Valikko

Tartuta kipinä, älä valmenna, muista leipoa – HS kokosi 10 käskyä urheilevien lasten vanhemmille

HS pyysi asiantuntijoita laatimaan vanhemmille ohjeet, joita noudattamalla urheilua harrastavan lapsen vanhempana on vaikea epäonnistua.

Urheilevien lasten vanhemmat ovat suomalaisen urheiluelämän tuki ja turva. Ilman vanhempien aikaa, työtä ja rahaa moni seura kuihtuisi olemattomiin.

Vanhemmalle urheilevan lapsen kanssa eläminen on antoisaa mutta myös herkkää puuhaa.

Parhaimmillaan perheen elämä on yhtä onnistumisen auvoa – ja pahimmillaan tunnemyrskyjen riepottelema kurimus.

Helsingin Sanomat pyysi Suomen Palloliiton nuorisopäällikköä Marko Viitasta ja urheilevien perheiden kanssa paljon työskennellyttä psykologia Tuovi Kerästä laatimaan vanhemmille ohjeet, joita noudattamalla pahimmat ylilyönnit ja virheet voi välttää.

Syntyi 10 käskyä urheilevien lasten vanhemmille. Käskyistä ensimmäinen kuuluu näin:

1 Kunnioita lapsen halua!

Urheilevan lapsen vanhemman täytyy muistaa, kenen harrastuksesta on kysymys, kenen unelmaa eletään.

Lapsen kautta elettyä unelmaa ei kestä lapsi eikä unelma.

”Uskaltaako vanhempi todella kurkata peiliin ja todeta, että laji ja harrastus on lapsen oma”, psykologi Tuovi Keränen kysyy.

Oma harrastus motivoi lasta, tuottaa iloa, palkitsee nimenomaan häntä – ja saa haluamaan lisää.

Urheilevan lapsen vanhempi voi toteuttaa omia unelmiaan esimerkiksi seniorikiekossa tai vaikkapa balettitunnilla.

”Koskaan ei ole liian myöhäistä”, Keränen toteaa.

2 Tartuta kipinä!

Suomessa on paljon perheitä, joissa urheileminen kulkee suvussa. Se ei ole sattumaa.

”Vanhemman esimerkki ja innostus ovat hyviä malleja lapselle. Jos vanhemman kiinnostus urheiluun tarttuu lapseen, niin se on hyvä tie myös unelmien rakentamiseen”, Keränen sanoo.

Kun vanhempi huolehtii omasta liikunnastaan, myös lapsi kasvaa liikkuvaan elämäntapaan.

”Lapsi tarvitsee liikkumista vähintään kaksi tuntia päivässä ja kunnon hien muutamia kertoja viikossa”, Marko Viitanen sanoo.

”Lähes kaikkien palloilussa pitkälle päässeiden taustalla on monipuolinen vapaa-ajan pelaaminen kavereiden kanssa.”

Ei haittaa, jos ensimmäinen pelikaveri on oma isä tai äiti.

3 Kannusta, älä pakota!

Innokas urheilija ei yleensä jätä treenejä väliin, mutta harva urheilija lähtee kaikkiin harjoituksiin hymyssä suin.

”Lapsi saattaa kaivata kannustusta treeneihin lähdössä, mutta pakottaa ei kannata”, Marko Viitanen sanoo.

Kannustus on taitolaji. Vanhemman yli-innokkuus saattaa ruokkia lapsessa halua kapinoida aikuista vastaan.

Vanhemman kannattaa miettiä, mikä tekee treenaamisesta lapselle vaivan arvoista.

”Kuvaile lapselle esimerkiksi hyvää oloa, jonka treenit useimmiten tuovat”, Viitanen neuvoo.

Hän kehottaa vanhempia harkitsemaan tarkasti, kannattaako lasta lähteä kuskaamaan toiselle paikkakunnalle niin sanottuun voittavaan joukkueeseen. ”Useimmiten parempi vaihtoehto on harrastaa ja harjoitella oman kodin lähellä, jossa on lapsen omat kaverit, innostava valmentaja ja lapsella iso rooli joukkueessa.”

4 Valmentajalle työrauha!

Valmentajat ovat lapselle tärkeitä henkilöitä. He ansaitsevat työrauhan. Valmennukseen liittyvät huolet kannattaa ottaa puheeksi valmentajan kanssa asiallisesti ja kahden kesken.

”Perussääntö on, että lasten kuulleen ei kritisoida valmentajaa eikä arvioida lapsen kavereiden suorituksia”, Viitanen tiivistää.

