Valikko
Urheilu

Leicesterin vastarinta mureni viime sekunneilla – Arsenal tiivisti mestaruuskamppailua

Jalkapallon Englannin Valioliigan mestaruuskamppailu tiivistyi sunnuntaina, kun Arsenal onnistui kaatamaan sarjakärki Leicesterin tiukan taistelun jälkeen maalein 2–1.

Jalkapallon Englannin Valioliigan mestaruuskamppailu tiivistyi sunnuntaina, kun Arsenal onnistui kaatamaan sarjakärki Leicesterin tiukan taistelun jälkeen maalein 2–1. Voiton myötä lontoolaiset nousivat kahden pisteen päähän sarjan yllätysjoukkueesta, kun pelaamatta on vielä 12 kierrosta.

Arsenalin pelastajaksi kohosi vaihtomies Danny Welbeck, joka puski pallon ohi Kasper Schmeichelin, kun tuomarin antamaa lisäaikaa oli pelattu jo yli neljä minuuttia.

Arsenal hallitsi ottelun alkua, mutta vieraat siirtyivät johtoon hetki ennen taukoa. Leicesterin keskikentällä loistavasti läpi ottelun katkonut N’Golo Kante sai jatkettua pallon kärkimies Jamie Vardylle, joka haastoi Nacho Monrealin rangaistusalueen sisällä.

Monreal ojensi jalkansa, muttei yltänyt palloon. Vardy kaatui, ja erotuomari Martin Atkinson osoitti rangaistuspilkkua. Kuudennen rangaistuspotkun tällä kaudella hankkinut maalipörssin kärkimies tykitti 11 metristä kauden 19. maalinsa.

Toisella puoliajalla Leicester joutui alivoimalle sen jälkeen, kun Danny Simpsonin otti kaksi varoitusta neljän minuutin sisään ja tuli ulosajetuksi. Arsenal loi tilanteita joka hyökkäyksestä, ja Theo Walcott tasoitti pelin 71. minuutin kohdalla Olivier Giroud’n tarjoilusta.

Kasper Schmeichelin torjunnat ja uhrautuva puolustuspeli pitivät Leicesterin viime sekunneille asti kiinni pisteessä, mutta Welbeckin maali vapautti jopa yleensä hillityn päävalmentajan Arsène Wengerin tuulettamaan.

Valioliiga sunnuntaina:

Arsenal–Leicester 2–1, Aston Villa–Liverpool 0–6, Manchester C–Tottenham 1–2.

Leicester 26 15 8 3 48– 29 53

Tottenham 26 14 9 3 47– 20 51

Arsenal 26 15 6 5 41– 23 51

Manchester C 26 14 5 7 48– 28 47

Manchester U 26 11 8 7 33– 24 41

Southampton 26 11 7 8 34– 24 40

West Ham 26 10 10 6 40– 31 40

Liverpool 26 10 8 8 38– 36 38

Watford 26 10 6 10 29– 28 36

Stoke 26 10 6 10 27– 32 36

Everton 26 8 11 7 46– 35 35

Chelsea 26 8 9 9 38– 36 33

Crystal P 26 9 5 12 27– 32 32

West Bromwich 26 8 8 10 24– 32 32

Bournemouth 26 7 7 12 30– 44 28

Swansea 26 6 9 11 24– 34 27

Norwich 26 6 6 14 30– 50 24

Newcastle 26 6 6 14 27– 49 24

Sunderland 26 6 5 15 32– 50 23

Aston Villa 26 3 7 16 20– 46 16

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallo
  • Jan Vilén
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Maineikas vuorikiipeilijä Ueli Steck putosi ja kuoli Mount Everestillä – ”Hän liukastui”

  2. 2

    KäPan juniorit kaatoivat Real Madridin matkalla finaaliin – turnauksen ainoa päästetty maali ratkaisi voiton Espanyolille

  3. 3

    Räikkönen tällä kertaa ottavana osapuolena ikimuistoisessa radiokeskustelussa: ”Miksi olemme Bottaksen takana?”

