiikan minuuteissa eikä ole koskaan nähnyt internetiä – ja hänen opeillaan rakennettiin Suomen nopein ihminen

  2. 2

    Uimahyppääjä Joona Puhakan 15 vuoden harjoittelu musertui kertalaakista, kun rimakauhu iski – ”Kyse oli hyvin vakavasta psyykkisestä sairaudesta”

  3. 3

    Pyöräilyvaltias Chris Froome poseeraa alasti Timesin kannessa – kertoo laihduttamisesta ja peilistä paljastuvan miehen ongelmista: ”Mittasuhteet ovat naurettavat”

  4. 4

    Serena Williams esitteli tyttärensä somessa – nimessä ripaus äidin huippusaavutuksia

  5. 5

    Ortopedi Sakari Orava leikkaa FC Barcelonan 105 miljoonan euron jalkapalloilijan Ousmane Dembélén

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    2. 2

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    3. 3

      Sauli Niinistö asettui YK-puheessaan Trumpin kanssa eri linjoille kolmessa isossa kysymyksessä – presidentin puhe luettavissa kokonaisuudessaan

    4. 4

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    5. 5

      ”On perusteltua, että se joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    6. 6

      ”Älä nyt pelästy, isäsi tulee kuolemaan”, outo ääni varoitti – Tutkija päätyi sattumalta tekemään väitöskirjan suomalaisten yliluonnollisista kokemuksista

    7. 7

      Yllättävä käänne palkkaneuvotteluissa – Paperiteollisuuden työehtoneuvottelut poikki

    8. 8

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    9. 9

      Theresa May tekee vihdoin tarjouksensa: Britannia aikoo selvitä jo sovituista 60 miljardin EU-maksuista 20 miljardilla

    10. 10

      Suomi sallii hyönteisten kasvattamisen ja myymisen ruoaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    2. 2

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    3. 3

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    4. 4

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    5. 5

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    6. 6

      ”Ehtivät he sen sanoa, että olen mätäpaise” – Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi ja nousi liikkeen vanhimmistoon, mutta sitten runokilpailu paljasti hänen salaisuutensa

    7. 7

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    8. 8

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    9. 9

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    10. 10

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    5. 5

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    8. 8

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    9. 9

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    10. 10

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Sauli Niinistö asettui YK-puheessaan Trumpin kanssa eri linjoille kolmessa isossa kysymyksessä – presidentin puhe luettavissa kokonaisuudessaan
    3. Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...
    4. Kahvi houkuttaa herkuttelemaan, hyvä musiikki juomaan kaljaa – Näin helppo makuaistiasi on hämätä
    5. Historian ylioppilaskokeeseen lipsahti väärä vuosiluku – ”Pyrimme siihen, että virheitä ei olisi, mutta kokeita tekevät ihmiset”
    6. Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia
    7. Espanjan poliisi otti kiinni Katalonian viranomaisia itsenäisyys­äänestyksen takia – Aluehallituksen jäsen HS:lle: ”Vain sokea voi luulla tämän vähentävän itsenäisyystahtoa”
    8. ”On perusteltua, että se joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – eduskunta jatkaa väittelyä budjetista
    9. Saako autoa ajaessa katsoa televisiota? Audi mainostaa nyt uutta autoaan, jossa kuskikin voisi katsella TV:tä – Kysyimme Trafilta
    10. HS:n miniristikko on tänään yhtä runoa – Saatko ristikon ratkaistua?
    11. Tekoäly muuttaa meidän kaikkien elämää, myös taiteilijoiden – HSTV näyttää keskustelutilaisuuden Ateneumista suorana kello 18 alkaen
    12. Näytä lisää