Valikko
Urheilu

Liverpoolille lähtö cupista jatkoajan viime sekunneilla

Liverpoolin tie Englannin cupissa nousi pystyyn neljännen kierroksen uusintaottelussa West Hamin vieraana.

Liverpoolin tie Englannin cupissa nousi pystyyn neljännen kierroksen uusintaottelussa West Hamin vieraana.

Ensimmäinen osaottelu päättyi maalittomana, mutta tiistaina tilanteita luotiin tiuhaan, ja ottelusta muodostui varsin viihdyttävä. Ratkaisua saatiin odottaa aivan ottelun viimeisille sekunneille, jolloin kotijoukkueen Angelo Ogbonna puski Dimitri Payet’n vapaapotkusta isännät 2–1-voittoon.

”Tämä ottelu menee West Hamin historiaan”, päävalmentaja Slaven Bilic hehkutti BBC:lle ottelun jälkeen.

”Meillä oli loukkaantumisia, ja jouduimme peluuttamaan pelaajia heille vierailla pelipaikoilla. Olen todella ylpeä joukkueen suorituksesta.”

West Ham siirtyi ottelussa johtoon juuri ennen taukoa Michail Antonion maalilla. Philippe Coutinho tasoitti ovelalla vapaapotkulla vain muutama minuutti tauon jälkeen.

Portugalilainen laukoi rangaistusalueen rajalta pallon muurin alta maaliin ohi voimattoman Darren Randolphin.

Seuraava maali nähtiin vasta 120 minuutin täytyttyä, jatkoajan lisäajalla, kun Ogbonna nousi korkeimmalle, ja puski pallon takakulmana ohi Simon Mignolet’n.

West Ham kohtaa viidennellä kierroksella vieraskentällä Blackburnin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallo
  • Englannin Cup
  • Jan Vilén
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  2. 2

    Espoo United taas kohun keskellä: Raimo Summanen pyytää anteeksi pedofiilikommenttejaan

  3. 3

    Entiseltä tennistähdeltä mahtava reaktio yllättävään eläinvieraaseen kesken pelin: ”En usko, että tällaista tapahtuu enää koskaan”

  4. 4

    Jalkapallo on piikki Turkin johtajan Erdoğanin lihassa

  5. 5

    Olympiakomitean toimitusjohtajaksi 45 hakijaa, vain kuusi naista tavoittelee paikkaa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  2. 2

    Entiseltä tennistähdeltä mahtava reaktio yllättävään eläinvieraaseen kesken pelin: ”En usko, että tällaista tapahtuu enää koskaan”

  3. 3

    IFK:n Juhamatti Aaltonen toisen TPS-ottelun alla: ”En ala valehdella, että kyllä se minua itseäkin mietityttää”

  4. 4

    Espoo United taas kohun keskellä: Raimo Summanen pyytää anteeksi pedofiilikommenttejaan

  5. 5

    ”Mies, jota kannattaa tulla katsomaan”: Elämäntapansa remontoinut Petteri Forsell toteuttaa fantasioitaan kentällä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  2. 2

    Suomen ampumahiihtäjien valmentaja kaatui pahasti Kontiolahdella – ”Hän on sairaalahoidossa”

  3. 3

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  4. 4

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  5. 5

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    3. 3

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    4. 4

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    5. 5

      Poliisi nimesi Lontoon terrori-iskun tekijän – Khalid Masoodilla, 52, oli pitkä rikosrekisteri muttei terrorismituomioita

    6. 6

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    7. 7

      Kuusi naista perusti vertaiskoulutusverkoston, jonka suosio räjähti – ”Miehillä on pörssiklubit ja muut. Tämä on meidän juttu”

    8. 8

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    9. 9

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    10. 10

      Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    3. 3

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    6. 6

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    7. 7

      Neljä kuoli ja 40 loukkaantui terrori­hyökkäyksessä brittiparlamentin edustalla – hyökkääjä ajoi autolla ihmisten yli, tunkeutui parlamentin alueelle ja puukotti poliisin kuoliaaksi

    8. 8

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    9. 9

      Tutkimus: Seksin jälkihehku liimaa pareja yhteen – vaikutuksen kesto on vakio

    10. 10

      Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    2. 2

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    3. 3

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    6. 6

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    7. 7

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    8. 8

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    11. Näytä lisää