Valikko
Urheilu

Jokerit oli pulassa, kolmannen erän ulosajo pelasti kotijoukkueen

Jokerit otti avausvoittonsa jääkiekkoliiga KHL:n pudotuspeleissä pitkän ja työlään kaavan kautta.

Jokerit otti avausvoittonsa jääkiekkoliiga KHL:n pudotuspeleissä pitkän ja työlään kaavan kautta.

Jokerit hävisi ensimmäisen pudotuspeliottelunsa Torpedo Nizni Novgorodia vastaan, ja oli toisessa kohtaamisessa kahden erän jälkeen 1—2-tappiolla.

Kolmannen erän ulosajo pelasti Jokerit. Torpedon Kaspars Daugavins työnsi alivoimapelissä Brandon Kozunin päin laitaa. Kozun lensi plankkia päin ja jäi jäähän voivottelemaan. Erotuomarit pohtivat aikansa, kunnes Daugavins sai 5+20. Jokerit kiitti ja teki kaksi maalia ylivoiman aikana.

Saman suukovun ja protestoinnin aikana Torpedon päävalmentaja Peteris Skudra heitettiin katsomon puolelle. Skudra näytti tilannetta Kozunin sukellukseksi. Jäähy oli oikea tuomio, mutta olisi se voinut olla myös tavallinen kaksiminuuttinen.

Ensin tanskalainen Philip Larsen niittasi pelin 2—2:een ja Ville Lajunen kiskaisi matala alanurkkaan: 3—2 Jokereille.

Tuosta iskusta Torpedo ei toipunut, vaikka ottelu päättyi lopulta 4—3 Jokereille. Kozun sijoitti tyhjään maaliin 4—2 minuutti ennen loppua, mutta Juri Sergijenko toi Torpedon maalin päähän muutamia sekunteja ennen loppuua.

Hyvin sujuneen runkosarjan jälkeen Jokerit sai kotiedun, josta yksi ottelu valui käsistä.

Kahden ottelun jälkeen tilanne on 1—1, ja se tarkoittaa, että kahden Torpedon kotiottelun jälkeen karavaani palaa Hartwall-areenaan ensi maanantaina.

Jokerit voitti Torpedon, mutta pahinta tiistain kohtaamisessa oli, ettei Jokerit pelannut erityisen hyvin. Torpedo meni johtoon Sergei Kostitsinin terävällä laukauksella ajassa 12.46. Kostitsin näytti, miten entinen NHL-pelaaja laukoo, kun paikka tulee.

Alle puoli minuuttia Kostitsinin maalista Jokerien kippari Niko Kapanen tasoitti pelin. Ensin Kapanen voitti aloituksen ja hetkeä myöhemmin hän laukoi pienstä kulmasta sisään.

Heti toisen erän alkuun kolahti taas. Jokerit sähläsi omassa päädyssä ja Nikolai Zherdev kiitti tarkalla laukauksellaan.

Jokerit pelasi hitaasti kaksi erää. Puolustajat roikkuivat kiekon kanssa omassa päädyssä. Keskialueen ylittäminen kesti liian kauan ja pitkiä hyökkäyksiä Jokerit sai tuskin ollenkaan.

Kolmannessa erässä tahti muuttui, kiitos pitkän ylivoiman. On pelkkää jossittelua arvailla, miten olisi käynyt, jos Daugavins selvinnyt vähemmällä. Viidellä viittä vastaan Jokerit ei vakuuttanut.

KHL:n pudotuspeleissä vaaditaan neljä voittoa jatkopaikkaan. Jokerien on nyt ryövättävä vähintään yksi voitto Nizni Novgorodissa, jotta kotietu palautuu helsinkiläisille.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jääkiekko
  • Heikki Miettinen
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Junioriurheilijan seuranvaihto maksoi peräti 5 000 euroa – tässä syy

  2. 2

    19-vuotias Fredrik Jensen toi Suomelle tasapelin maaottelussa Itävaltaa vastaan

  3. 3

    Italian poliisi paljasti Enzo Ferrarin haudan ryöstöä suunnitelleen rikollisjoukon

  4. 4

    Moshtagh Yaghoubi nousee Huuhkajien avaukseen illan ottelussa – Markku Kanerva lupasi muutoksia

  5. 5

    Harrastamisen kustannukset alas – urheilujohtaja haluaa kuntien liikuntapaikat ilmaisiksi nuorille

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Junioriurheilijan seuranvaihto maksoi peräti 5 000 euroa – tässä syy

  2. 2

    Suomen luistelupari löysi toisensa internetistä – katso, miltä kauneimmat pariluisteluliikkeet näyttävät ilmasta katsottuna

  3. 3

    Patrik Laineen vapautuminen MM-kisoihin varmistui– tässä lista Leijonien mahdollisista NHL-pelaajista

  4. 4

    Lionel Messille neljän ottelun pelikielto säädyttömästä suunsoitosta linjamiehelle – yksikään tuomareista ei kuullut tunteenpurkausta

  5. 5

    IFK:n pudotuspelirahat ovat nousseet jo lähes miljoonaan euroon

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  2. 2

    Raimo Summanen sai puheistaan kahdeksan ottelun toimitsijakiellon: ”Tapaus täyttää päivänselvästi kunnianloukkauksen määritelmän”

  3. 3

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  4. 4

    Sebastian Vettel voitti F1-kauden avauksen Australiassa – Bottas kolmas, Räikkönen neljäs

  5. 5

    Entiseltä tennistähdeltä mahtava reaktio yllättävään eläinvieraaseen kesken pelin: ”En usko, että tällaista tapahtuu enää koskaan”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miten kävi Saaralle? ”Yritettiin tehdä kansainvälistä, tehtiin ihan Tokmannia”

    2. 2

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    3. 3

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    4. 4

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    5. 5

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    6. 6

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    7. 7

      Kaupungeissa on jotain, mikä koettelee mielenterveyttä – urbaani psykoosi on kaupunkilaisten oma oireyhtymä

    8. 8

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    9. 9

      Valeuutiset ovat roskaa, eivät uutisia

    10. 10

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    2. 2

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    3. 3

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    4. 4

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    5. 5

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    6. 6

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    7. 7

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    8. 8

      Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

    9. 9

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    10. 10

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    7. 7

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    8. 8

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää