Urheilu

Valikko
Urheilu

Päävalmentaja paljastaa: Näin Valioliigan ihme tehtiin

Claudio Ranieri on kerännyt laajalti suitsutusta joukkueensa poikkeuksellisen suoraviivaisesta ja tehokkaasta pelitavasta.

Jalkapallon Englannin Valioliigassa on odotettu syksystä saakka, milloin Leicesterin lento loppuu ja tuttu marssijärjestys palaa.

Turhaan. Leicester kaatoi lauantaina kärkiottelussa vieraskentällä sarjakakkosen Manchester Cityn maalein 3–1 ja kasvatti eronsa toiseksi nousseeseen Tottenhamiin jo viiteen pisteeseen. Kautta on jäljellä 13 ottelua, ja seuraavana vuorossa on vierailu sarjakolmosen Arsenalin luokse.

”Kettujen” otteet ovat herättäneet paljon ihastusta, ja elokuussa päävalmentajaksi saapunut Claudio Ranieri on kerännyt laajalti suitsutusta joukkueensa poikkeuksellisen suoraviivaisesta ja tehokkaasta pelitavasta.

Leicester on hallinnut palloa tällä kaudella vain noin 40-prosenttisesti, mikä sotii vahvasti pallonhallinnan nimeen vannovia nykytrendejä vastaan.

Ranierin taidokkaasti kokoaman palapelin kirkkaimpana tähtenä tuikki syksyllä ennätyksellisesti 11 peräkkäisessä ottelussa maalinteossa onnistunut Jamie Vardy. Maalipörssin kärkinimi on onnistunut yhteensä jo 18 kertaa.

Kärkimiehen tehojen tasaannuttua on kuitenkin riveistä löytynyt uusia vastuunkantajia, joista taiturimainen Riyad Mahrez pääsi tällä kaudella ensimmäisenä koko sarjassa yli kymmenen maalin ja maalisyötön lukemiin.

Ranieri, 64, kertoi joukkueensa menestysreseptistä italialaismedialle.

”Ajatukseni on, että ensin pelaajien pitää palautua ja sitten vasta harjoitella. Peli Englannissa on aina todella intensiivistä, se uuvuttaa pelaajat”, Ranieri kertoi Corriere della Seralle.

Kuormituksen sääteleminen on Ranierin ajatuksissa ensiarvoisen tärkeää. Hän antaa lauantaisen pelin jälkeen joukkueelle sunnuntain vapaaksi, ja maanantainakin harjoitellaan vain kevyesti.

Tiistaina ja torstaina on kovatempoiset treenit, joiden välissä keskiviikko on lepopäivä. Perjantaina hiotaan taktisia kuvioita lauantain peliä varten.

”En usko, että tämä on täydellinen kaava, sillä jalkapallossa ei ole universaaleja totuuksia. Jokaisen pitää saada paras irti käytettävissä olevasta ryhmästä.”

Leicester oli viime kaudella jo tuomittu putoamaan Valioliigasta, mutta joukkueen huima loppukiri nosti sen lopulta kuiville. Joukkue voitti yhdeksästä viimeisestä ottelustaan peräti seitsemän ja kärsi vain yhden tappion.

Ranieri päätti rakentaa joukkueen yhteishengen päälle ja jättää taktisen puolen vähemmälle.

”Jokainen tuntee olevansa osa joukkuetta, joten pelaamalla huonosti pettää joukkuetoverinsa.”

”Minulla on pelaaja, joka tulee joka aamu Manchesterista, ja toinen matkustaa Lontoosta. Se on mahdollista, koska joukkue sallii sen. Tästä olen kaikkein ylpein.”

Levon ja yhteishengen lisäksi italialaisluotsi näkee merkittävänä kyvyn hauskanpitoon kentällä. Hän vertaa tilannetta Italiaan, jossa pelaajat suhtautuvat peliin enemmän velvollisuutena.

”Olisi tyhmää hukata se voimavara. Jokainen antaa harjoituksissa yhtä suuren panoksen kuin pelissäkin. Minun ei ole tarvinnut kertaakaan komentaa ketään laiskuuden vuoksi.”

Leicester ei ole koskaan ollut edes lähellä mestaruuden voittamista, mutta nyt moni puolueeton jalkapallon seuraaja toivoo sen katkaisevan suurseurojen valtakauden.

Chelsea, Arsenal, Manchester United ja Manchester City ovat jakaneet edelliset 20 mestaruutta. Blackburn on edellinen nelikon ulkopuolinen mestari kaudelta 1994–95.

Ranieri on tähdentänyt pelaajilleen tilaisuuden ainutlaatuisuutta.

”Kannustan pelaajiani löytämään palon sisältä. Ei tavoitteita pidä hävetä, vaan pitää uskaltaa unelmoida. Tällaista tilaisuutta ei tule enää koskaan.”

”Aikana, jolloin raha merkitsee kaikkea, me annamme uskoa jokaiselle.”

