Valikko
Urheilu

Räikkösellä hankala totuttelupäivä uuteen autoonsa: ”Tietysti se tekee kipeää”

F1-veteraani arvioi, että uusi formaatti tuskin muuttaa aika-ajon voimasuhteita

Montmelo. F1-veteraani Kimi Räikkönen törmäsi pitkästä aikaa rutkasti rata-aikaa verottaneisiin teknisiin ongelmiin uuden autonsa ensimmäisenä testipäivänä.

Katalonian ratavarikolle aamutuimaan saapunut Ferrarin suomalaiskuski valmistautui aloittamaan työpäivän aamuyhdeksältä, mutta polttoainesysteemin korjaaminen esti aikeet puoleenpäivään asti.

Lopulta Räikkönen pystyi kuitenkin ajamaan enemmän kierroksia kuin tallikaveri Sebastian Vettel omana avauspäivänään maanantaina.

”Tietysti se tekee kipeää, kun näin käy, mutta vikojen ilmaantuessa uudessa autossa kuluu aina paljon aikaa. Pystyin lopulta kuitenkin ajamaan ihan kohtuullisen määrän kierroksia, vaikka ei tämä ihanteellinen alku ollutkaan”, Räikkönen haikaili.

Kotona alkuviikon viettänyt Räikkönen seurasi tavallista tarkemmin Vettelin testipäiviä.

”Katsoin kierrosaikoja ja olin yhteydessä tiimiin. Voin aina kysyä heiltä, jos haluan tietää jostain yksityiskohdasta enemmän.”

Keskiviikon aamujakson menettäminen merkitsi, että Räikkösen ohjelmaa rukattiin massiivisesti. Koko päivän ajan hän piti auton alkuperäisissä säädöissä eikä käyttänyt vielä yhtään kolmesta pehmeästä kumiseoksesta.

Kaikkiaan Räikkönen ajoi 360 kilometriä.

Paljon suomalaiskuskin iskukyvystä on liitetty uuden Ferrarin uudistuneeseen etujousitukseen, jonka pitäisi tehdä keulasta tarkasti ratin liikkeitä totteleva.

Saitko nyt sellaisen vahvan keulan kuin halusitkin?

”Kuka sitä vielä tietää. Tämä on varmuudella parempi kuin viime vuoden auto, mutta vielä tämän päivän perusteella on liian aikaista arvioida sen vahvuuksia. Ei siinä vain keulaa ole muutettu. Siinä on paljon uutta, johon tottuu sitten aika nopeasti, kun pääsemme testaamaan enemmän”, Räikkönen totesi.

Vettel piti Ferrarin kaksi päivää tuloslistan kärjessä. Nyt Räikkönen jäi kolmospaikalle Force Indian superpehmeillä renkailla nopeimman ajan tehneen Nico Hülkenbergin ja uuden Haas-tallin Romain Grosjeanin taakse.

F1-komissio päätti mullistaa aika-ajoformaatin pikavauhdilla jo täksi kaudeksi. Australian MM-avauksessa siirrytään uuteen pudotuspeliin, jossa hitain kuljettaja kolmella ajojaksolla karsitaan aina 90 sekunnin välein.

Ensimmäisessä ja toisessa aika-ajossa putoaa seitsemän kuskia. Finaalissa ajaa kahdeksan nopeinta, joista kaksi parasta ratkaisee sitten paalupaikan viimeisen puolentoista minuutin pyrähdyksessä.

Räikköseltä kysyttiin mielipidettä tällaisesta aika-ajomuutoksesta.

”Katsotaan, mitä tapahtuu, mutta tuskin se loppupeleissä paljon muuttaa tilannetta”, Räikkönen tuumaili.

Urheilun luetuimmat

  1. 1

    Olympiamitalisti Juha Hirven kohtalon kokee moni urheilu-uransa jälkeen – ”Useat joutuvat koville jo uransa aikana ”

  2. 2

    Bernie Ecclestone siirtyi sivuun – Formula 1 -sarja vaihtaa omistajaa

  3. 3

    Matti Heikkinen käyttää ”hiljaisen optionsa” – palaa kilpailutauoltaan suunniteltua aiemmin

  4. 4

    Latvala sensaatiomaisesti kakkoseksi Monte Carlossa, Ogier ajoi karkuun muilta

  5. 5

    Yle: Punkkinen ihmeissään dopingväitteistä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Velat veivät olympiamitalistin vararikkoon – kaikki on mennyt

