Valikko
Urheilu

HIFK kohtaa Ilveksen joulukuussa ulkoilmaottelussa

Liiga järjestää Tampereella ulkojäätapahtuman, jossa ovat mukana HIFK, Ilves ja Tappara

HIFK pääsee joulukuussa pelaamaan ulkojäille Ilvestä vastaan, kun Liiga järjestää 16–17. joulukuuta Ulkojäät 2016 -nimisen tapahtuman Tampereen Sorsapuistossa. Tapahtumassa on luvassa kaksi ulkoilmaottelua. Ensin perjantaina iskevät yhteen paikallisvastustajat Ilves ja Tappara ja lauantaina Ilves isännöi HIFK:ta.

Tampereen kaupunki rakentaa Sorsapuistoon parhaillaan uutta tekojäätä. Ottelun yleisökapasiteetti on 13 000, ja kaikki paikat ovat seisomapaikkoja.

”Tapahtumaan pystytetään läpinäkyvä kaukalo. Seisomakatsomot alkavat vain muutaman metrin päästä kaukalon laidasta, joten tunnelma on taattu. Kokemukset aiempien stadionottelujen yleisöpalveluista ovat tiedossamme, joten pystymme taatusti palvelemaan yleisöä, vaikka sääolosuhteet sattuisivatkin haastaviksi”, Ilveksen toimitusjohtaja Esa Honkalehto sanoi Liigan tiedotustilaisuudessa.

Liigan toimitusjohtaja Juha Kuosa pitää tapahtumaa loistavana hankkeena suomalaiselle jääkiekolle. Kuosan mukaan myös monet muut liigajoukkueet ovat osoittaneet suurta kiinnostusta ulkoilmaotteluita kohtaan. Tapahtuman konsepti aiotaan tulevaisuudessa laajentaa myös muille liigapaikkakunnille.

Myös Suomen miesten maajoukkueella on ottelu 17. joulukuuta. Liiga ja Jääkiekkoliitto ovat sopineet yhteistyösopimuksessaan, että liigaotteluja ei pelata päivinä, jolloin miesten maajoukkue pelaa, mutta nyt kyse on Liigan mukaan poikkeustapauksesta, joka on sovittu hyvissä ajoin. Ulkojäät 2016 -ottelu ja Suomen maaottelu pelataan eri kellonaikoihin.

Liigassa on pelattu aiemmin neljä ulkoilmaottelua. HIFK ja Jokerit kohtasivat Olympiastadionilla vuosina 2011, 2012 ja 2014. Tappara ja Ilves pelasivat puolestaan vuonna 2013 Ratinan stadionilla.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Räikkönen otti vahvan startin ja johtaa Monacossa – HS seuraa suomalaisten taistelua

  2. 2

    ”Jos voisin palata tällä tiedolla nuoreksi” – Sami Jauhojärvi ja Hanna-Maria Seppälä kertovat, miksi ikä ei ole urheilijalle vain numero

  3. 3

    Kahdeksankertainen maailmanmestari Antton Laine voimisteli pienenä salaa: ”Äiti piilotti välineeni, jotta en harrastaisi rytmistä voimistelua”

  4. 4

    Kimi Räikkönen sai tyttärestä paalupuhtia – Monacossa aika-ajon ykkössija on enemmän kuin puoli voittoa

  5. 5

    Minetit ja OVO Team voimistelivat finaaliin huikean kannustuksen saattelemana – ”Parasta, mitä laji voi antaa”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kahdeksankertainen maailmanmestari Antton Laine voimisteli pienenä salaa: ”Äiti piilotti välineeni, jotta en harrastaisi rytmistä voimistelua”

  2. 2

    ”Jos voisin palata tällä tiedolla nuoreksi” – Sami Jauhojärvi ja Hanna-Maria Seppälä kertovat, miksi ikä ei ole urheilijalle vain numero

  3. 3

    Kimi Räikkönen paalupaikalle formuloiden Monacon gp:ssä – ”Aika-ajo oli kaiken kaikkiaan mukavan suoraviivainen”

  4. 4

    Minetit ja OVO Team voimistelivat finaaliin huikean kannustuksen saattelemana – ”Parasta, mitä laji voi antaa”

  5. 5

    Suomen lentopallomaajoukkue otti jättiloikan kohti MM-turnausta – Espanja meni nurin myöhäisottelussa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kahdeksankertainen maailmanmestari Antton Laine voimisteli pienenä salaa: ”Äiti piilotti välineeni, jotta en harrastaisi rytmistä voimistelua”

