Valikko
Urheilu

Mikko Korhosen energiat kohdallaan Malesian kuumuudessa: ”Mukavaa oli osua palloon pitkästä aikaa”

Nummelalainen Mikko Korhonen aloitti torstaina mallikkaasti peräti viiden viikon kisareissunsa golfin Euroopan-kiertueella.

Nummelalainen Mikko Korhonen aloitti torstaina mallikkaasti peräti viiden viikon kisareissunsa golfin Euroopan-kiertueella.

Korhonen haparoi harvoin ensimmäisellä kilpailukierroksellaan. Sitä hän ei tehnyt torstaina Malesian kilpailussakaan, vaan kirjasi avauspäivänä tuloksen 70 (–2).

Kautensa Korhonen aloitti Lähi-idässä tasapaksusti, kun kolmesta kilpailusta tuloksena olivat sijat 59, 69 ja karsiutuminen.

Pienen harjoitustauon jälkeen hänellä oli positiivinen tuntuma pelaamiseen ja tekemisen laatuun.

”Hyvää peliä tänään, varsinkin rautalyöminen oli laadukasta. Mukavaa oli osua palloon pitkästä aikaa. Olin hyvin kärsivällinen koko päivän. Energiat pysyivät myös kohdillaan kuumuudesta huolimatta”, Korhonen sanoi tiedotteessa.

Kuala Lumpurissa lämpötila nousee loppuviikon aikana reilusti yli 30 asteeseen.

Malesian jälkeen Korhonen kilpailee Australiassa, Thaimaassa ja Intiassa. Välillä hän lataa akkuja Balilla.

”Väliviikko Balilla tuli ihan logistisista syistä. Australiasta lento sinne on kolme tuntia ja Suomeen 30 tuntia ja aikaerot päälle molempiin suuntiin. Seuraava kisa kun on kuitenkin Thaimaassa.”

Korhosen kilpailu alkoi bogilla, mutta sen jälkeen Korhonen ei poikennut par-putkesta kuin kolmen birdien verran. Hän myös päätti kierroksensa birdiellä.

”Päivän highlight oli viimeisellä. Väyläbunkkerista 183 metristä rauta-5 puoleen metriin.”

Korhonen sijoitus avauspäivän jälkeen on 31:nen. Hänestä kahden lyönnin päähän ja sijalle 67 jäi Suomen ykköspelaaja Mikko Ilonen par-tuloksella.

Samalla päättyi Ilosen 12 peräkkäistä kilpailukierrosta kestänyt par-alitusten sarja.

”Sain rutistettua peliin ja lopun olosuhteisiin nähden hyvän tuloksen aikaan. Viimeiset kolme reikää pelattiin kovassa sateessa. Onnistuin tekemään rei’illä 16 ja 17 bunkkerien kautta parit. Viimeisellä kierroksen kruunasi väyläbunkkerin kautta rakentamani birdie. Tuo loppupätkä jätti todella hyvän maun suuhun”, Ilonen raportoi.

Kilpailua johtaa tuloksella –7 Australian Nathan Holman.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Golf
  • Euroopan-kiertue
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Konemainen Tappara voi ärsyttää, mutta voittaa se osaa: ”Kuin olisi katsonut 60 minuuttia salibandyn rankkareita”

  2. 2

    Kansanedustajan perhe-elämään muutos – puoliso valittiin Tšekin hiihdon päävalmentajaksi

  3. 3

    Pekka Rinne vei tulikuumien veskarien taiston – Vatanen yhä sivussa

  4. 4

    Robert Helenius valmistautuu uransa tärkeimpään otteluun autokorjaamon sohvalla nukkuen – verinen pyyhe kehän reunalla kertoo omaa tarinaansa

  5. 5

    Mikko Iloselta yllättävä paljastus – kärsi viime kisassa lukemattomien harrastajapelaajien ongelmasta

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Robert Helenius valmistautuu uransa tärkeimpään otteluun autokorjaamon sohvalla nukkuen – verinen pyyhe kehän reunalla kertoo omaa tarinaansa

  2. 2

    Kansanedustajan perhe-elämään muutos – puoliso valittiin Tšekin hiihdon päävalmentajaksi

  3. 3

    ”Tuhotkaa brittikoirat” – politiikka jätti jalkapallon sivuosaan Hongkongissa

  4. 4

    ”Se on aika söpö rinkula, jossa jokainen luola on ikään kuin pitänyt omaa tulipesäänsä” – näinkin Suomen urheilujohtamista voi kuvata

  5. 5

    Nyt meni hermo – kreikkalaisjätti rankaisi pelaajiaan yli tuhannen kilometrin bussiajelulla

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Bostonin maratonin voittajan uurteiset reisilihakset hämmästyttävät: ”En ole nähnyt koskaan mitään vastaavaa”

  2. 2

    Lapsitähden jäähyväiset – ”Oli pakko antaa periksi, jouduin tekemään kuntoliikkujan treenejä”