5 Älä valmenna!

”Urheilevan lapsen vanhemman rooli on eri kuin valmentajan. Antaa valmentajan valmentaa, nautitaan me vanhemmuuden tuomista iloista. Muuten vanhemmuus voi muuttua projektiluonteiseksi ja valmentavaksi kotikouluksi”, Tuovi Keränen toteaa.

Asia saattaa kuulostaa itsestään selvältä, mutta sitä se ei ole – ei varsinkaan maassa, jossa isä- ja äiti-valmentajat ovat edelleen yksi urheiluseuratoiminnan perusyksiköistä. Valmentajaisien ja -äitienkin täytyisi kuitenkin osata ja voida olla kentän ulkopuolella vain lapsensa vanhempia.

”Kilpailujen, pelien ja harjoitusten jälkeen ei tarvita jälkipeliä, jos lapsi ei itse sitä halua käydä”, Keränen neuvoo.

”Vanhemman tehtävänä ei ole antaa palautetta suoritteesta lapselle, vaan kuunnella ja jakaa tunteita sekä palauttaa ne terveelliseen mittakaavaan.”

Viitasen mukaan lapselle voi esimerkiksi korostaa onnistumisten hetkillä, että ahkerointi palkitaan nyt ja jatkossa. Lasta voi myös rohkaista ottamaan haasteita vastaan.

”Tappion hetkellä kerro lapselle, että saa harmittaa, mutta suuntaa samalla katse eteenpäin. Vastustajien hyviä suorituksia on hyvä huomioida ja ottaa niistäkin opiksi. Ottelun tai turnauksen tulokselle ei pidä antaa liian suurta merkitystä.”

6 Auta tuntemaan lapsesi!

Hyvässä valmennuksessa otetaan huomioon lapsen henkinen ja fyysinen kehitysvaihe ja esimerkiksi päivittäinen vireystila. Siksi on hyödyllistä, että valmentaja tuntee valmennettavansa mahdollisimman hyvin.

”Auta valmentajaa tuntemaan lapsesi. Näin hän voi tukea lapsesi harrastusta paremmin”, Marko Viitanen sanoo.

7 Kuskaa, rajoita ja ruoki!

Vanhemman tehtävä on tukea lastaan. Siihen tarvitaan pastaa, bensaa ja pakkaustolkulla pyykkipulveria.

”Pienten lasten kohdalla vanhempi säätelee kokonaiskuormitusta. Hän huolehtii, että lepoa, ruokaa ja unta piisaa sekä vapaata muiden kokemusten keräämiseen ja leikkiin löytyy”, Tuovi Keränen sanoo.

”Tärkeintä on seurata lapsen hyvinvointia, kannustaa sopivasti, lohduttaa paljon ja antaa periksi, jos lapsen hyvä niin vaatii.”

Urheileva koululainen tarvitsee aivan konkreettista apua arkisten asioiden hoitamisessa ja yhteensovittamisessa.

Marko Viitanen rajoittaisi esimerkiksi tietokonepelien pelaamista.

Hän kehottaa vanhempia laatimaan yhdessä lapsen kanssa mahdollisimman säännöllisen viikko- ja päivärytmin sekä ennakoimaan tulevaa. Liian kiireinen ja suunnittelematon päivä voi vaikuttaa harjoitteluintoon.

”Jos lapsesi on tavoitteellisesti urheileva nuori, huolehdi yhdessä koulun ja seuraedustajien kanssa, että hänellä on viimeistään yläkouluvaiheesta alkaen mahdollisuus yhdistää koulu ja urheilu mahdollisimman sujuvasti. Liikuntaluokat ovat hyviä vaihtoehtoja.”

8 Helli ja hoivaa!

Vanhassa sanonnassa, jonka mukaan urheilija ei tervettä päivää näe, on edelleen pientä perää. Runsas liikunta tuo mukanaan vammoja, jotka on osattava hoitaa oikein.

”Monen kovassa kasvuvaiheessa olevan nuoren keho kipeytyy. Hoitoneuvoja kannattaa kysyä ammattilaisilta, jotta ei pääse syntymään vakavampia ja pitkittyviä vammoja. Usein nuori urheilija tarvitsee aikuisen apua ja kannustusta myös lihashuollossa”, Viitanen opastaa.

Kasvavan lapsen voi olla vaikeata ymmärtää omia kehitysvaiheitaan.

