Valikko
Urheilu

JYP syvensi Bluesin ahdinkoa – Pelicans sikaili kolmen ulosajon verran

Tappio oli Bluesille jo yhdeksäs peräkkäin peräkkäinen.

Liigan sarjajumbo Blues jatkoi perjantaina tappioiden sarjaa, kun sarjan kärkijoukkueisiin kuuluva JYP saapui espoolaisten vieraaksi. JYP voitti ottelun maalein 1–0.

Varsinainen peliaika päättyi maalittomaan 0-0-tulokseen, joten ratkaisua haettiin jatkoajalta. Voittomaalin merkkasi nimiinsä hurrikaanipaitojen Miika Lahti, joka kauhoi kiekon verkkoon kovan maalineduspainin päätteeksi.

Tappio oli Bluesille jo yhdeksäs peräkkäin peräkkäinen. Bluesin kolmosketjun keskellä pelannut Janne Puhakka oli silti koko joukkueen taistelusta.

”Olen tosi ylpeä äijistä. Meillä oli tosi tasainen matsi. Tottakai ensimmäisessä erässä oli vähän parannettavaa, mutta saatiin ne yksityiskohdat korjattua sitten toiseen ja kolmanteen erään. Vaikka ei tullut täyttä palkintoa niin oli hyvä taistelu koko joukkueelta”, Puhakka sanoi Bluesin nettisivuilla.

Kolmantena sarjataulukossa oleva JYP nousi voiton myötä 97 pisteeseen, ja joukkueella on eroa sarjakärki HIFK:hon nyt yhdeksän pistettä. Jyväskyläläiset saivat iloa kahden pisteen lisäksi siitä, että joukkueen kapteeni Tuomas Pihlman palasi kaukaloon lähes neljän kuukauden tauon jälkeen.

Pelicans sai vieraakseen Saipan, joka antoikin lahtelaisille kunnon selkäsaunan luvuin 9–2. Pelicansin pelaajien hermo kiristyi kolmannen erän lopulla tilanteessa 7–2, ja tuomarin pilli sai töitä tosissaan.

Ensin Pelicansin Dane Byers sai rangaistuksen 5+20 ajassa 56.11, kun hän hyppäsi ja taklasi SaiPa-pelaaja Simon Backmania päähän. Ulosajo oli Byersille kauden neljäs, ja taklaus etenee todennäköisesti SM-liigan kurinpidon käsittelyyn.

Reilua minuuttia myöhemmin Pelicansin Stefan Lassen löi nyrkeillä SaiPan Sam Lofquistia päähän, ja sai niin ikään suihkukomennuksen. Puoli minuuttia tästä, ja Pelicansin Taavi Vartiainen sai 2+10 minuutin jäähyn väkivaltaisuudesta, kun hän luisteli SaiPan vaihtoaition läheltä ja huitoi samalla mailallaan.

Pelicansille vihellettiin ottelussa kaikkiaan 72 jäähyminuuttia. SaiPa pelasi ottelun lopun siis kahden miehen ylivoimalla, ja teki vielä kaksi maalia Niko Hovisen selän taakse. Saipan uusista hyökkääjävahvistuksista Vojtech Polak saalisti pisteet 2+1 ja Kevin Henderson 1+1.

Illan muissa otteluissa Kalpa voitti kotoaan TPS:n 2–1. Kalpan sankari oli sekä varsinaisella peliajalla että voittomaalikilpailussa onnistunut Mikael Ruohomaa.

Ilves-Lukko -ottelu päättyi jatkoajan rangaistuslaukauksella vierasjoukkueen 3–2-voittoon. Lukko nousi kahdesti takaa-ajoasemasta Turo Asplundin ja Ville Vahalahden maaleilla ja säilytti mahdollisuuden suoraan pudotuspelipaikkaan.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  2. 2

    Naisille viime hetken yllätyspäätöksellä uusi laji yleisurheilun MM-kisoihin

  3. 3

    Heikki Kovalainen juhli kauden ensimmäistä voittoaan: ”Jes!”

  4. 4

    Viivi Lehikoinen aitoi 19-vuotiaiden EM-pronssia hurjalla ennätysparannuksella: ”Tuo aika oli hirveä yllätys”

  5. 5

    Suomalainen yleisurheilu kaipaa lisää dynamiittia ahteriin

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  2. 2

    Swimrun toi kuhinaa saaristomaisemaan – ”Näissä kisoissa pääsee harvinaisen hienoihin paikkoihin”

  3. 3

    Heikki Kovalainen juhli kauden ensimmäistä voittoaan: ”Jes!”

  4. 4

    Tennistähti Boris Beckerin kukistaja menehtyi nopeasti edenneeseen sairauteen

  5. 5

    Wilma Murto ja Samuel Purola nappasivat EM-pronssia – Purola ehti pohtia, juokseeko lainkaan finaalia

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  2. 2

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  3. 3

    Pyöräilijä latasi Instagramiin kuvan jaloistaan etapin jälkeen – pullistelevat verisuonet säikäyttivät seuraajat

  4. 4

    Bottas jatkaa Häkkisen ja Räikkösen linjaa – ”Yksi parhaista kisoistani”

  5. 5

    Jalkapalloilija Petteri Forsell kertoi Twitterissä juosseensa Cooperin testissä 3 490 metriä – kuinka juoksisivat muiden lajien huiput?

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    2. 2

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Kehäradan lipunmyynti on ajoittain ruuhkautunut Helsinki-Vantaalla – ”Oli säälittävää nähdä turhautuneet ulkomaalaiset ja kärsimättömät suomalaiset yhden lippuautomaatin edessä”

    5. 5

      Macronin ja ranskalaisten kuherruskuukausi on ohi – suosio hiipuu, tyytymättömät moittivat kivikasvoiseksi muuttunutta presidenttiä ylimieliseksi ja itsevaltaiseksi

    6. 6

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    7. 7

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    8. 8

      Lihavuus lisääntyy joka puolella maailmaa – Suomessa on lihavia Ruotsia enemmän, mutta maailmassa olemme vain keskitasoa, kertoo 195 maan vertailu

    9. 9

      Verottaja on tutkinut Panaman papereiden perusteella kymmeniä suomalaisia – veroparatiisivuodon tutkinta on ottanut kesän aikana ison harppauksen eteenpäin

    10. 10

      Suunnitteletko budjettimatkaa? Hintavertailu kertoo, missä on nyt edullista lomailla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    3. 3

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    4. 4

      Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon

    5. 5

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    6. 6

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    7. 7

      Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

    8. 8

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    9. 9

      Turvapaikan­hakijana Suomeen tullut lääkäri joutuu odottamaan vuosia, että saa harjoittaa ammattiaan – Kotouttamiseen sijoitettiin enemmän rahaa kuin koskaan, mutta näkyykö se käytännössä?

    10. 10

      Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    9. 9

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    10. 10

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    11. Näytä lisää