Valikko
Urheilu    |   Kommentti

Salpausselän sprinttikisa tarjosi ankean MM-näkymän

Lauantaina saatiin esimakua siitä, millä tavalla Lahden MM-kisat todennäköisesti alkavat isäntämaan osalta vuoden päästä.

Lauantaina saatiin esimakua siitä, millä tavalla Lahden MM-kisat todennäköisesti alkavat isäntämaan osalta vuoden päästä.

Eipä häävisti.

MM-esikisojen eilisessä lajissa, vapaan sprintissä, nimittäin jaetaan MM-kisojen ensimmäiset mitalit.

Suomalaisittain tämä näkymä tuskin ehtii muuttua vuodessa. Mitalia ei ole avauslajista luvassa. Välieriin voi joku päästä, mutta finaalipaikkaan vaaditaan täydellistä onnistumista ja jonkun lähtökohtaisesti kovemman vastustajan epäonnistumista.

Sprinttiviesti onkin sitten ihan eri asia, koska se mennään perinteisellä. Kun se edellisen kerran hiihdettiin perinteisellä arvokisoissa Sotšin olympialaduilla, miehet voittivat kultaa ja naiset saivat hopeaa.

Miesten sprintissä Lahdessa toistui tuttu kaava. Aika-ajo eli karsinta lupasi paljon, mutta sen jälkeen olikin hiljaisempaa.

Martti Jylhällä on potentiaalia selviytyä hyvänä päivänä jopa MM-finaaliin, kuten hän on parhaimmillaan ollessaan viime vuosina osoittanut.

Eilen Jylhä oli hyvää vauhtia etenemässä välieriin, kunnes teki kokemukseensa nähden yllättävän taktisen mokan.

Se saattaa sisuunnuttaa Jylhää sopivalla tavalla kohti vuoden päässä odottavaa haastetta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Hiihto
  • Kolumnit
  • Jussi-Pekka Reponen
  • Urheilun kommentit

Urheilun luetuimmat

  1. 1

    Patrik Laine pokkasi kaksi palkintoa – isälle tarkat ohjeet kiitospuheesta

  2. 2

    IS: Formulatähtien lääkäri Aki Hintsa on kuollut – näin Hintsa kertoi syöpähoidoistaan ja toipumisestaan huhtikuussa

  3. 3

    Leo-Pekka Tähti ja Mira Potkonen saapuivat Urheilugaalaan – ”Enemmän jännittää kuin omaa kisaa”

  4. 4

    Kolme olympiamitalia ei riittänyt Ruotsin Vuoden urheilijan titteliin – ”Hevosväki on kuin lahko”

  5. 5

    Koivu ja Selänne nimettiin Hall of Fameen

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Palloliitto: Puheenjohtaja Pertti Alajalla alkavat vaativat hoidot

  2. 2

    Kaisa Mäkäräisen Lahden MM-hiihtoja koskeva ratkaisu oli takaisku – ainakin yhdelle taholle

  3. 3

    Teemu Tainion poika Maximus lähtee Tottenhamiin: ”Tämä on aika harvinaista suomalaiselle pelaajalle”

  4. 4

    Kolme olympiamitalia ei riittänyt Ruotsin Vuoden urheilijan titteliin – ”Hevosväki on kuin lahko”

  5. 5

    Tähti nousi ylivoimaisesti Vuoden urheilijaksi HS:n äänestyksessä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mitä ihmettä Rion olympialaisten jättistadionille tapahtui? Tuhansia tuoleja revitty irti, seinissä reikiä, rakenteissa hometta

  2. 2

    255 miljoonaa silmäparia – Tässä on sosiaalisen median seuratuin ihminen

  3. 3

    Pekingin KHL-joukkueessa pelaava Janne Jalasvaara asuu luksushotellin 120 neliön huoneistossa koko kauden – Jokerit kohtaa tänään kiinalaisjoukkueen

  4. 4

    Patrik Laine yllätti syntymäpäiväkutsun lähettäneen pienen faninsa perinpohjaisesti

  5. 5

    Ruotsissa kummastellaan suomalaisten jalkapallopomojen oluen juomista – Tim Sparvilta jäätävä kuittaus toimittajalle

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Olivia Oras alkoi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana VIP-elämää – Mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    2. 2