”Kasvuvaiheen suuret fyysiset kokoerot voivat aiheuttaa pahaa mieltä. Vanhempien on juuri näissä hetkissä kerrottava lapselle, että jokainen lapsi kehittyy eri tahtiin”, Viitanen sanoo.

9 Käyttäydy hyvin!

Urheilu on jatkuvaa sosiaalista harjoitusta, joka kehittää esimerkiksi yhteistyötaitoja.

”Kun hyvän käytöksen oppii pelikentällä, taitaa sen myös kentän ulkopuolella. Positiivinen asenne tilanteessa kuin tilanteessa on hyödyksi läpi elämän”, Marko Viitanen sanoo.

Urheilussa vallitsevien tapojen ja sosiaalisten käytäntöjen opettajina aikuisilla on tärkeä rooli. Nuorena opittua on usein työlästä muuttaa.

Tuovi Keräsen mukaan kisoissa, peleissä ja turnauksissa vanhempien paikka on katsomon puolella – samoin tunnemyrskyjen. Hänen ohjeensa vanhemmille on suora ja yksinkertainen: ”Jos menee katsomoon, pitää osata käyttäytyä. Jos ei osaa, ei pidä mennä.”

10 Muista leipoa!

Monissa perheissä lasten harrastuksesta tulee tavalla tai toisella myös vanhempien harrastus. Vanhemmat haluineen ja toimineen ovat väistämättä osa suurempaa urheilutarinaa, joka jatkuu sukupolvesta toiseen.

”Urheilu harjoituksineen, turnausreissuineen ja päättäjäisineen luo lapsille ja perheille elinikäisiä muistoja”, Marko Viitanen sanoo.

Valtaosa vanhemmista selviää kasvavan lapsen urheilijaelämästä hyvin. Yhteistyö auttaa.

Urheilussa jaettu ilo on aina suurempi ja jaettu taakka helpompi kantaa. Yhteisestä kyytiringistä on hyvä alkaa eikä kisapuffetissa ole koskaan liikaa mokkapaloja.

Urheilun luetuimmat

  1. 1

    Kaisa Mäkäräisen Lahden MM-hiihtoja koskeva ratkaisu oli takaisku – ainakin yhdelle taholle

  2. 2

    Valtteri Bottas siirtyy Mercedeksen F1-talliin Nico Rosbergilta vapautuneelle paikalle: ”Kaikki on tuntunut erittäin hyvältä”

  3. 3

    Tiistaina ratkeaa: onko paraurheilijan vuoro nousta Vuoden urheilijaksi vai tekeekö Patrik Laine kiekkohistoriaa?

  4. 4

    Vantaalainen Antti-Jussi Juntunen lähti urheilulukion pyöräilylinjalle Viroon – tavoitteena ammattilaisuus

  5. 5

    Tennistähti Jarkko Niemisen ura salibandyn vasempana laitahyökkääjänä alkaa vihdoin

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Valtteri Bottas siirtyy Mercedeksen F1-talliin Nico Rosbergilta vapautuneelle paikalle: ”Kaikki on tuntunut erittäin hyvältä”

  2. 2

    Vuoden urheilijan valitaan huomenna – vielä ehdit kertoa oman suosikkisi HS:n äänestyksessä

  3. 3

    Suomalaisen jalkapallon nykyhetki ja tulevaisuus ei ole sysimusta

  4. 4

    Vantaalainen Antti-Jussi Juntunen lähti urheilulukion pyöräilylinjalle Viroon – tavoitteena ammattilaisuus

  5. 5

    255 miljoonaa silmäparia – Tässä on sosiaalisen median seuratuin ihminen

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mitä ihmettä Rion olympialaisten jättistadionille tapahtui? Tuhansia tuoleja revitty irti, seinissä reikiä, rakenteissa hometta

  2. 2

    Neurokirurgian dosentti: ”Jos Laine on kävellyt bussiin, tulee hänestä vielä peli- ja pistemies”

  3. 3

    255 miljoonaa silmäparia – Tässä on sosiaalisen median seuratuin ihminen

  4. 4

    Pekingin KHL-joukkueessa pelaava Janne Jalasvaara asuu luksushotellin 120 neliön huoneistossa koko kauden – Jokerit kohtaa tänään kiinalaisjoukkueen

  5. 5

    Patrik Laine yllätti syntymäpäiväkutsun lähettäneen pienen faninsa perinpohjaisesti

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Nyt puhuu kääntäjä, joka suomensi Mötley Crüe -konsertin upeasti Ylelle: ”Tein käännökset vähän ilkeyksissäni, koska genre ansaitsee näpäytystä”