  2. 2

    Cristiano Ronaldoa uhkaa jopa viiden vuoden vankeustuomio veronkierrosta

  3. 3

    Kolme kiipeilijää kuoli Mount Everestillä – yksi vuoren valloittanut yhä kateissa

  4. 4

    ”Jos voisin palata tällä tiedolla nuoreksi” – Sami Jauhojärvi ja Hanna-Maria Seppälä kertovat, miksi ikä ei ole urheilijalle vain numero

  5. 5

    Ruotsi on jääkiekon maailmanmestari – Kanada kaatui voittomaalikilpailussa

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Joukko suomalaisia perusti 46 vuotta sitten Israeliin kylän, jossa palkat menivät yhteiseen pottiin ja yhteisö tarjosi vaatteet ja asunnon – Mitä kuuluu Jad Hashmonaan nyt?

    2. 2

      Junaan jääneillä löytötavaroilla tehdään armotonta bisnestä

    3. 3

      Kuuro Tomas Vaarala on lähettänyt yli 60 työhakemusta mutta ei pääse edes palkattomaan harjoitteluun – ”Haluaisin vain samalle viivalle muiden kanssa”

    4. 4

      Ylen Jääskeläinen JSN-puheistaan: ”Sanotaan se nyt suoraan, mokasin varomattomalla lausunnolla”

    5. 5

      Mielipide­kirjoittaja ihmetteli löytö­tavaroilla tehtävää ”armotonta bisnestä” – VR ja HSL vastaavat: Junien henkilö­kunnan on keskityttävä työhönsä

    6. 6

      Räikkönen otti vahvan startin ja johtaa Monacossa – HS seuraa suomalaisten taistelua

    7. 7

      Uusi tv-sarja tyttökirjaklassikosta näyttää 1800-luvun realismin ja feminismin – ja järkyttää uskollisimpia lukijoita

    8. 8

      Päiväkirja­klubeilla luetaan ääneen noloja teini-iän päivä­kirjoja ja yleisö nauraa vedet silmissä: ”Limailtiin ja se teki mulle fraidun. Laitoin käden sen housuihin.”

    9. 9

      Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

    10. 10

      Sipilän keskusta on vajonnut takaisin lähes kannatuksensa lähtökuoppaan – Mitä tapahtui?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Junaan jääneillä löytötavaroilla tehdään armotonta bisnestä

    2. 2

      Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

    3. 3

      Syy jätevesien päätymiselle Munkkiniemen rantavesiin selvisi: Kilotolkulla rasvaa valutettu viemäriin – nyt selvitetään, mistä rasva on peräisin

    4. 4

      Ylen Jääskeläinen JSN-puheistaan: ”Sanotaan se nyt suoraan, mokasin varomattomalla lausunnolla”

    5. 5

      Poliisi vahvistaa: Mies pakeni poliisia 20 tonnin kuormaajalla ja syöksyi sillalta alas Lahdessa – kuormaaja oli varastettu

    6. 6

      Joukko suomalaisia perusti 46 vuotta sitten Israeliin kylän, jossa palkat menivät yhteiseen pottiin ja yhteisö tarjosi vaatteet ja asunnon – Mitä kuuluu Jad Hashmonaan nyt?

    7. 7

      Porvoossa harvinainen nujakka: Venekuntien satamatappelu johti törmäykseen merellä ja takaa-ajoon Porvoonjoen suulla

    8. 8

      Sipilän keskusta on vajonnut takaisin lähes kannatuksensa lähtökuoppaan – Mitä tapahtui?

    9. 9

      Aki Kaurismäki selitti suomalaisia sanontoja brittilehdelle: ”Brexit-propagandaa levittäneet katosivat kuin pieru Saharaan”

    10. 10

      Ilmasto­kantaansa panttaava Trump jäi yksin G7-maiden kokouksessa Sisiliassa – kokous päättyi tilanteessa ”kuusi yhtä vastaan”, sanoi Merkel

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    2. 2

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    3. 3

      Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

    4. 4

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    5. 5

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    6. 6

      Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

    7. 7

      Onko tämä kaikkien aikojen seuramatka? 800 suomalaista lähtee Afrikkaan testaamaan ripulirokotetta, joka voi pelastaa miljoonia lapsia – sinä voit hakea mukaan matkalle

    8. 8

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    9. 9

      Junaan jääneillä löytötavaroilla tehdään armotonta bisnestä

    10. 10

      Tellervo Koivisto jätti jäähyväiset aviomiehelleen Mauno Koivistolle

    11. Näytä lisää