Leicesterin seuraavat ottelut:

14.2. Arsenal (vieraissa)

27.2. Norwich (kotona)

1.3. West Bromwich (k)

5.3. Watford (v)

14.3. Newcastle (k)

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallo
  • Jan Vilén

Urheilun luetuimmat

  1. 1

    Lewis Hamilton vinoili Nico Rosbergin lopettamisesta

  2. 2

    Nico Rosberg lopettaa F1-uransa – ”Olen noussut oman vuoreni – olen huipulla, joten tämä päätös tuntuu oikealta”

  3. 3

    Huuhkajien Thomas Lam keskellä draamaa Englannin mestaruussarjassa – ”En ole ollut aiemmin mukana vastaavassa”

  4. 4

    Pyöräily Gardajärvellä käänsi Mari Laukkasen pään – ”Olin kuusi tuntia päivässä pyörän selässä ja tajusin, että urheilu on tajuttoman hienoa”

  5. 5

    Bottas tai Wehrlein pääehdokkaat Rosbergin korvaajaksi

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Nico Rosberg lopettaa F1-uransa – ”Olen noussut oman vuoreni – olen huipulla, joten tämä päätös tuntuu oikealta”

  2. 2

    Lewis Hamilton vinoili Nico Rosbergin lopettamisesta

  3. 3

    Bottas tai Wehrlein pääehdokkaat Rosbergin korvaajaksi

  4. 4

    Iivo Niskasen huippuvire näkyi myös nopeutena – tuloksena uran ylivoimaisesti paras sprinttisuoritus

  5. 5

    Adidas sanoi sopimuksensa irti Kansainvälisen yleisurheiluliiton kanssa – syynä dopingsotkut

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Nico Rosberg lopettaa F1-uransa – ”Olen noussut oman vuoreni – olen huipulla, joten tämä päätös tuntuu oikealta”

  2. 2

    Kolumbian lentoturmasta selvisi kuusi hengissä – kuolleita on 75, koneessa oli brasilialainen jalkapallojoukkue

  3. 3

    Lewis Hamilton vinoili Nico Rosbergin lopettamisesta

  4. 4

    Kolumbian lentoturmasta selvinnyt jalkapalloilija: Pitäkää huolta vihkisormuksestani

  5. 5

    Bottas tai Wehrlein pääehdokkaat Rosbergin korvaajaksi

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Viisikymppinen mies ryhtyi kasvissyöjäksi – hän huomasi olevansa hyvin trendikäs ja alkoi myös lihoa

    2. 2

      Toimittaja Ilkka Malmberg on kuollut

    3. 3

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    4. 4

      Teillä kulkee kymmeniätuhansia kolariautoja – näin tunnistat kolarikorjatun auton

    5. 5

      Lapsiperheen arki kuihdutti seksielämän ja vei läheisyyden – pelkään parisuhteeni puolesta

    6. 6

      Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    7. 7

      Eläkekeskustelussa kytee sukupolvien sota – Katso HS:n laskurista, paljonko kukin ikäpolvi on säästänyt eläkettä ja paljonko sitä on luvassa

    8. 8

      Hävitysvimma pyyhki Suomesta puutaloalueita – Oulussa purettiin jopa salaa ja ”vahingossa”

    9. 9

      Ylen päätoimittaja Atte Jääskeläinen myönsi tehneensä virheen Sipilä-asiassa – Ruben Stiller: ”Ylessä on paljon pelkoa”

    10. 10

      Lelusalakuljettaja Rami Adhamin menneisyys maahanmuuttajana: metsurina Sallassa, sukeltajana Lohjalla ja esitanssijana juppiravintolassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    2. 2

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    3. 3

      Kymmenien suomalaisten kauneusleikkaukset ovat menneet pieleen – Cheyenne Järvisen rintoihin jäi rujot jäljet

    4. 4

      Nico Rosberg lopettaa F1-uransa – ”Olen noussut oman vuoreni – olen huipulla, joten tämä päätös tuntuu oikealta”

    5. 5

      Ylen päätoimittaja Atte Jääskeläinen myönsi tehneensä virheen Sipilä-asiassa – Ruben Stiller: ”Ylessä on paljon pelkoa”

    6. 6

      Teillä kulkee kymmeniätuhansia kolariautoja – näin tunnistat kolarikorjatun auton

    7. 7

      Toimittaja Ilkka Malmberg on kuollut

    8. 8

      Lewis Hamilton vinoili Nico Rosbergin lopettamisesta

    9. 9

      Natsilippu roikkui opiskelija-asunnon ikkunassa – ”Ei nauti lain suojaa”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    10. 10

      Puolustusministeri Niinistö sai valtavasti julkisuutta Venäjällä – yhdellä lyhyellä lausahduksella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Susanne Päivärinta ja Jan Andersson kiistävät päätoimittaja Atte Jääskeläisen väitteet: Ylen linjausta perusteltiin ”muilla syillä”, juontajat sanovat

    2. 2

      Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    3. 3

      Kymmenien suomalaisten kauneusleikkaukset ovat menneet pieleen – Cheyenne Järvisen rintoihin jäi rujot jäljet

    4. 4

      Sanna-Mari Paakki aloitti kampanjan tissien puolesta ja joutui Ylilaudalta nousseen vihakampanjan kohteeksi – ja se kertoo siitä, mikä internetiä nyt riivaa kaikkialla

    5. 5

      Ruben Stiller kertoo HS:lle saamastaan varoituksesta ja Ylen kovista vaatimuksista Sipilä-asiassa: ”Olen hiiri ja minua pelotti”

    6. 6

      Ylen juontaja tenttasi päätoimittajaa suorassa lähetyksessä – ja hukkuu nyt kiittävään palautteeseen

    7. 7

      Miten elämäsi sujuu muihin verrattuna? Lue sinulle räätälöity juttu perheestä, terveydestä, työstä ja onnesta

    8. 8

      Pidimme kaksi viikkoa uutta päiväkirjamaista kalenteria, jota hehkutetaan maailmalla – näin se toimii

    9. 9

      Helsingin kaupunginvaltuusto hylkäsi Guggenheimin taidemuseon äänin 53–32

    10. 10

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    11. Näytä lisää