    2. 2

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    3. 3

      Tältä näyttää Helsingin valtava pyörivä jäälautta – Keksijä: ”Haen tälle kansainvälistä näkyvyyttä”

    4. 4

      ”Posti mulle helvettiin toimittakaa” – Yle esitti Mötley Crüen jäähyväiskonsertin mahtavilla käännöksillä

    5. 5

      ”Moni mies kokee, että häneltä on viety voima” – testaa, oletko parisuhteen marsu vai tiikerihai

    6. 6

      Nykytilan perusteeton ihannointi ja neljä muuta ajatusharhaa hidastavat mullistavien hoitojen käyttöönottoa

    7. 7

      Paluumuuttaja voi kohdata yllättäviä hankaluuksia – iPhone osamaksulla jäi saamatta

    8. 8

      Venäjä ja Saksa hämmästelevät Trumpin tuoreita kommentteja – ”Huonoa logiikkaa” ja ”Trump-show’ta”

    9. 9

      Soinin mukaan eurooppalaisten ei pidä huolehtia Trumpin ”reippaista puheista”

    10. 10

      Irakin siirtolaisministeri pyytää ”erityisesti Suomea” lopettamaan irakilaisten pakkopalautukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    2. 2

      ”Moni mies kokee, että häneltä on viety voima” – testaa, oletko parisuhteen marsu vai tiikerihai

    3. 3

      Irakin siirtolaisministeri pyytää ”erityisesti Suomea” lopettamaan irakilaisten pakkopalautukset

    4. 4

      Sosiaalisessa mediassa leviää kuva Malmössä raa’asti surmatusta 16-vuotiaasta – poliisin mukaan kuvan näkeminen voi hiljentää todistajia

    5. 5

      Enemmistö kannattaa maksutonta joukkoliikennettä pääkaupunkiseudulle – miksi päättäjät tyrmäävät Tallinnassa hyvin toimivan mallin?

    6. 6

      Nyt puhuu kääntäjä, joka suomensi Mötley Crüe -konsertin upeasti Ylelle: ”Tein käännökset vähän ilkeyksissäni, koska genre ansaitsee näpäytystä”

    7. 7

      ”Posti mulle helvettiin toimittakaa” – Yle esitti Mötley Crüen jäähyväiskonsertin mahtavilla käännöksillä

    8. 8

      Muutto Helsinkiin työpaikan perässä ei välttämättä lyö leiville – parempi palkka ei aina riitä korvaamaan asumiskustannuksia

    9. 9

      Lentopysäköinti mullistuu: uusi lentoparkki aloittaa Jumbon kauppakeskuksessa Vantaalla

    10. 10

      20 vuotta sitten oli niin huikea musiikkivuosi, ettemme voi käsittää sitä, myös Suomessa – tässä todisteet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ulkomailla asuneet suomalaiset kertovat rajusta paluusokista: ”Tuntui siltä, että ainoa vaihtoehto on lähteä taas pois”

    2. 2

      Uudet seksitavat lisäävät rajusti nielusyöpien määrää – tutkija ehdottaa HPV-rokotusohjelman laajentamista poikiin

    3. 3

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    4. 4

      Fysioterapeutti: Moni nainen kärsii tietämättään vatsalihasten erkaumasta – näin treenaat keskivartalosi kuntoon

    5. 5

      Joukko Munkkiniemen yhteiskoulun lukion oppilaita karkasi bileristeilylle Ruotsiin – Rehtori: ”Viitteitä suuresta salajuonesta”

    6. 6

      Lohikäärmeet pilaavat seksielämäni

    7. 7

      Perheenisät kehittivät liikeidean: Ostetaan talonrähjä, kasvatetaan kannabista ja pannaan talo myyntituloilla kuntoon

    8. 8

      Heli Kurjanen kehitti maailman myydyimmän kuukautiskupin – suorasukainen markkinointi on järkyttänyt Yhdysvalloissa

    9. 9

      Kyllä, Suomessa ihmisellä on oikeus juoda itsensä hengiltä – isäni teki 15 vuotta hiljaista itsemurhaa juomalla ja onnistui lopulta

    10. 10

      Kukaan ei tunne 25-vuotiasta Axel Thesleffiä, mutta hänen biisinsä oli viime vuoden suurin Suomi-hitti, jota on kuunneltu yli 130 miljoonaa kertaa – Miten se on mahdollista?

    11. Näytä lisää