  4. 4

    Valtteri Bottas ajoi ensimmäiseen voittoonsa – Räikkönen täydensi upean suomalaispäivän: ”Eiköhän ollut vain ajan kysymys”

  5. 5

    Se kaikkein suomalaisin tapa voittaa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Maineikas vuorikiipeilijä Ueli Steck putosi ja kuoli Mount Everestillä – ”Hän liukastui”

  2. 2

    145 asteen pakkasta sietävä Shefki Kuqi piiskasi puku päällä lumipyryssä joukkuettaan tasapeliin – ”Hänen kroppansa on niin karaistunut”

  3. 3

    KäPan juniorit kaatoivat Real Madridin matkalla finaaliin – turnauksen ainoa päästetty maali ratkaisi voiton Espanyolille

  4. 4

    Valtteri Bottas ajoi ensimmäiseen voittoonsa – Räikkönen täydensi upean suomalaispäivän: ”Eiköhän ollut vain ajan kysymys”

  5. 5

    Joshua tyrmäsi Klitškon ja tukki arvostelijoiden suut: ”Tulin satuttamaan häntä”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Lapsitähden jäähyväiset – ”Oli pakko antaa periksi, jouduin tekemään kuntoliikkujan treenejä”

  2. 2

    Maineikas vuorikiipeilijä Ueli Steck putosi ja kuoli Mount Everestillä – ”Hän liukastui”

  3. 3

    145 asteen pakkasta sietävä Shefki Kuqi piiskasi puku päällä lumipyryssä joukkuettaan tasapeliin – ”Hänen kroppansa on niin karaistunut”

  4. 4

    KäPan juniorit kaatoivat Real Madridin matkalla finaaliin – turnauksen ainoa päästetty maali ratkaisi voiton Espanyolille

  5. 5

    Valtteri Bottas ajoi ensimmäiseen voittoonsa – Räikkönen täydensi upean suomalaispäivän: ”Eiköhän ollut vain ajan kysymys”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miksi kankkunen tuntuu vuosi vuodelta pahemmalta? Tutkija kertoo, mistä krapula oikeastaan johtuu

    2. 2

      Pilapiirtäjät moukaroivat Trumpia – HS valitsi 62 parasta piirrosta

    3. 3

      Maineikas vuorikiipeilijä Ueli Steck putosi ja kuoli Mount Everestillä – ”Hän liukastui”

    4. 4

      Poliisi on alkanut sakottaa luvatta maassa olevia, kun säilöönottokeskuksiin ei mahdu eikä palautus kotimaahan onnistu

    5. 5

      Jari Lindström yritti johtaa kahta ministeriötä mutta sairastui vakavasti – Nyt hän puhuu HS:lle aiheesta, josta poliitikot ovat vaienneet

    6. 6

      Glada vappen! Helan går! Suomenruotsalaisilla on omat vappuperinteensä – näin he juhlivat

    7. 7

      Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

    8. 8

      KäPan juniorit kaatoivat Real Madridin matkalla finaaliin – turnauksen ainoa päästetty maali ratkaisi voiton Espanyolille

    9. 9

      Vanha rouva näytti herttaiselta, mutta yhtäkkiä olinkin rasististen herjausten kohteena

    10. 10

      Räikkönen tällä kertaa ottavana osapuolena ikimuistoisessa radiokeskustelussa: ”Miksi olemme Bottaksen takana?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jari Lindström yritti johtaa kahta ministeriötä mutta sairastui vakavasti – Nyt hän puhuu HS:lle aiheesta, josta poliitikot ovat vaienneet

    2. 2

      Vanha rouva näytti herttaiselta, mutta yhtäkkiä olinkin rasististen herjausten kohteena

    3. 3

      Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

    4. 4

      Pilapiirtäjät moukaroivat Trumpia – HS valitsi 62 parasta piirrosta

    5. 5

      Maineikas vuorikiipeilijä Ueli Steck putosi ja kuoli Mount Everestillä – ”Hän liukastui”

    6. 6

      ”Minulla on mielenterveysongelmia, petyin niin pahasti” – Mohammad Tamim palasi Jyväskylästä Afganistaniin, mutta onko hän nyt turvassa?

    7. 7

      Loskaa oli niin, että huviteatterin katto repesi – Katso kuvakooste Helsingin historiallisista lumivapuista

    8. 8

      Poliisi etsi asenaista Helsingin rautatieasemalla

    9. 9

      Rähinä Recordsin omistaja perusti kaverinsa kanssa harrastuksena ravintolan – nyt miehet pyörittävät yli kymmenen miljoonan euron liikevaihtoa

    10. 10

      Politiikassa on yksi tabu, joka on kuin insestin, ihmissyönnin ja pedofilian vastine – ja ilman sitä olisimme kuolleita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

    2. 2

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    3. 3

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    4. 4

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    5. 5

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    6. 6

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    7. 7

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    8. 8

      Jari Lindström yritti johtaa kahta ministeriötä mutta sairastui vakavasti – Nyt hän puhuu HS:lle aiheesta, josta poliitikot ovat vaienneet

    9. 9

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    10. 10

      ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

    11. Näytä lisää