  2. 2

    Teemu Selänne on Suomen urheilijoiden Instagram-kuningas – ”Enni Rukajärvi on tosi kova somessa”

  3. 3

    Bernie Ecclestone siirtyi sivuun – Formula 1 -sarja vaihtaa omistajaa

  4. 4

    Raju loukkaantuminen Valioliigassa – Ryan Masonin kallo murtui

  5. 5

    Olympiamitalisti Juha Hirven kohtalon kokee moni urheilu-uransa jälkeen – ”Useat joutuvat koville jo uransa aikana ”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Velat veivät olympiamitalistin vararikkoon – kaikki on mennyt

  2. 2

    Leo-Pekka Tähti on Vuoden urheilija – heidät palkittiin Urheilugaalassa

  3. 3

    Patrik Laine harjoittelee keltaisessa paidassa – siihen on selkeä syy

  4. 4

    Palloliitto: Puheenjohtaja Pertti Alajalla alkavat vaativat hoidot

  5. 5

    Teemu Selänne on Suomen urheilijoiden Instagram-kuningas – ”Enni Rukajärvi on tosi kova somessa”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Vieraiden miesten treffipyyntöjä, uhkailua ja savukaasupanos työpaikalla – kostoa hautonut asiakas vainosi vuosia Marjo Oinosta

    2. 2

      Rocktähtien sanat kovenevat Trumpia kohtaan – Bruce Springsteen ryhtyi julistamaan presidentin vastaista ”uutta vastarintaa”

    3. 3

      Nimimerkki Musta Pekka mielipidesivulla: Työttömyyteni jatkuessa tunnen vihaa päättäjiä ja yhteiskuntaa kohtaan

    4. 4

      23-vuotias Ville haluaa ryhtyä talonmieheksi, hankkia koiran ja lopettaa Subutexin käytön – odotellessaan paikkaa katkolle hän ehti jo retkahtaa ja kadota

    5. 5

      Onneton autoverodraama on osoitus poliittisen pelisilmän puutteesta

    6. 6

      Superbakteereita vastaan täytyy keksiä aivan uusia keinoja tai taistelu on hävitty: ”Meidän täytyy taas tottua siihen, että lapset kuolevat”

    7. 7

      Puolustusministeri Niinistö ryöpyttää: ”Reservikarkurit eivät ansaitse arvostustamme”

    8. 8

      Aikuiset ovat nykyään aivan kuin teinejä

    9. 9

      10 vinkkiä, joiden avulla syöt helposti enemmän kasviksia – asiantuntijat neuvovat lisäämään kasviksia niin kakkuun kuin pastaankin

    10. 10

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trump uhkaa tuhota Britannian varalaskupaikan

    2. 2

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    3. 3

      Aikuiset ovat nykyään aivan kuin teinejä

    4. 4

      23-vuotias Ville haluaa ryhtyä talonmieheksi, hankkia koiran ja lopettaa Subutexin käytön – odotellessaan paikkaa katkolle hän ehti jo retkahtaa ja kadota

    5. 5

      Superbakteereita vastaan täytyy keksiä aivan uusia keinoja tai taistelu on hävitty: ”Meidän täytyy taas tottua siihen, että lapset kuolevat”

    6. 6

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    7. 7

      Nuoren naisen katoaminen kuohuttaa Islannissa – Murhamysteeriin liittyy grönlantilainen kalastusalus, veritahra vuokra-autossa ja 20 kiloa hasista

    8. 8

      Satatuhatta suomalaista matkailijaa tuo joka vuosi tuliaisina superbakteerin – Ihmiskunta voi pian joutua elämään ilman antibioottien turvaa

    9. 9

      Merenrantaan hamuava suuryritys saa Helsingiltä erityiskohtelua – Luonnonsuojelija: Suosiiko Jussi Pajunen tytärtään?

    10. 10

      Saako säästöille nyt mistään tuottoa? Asiantuntijat kertovat, miten sijoittaminen kannattaa aloittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    2. 2

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    3. 3

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    4. 4

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    5. 5

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    6. 6

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    7. 7

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    8. 8

      Tältä me näytämme aamulla bussissa ja metrossa – Akseli Valmusen kuvareportaasi

    9. 9

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    10. 10

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    11. Näytä lisää