      IS: Formulatähtien lääkäri Aki Hintsa on kuollut – näin Hintsa kertoi syöpähoidoistaan ja toipumisestaan huhtikuussa

    3. 3

      Juristi menetti työttömyys­korvauksensa, vaikka ei ollut tienannut senttiäkään – työttömyysturvassa on sudenkuoppia, jos pyrkii työllistymään itse

    4. 4

      Pikkupakkanen sai Ranskan sähköyhtiön vetoamaan kansaan: älkää käyttäkö tulostinta, tuhotkaa vanhat sähköpostit

    5. 5

      Lehti: Teini-ikäiset ampuivat maassa makaavaa nuorta kuulapyssyllä kasvoihin Sipoossa – pahoinpitelijät kuvasivat kaiken

    6. 6

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    7. 7

      Influenssa vai tavallinen flunssa? Lääkäri kertoo, miksi influenssaa kannattaa seurata tarkasti

    8. 8

      Putin laski karkeaa pilaa Trump-väitteistä – ”Miksi hänen edes tarvitsisi palkata prostituoituja?”

    9. 9

      ”En syö juuri mitään, enkä silti laihdu” – Asiantuntijat kertovat, kuinka paljon aineenvaihdunnan hidastuminen oikeasti vaikuttaa laihtumiseen

    10. 10

      Tammikuun palkkakuitissa odottaa yllätys – tarkista, paljonko maksusi ovat nousseet kilpailukykypäätösten takia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olivia Oras alkoi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana VIP-elämää – Mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    2. 2

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    3. 3

      Japanilaiset tutkijat varoittavat: Älä näytä rauhanmerkkiä sosiaalisessa mediassa

    4. 4

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    5. 5

      ”En syö juuri mitään, enkä silti laihdu” – Asiantuntijat kertovat, kuinka paljon aineenvaihdunnan hidastuminen oikeasti vaikuttaa laihtumiseen

    6. 6

      Tammikuun palkkakuitissa odottaa yllätys – tarkista, paljonko maksusi ovat nousseet kilpailukykypäätösten takia

    7. 7

      Sarjahukuttamisista tuomittu on yhä kateissa, poliisi julkaisi kasvokuvan – ”mahdolliset vihjeet hätäkeskukseen”

    8. 8

      Nyt puhuu kääntäjä, joka suomensi Mötley Crüe -konsertin upeasti Ylelle: ”Tein käännökset vähän ilkeyksissäni, koska genre ansaitsee näpäytystä”

    9. 9

      Lähes kaikki Kelan etuudet pienenevät tänä vuonna – HS kertoo, miten muutokset vaikuttavat sinun tuloihisi

    10. 10

      Tältä näyttää Helsingin valtava pyörivä jäälautta – Keksijä: ”Haen tälle kansainvälistä näkyvyyttä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ulkomailla asuneet suomalaiset kertovat rajusta paluusokista: ”Tuntui siltä, että ainoa vaihtoehto on lähteä taas pois”

    2. 2

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    3. 3

      Uudet seksitavat lisäävät rajusti nielusyöpien määrää – tutkija ehdottaa HPV-rokotusohjelman laajentamista poikiin

    4. 4

      Fysioterapeutti: Moni nainen kärsii tietämättään vatsalihasten erkaumasta – näin treenaat keskivartalosi kuntoon

    5. 5

      Joukko Munkkiniemen yhteiskoulun lukion oppilaita karkasi bileristeilylle Ruotsiin – Rehtori: ”Viitteitä suuresta salajuonesta”

    6. 6

      Lohikäärmeet pilaavat seksielämäni

    7. 7

      Heli Kurjanen kehitti maailman myydyimmän kuukautiskupin – suorasukainen markkinointi on järkyttänyt Yhdysvalloissa

    8. 8

      Perheenisät kehittivät liikeidean: Ostetaan talonrähjä, kasvatetaan kannabista ja pannaan talo myyntituloilla kuntoon

    9. 9

      Kyllä, Suomessa ihmisellä on oikeus juoda itsensä hengiltä – isäni teki 15 vuotta hiljaista itsemurhaa juomalla ja onnistui lopulta

    10. 10

      Kukaan ei tunne 25-vuotiasta Axel Thesleffiä, mutta hänen biisinsä oli viime vuoden suurin Suomi-hitti, jota on kuunneltu yli 130 miljoonaa kertaa – Miten se on mahdollista?

    11. Näytä lisää