  3. 3

    Poliisi pidätti Dortmundin hyökkäyksestä epäillyn – ”Sergei W.” yritti keinotella joukkueen osakkeilla miljoonatilin ja lavastaa iskun islamistien tekemäksi

  4. 4

    Aikuinen nainen puolustaa päätöstään kohdata 12-vuotias tyttö vapaaottelu­kehässä: ”Hän on mielestäni varsin vahva lapsi”

  5. 5

    Laineen ketjukaveri kertoi parhaan tarinansa suomalaistähdestä: ”Hän kuiskasi minulle, voisinko antaa yhden lisää”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Työttömänä ollut Kaisa Heikkilä suuttui, kun ystävä käski ryhtymään siivoojaksi – Korkeasti koulutettujen patistaminen mihin tahansa työhön on heidän väheksymistään, hän sanoo

    2. 2

      Isän väkivaltaisuuteen ei kiinnitetty huomiota ennen kuin hän surmasi vaimonsa ja lapsensa – Suomesta on lähtenyt YK:lle kolme valitusta perhe­väkivallasta

    3. 3

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    4. 4

      Saunaremontin yhteydessä paljastui vanha vesivahinko – laajasta kotivakuutuksesta ei ollut mitään apua

    5. 5

      Erittäin tappava tunnistamaton tauti levinnyt Liberiassa – alustavien tietojen mukaan kyse ei ole ebolasta

    6. 6

      Nokian tulos vaikeilla markkinoilla ylitti sijoittajien odotukset

    7. 7

      Osa meistä jää asioidessaan yhä enemmän toisten avun varaan – Näin epäreilulta voi hedelmävaa’an käyttö tuntua

    8. 8

      Mullistava löytö: ihmisiä eli Amerikassa yli satatuhatta vuotta luultua aikaisemmin

    9. 9

      Mausteista löytyi syöpää aiheuttavaa maaliväriä pääkaupunkiseudulla – viranomaiset takavarikoivat chiliä, currya ja kurkumaa

    10. 10

      Elämästä tuli taistelua munuais- ja maksasairauden takia – Helsinki kääntää selkänsä sairaan lapsen perheelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    2. 2

      Salaperäinen ”rouva P” kuoli ilman perillisiä – kaupunki saa tililleen mittavan omaisuuden

    3. 3

      Erittäin tappava tunnistamaton tauti levinnyt Liberiassa – alustavien tietojen mukaan kyse ei ole ebolasta

    4. 4

      Mausteista löytyi syöpää aiheuttavaa maaliväriä pääkaupunkiseudulla – viranomaiset takavarikoivat chiliä, currya ja kurkumaa

    5. 5

      Hankalia nuoria ei ole olemassa – on vain kesken­eräisyyttä ja kyvyttömiä aikuisia

    6. 6

      Asumistukileikkuri rankaisee pääkaupunki­seudun köyhiä, Helsinki pelkää – ”Kuvitteleeko joku, että asuminen tämän seurauksena halpenee?”

    7. 7

      Työttömänä ollut Kaisa Heikkilä suuttui, kun ystävä käski ryhtymään siivoojaksi – Korkeasti koulutettujen patistaminen mihin tahansa työhön on heidän väheksymistään, hän sanoo

    8. 8

      Helsingin rikkaimmilla alueilla on usein surkeat palvelut – HS:n laskuri näyttää: idän lähiöt lyövät monet eliitti­kaupunginosat mennen tullen

    9. 9

      Mullistava löytö: ihmisiä eli Amerikassa yli satatuhatta vuotta luultua aikaisemmin

    10. 10

      Välipohjissa mikrobikasvua, ullakolla linnunraatoja – Kätilöopiston sairaala suljetaan puolen vuoden kuluessa laajojen homevaurioiden takia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    2. 2

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    3. 3

      Bostonin maratonin voittajan uurteiset reisilihakset hämmästyttävät: ”En ole nähnyt koskaan mitään vastaavaa”

    4. 4

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    5. 5

      Selvitys: Lähes kolmannes pohjoiskorealaisista käyttää huumeita – metamfetamiini on monille jo arkipäiväistä

    6. 6

      Ravitsemusterapeutti kärsi vuosia kipeästä vatsasta ja ilmavaivoista – Sitten ystävä kertoi ruokavaliosta, joka toi helpotuksen

    7. 7

      Onko tässä Helsingin pienin ja kallein vuokrayksiö? 10 neliömetriä, 1 941 euroa kuukaudessa

    8. 8

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    9. 9

      Stella Sironen, 19, loi vahingossa valtavan netti-ilmiön kulmakarvakuvallaan, isot ulkomaiset mediat ottavat jatkuvasti yhteyttä – ”Kyllähän tämä tuntuu ihan absurdilta”

    10. 10

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    11. Näytä lisää