Valikko
Urheilu

Pitkäsen visiitti Kärpissä jäi kolmeen otteluun – ura todennäköisesti ohi

Kolme vuotta sitten loukkaantunut jalka ei kestä pelaamista

Puolustaja Joni Pitkästä ei nähdä enää kuluvalla kaudella Oulun Kärppien paidassa. Paluun jäälle kolmen vuoden loukkaantumiskierteen jälkeen helmikuussa tehnyt Pitkänen ehti pelata Kärppien paidassa kolme ottelua ja tehdä yhden maalin.

Pitkänen kertoo Kärppien tiedotteessa, että jalka ei kestä pelaamista.

”On epätodennäköistä, että pelaan enää koskaan.”

Vamma juontuu vuoteen 2013. NHL-seura Caroline Hurricanessa tuolloin pelannut Pitkänen lähti luistelemaan Washingtonin Troy Brouwerin kanssa kohti kaukalon päätyä ehtiäkseen pitkään kiekkoon. Pitkänen kaatui tilanteessa ja lensi jalat edellä päin laitaa. Kantapäähän tuli lukuisia murtumia.

”Muistan vain, kun olin siinä röntgenhuoneessa lääkärin kanssa ja hän sanoi, ’että ei voi olle totta’. Ne sanat ovat jääneet mieleeni”, Pitkänen kertoi HS:n haastattelussa joulukuussa.

Pitkäsen kolmeen Kärpissä pelattuun otteluun mahtui yksi kotipeli, joka tarkoitti 32-vuotiaalle oululaispuolustajalle ensimmäistä jääkiekko-ottelua Oulun Raksilassa yli 13 vuoteen.

”Raksilassa 16. päivä helmikuuta pelattu KooKoo-ottelu oli ilta, jonka tulen aina muistamaan, sillä sain vielä palata Raksilaan ja pelata kärppäpaidassa.”

Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho oli harmissaan Pitkäsen tilanteesta.

”Joni osoitti edelleen olevansa huipputason pelaaja, mutta valitettavasti jalka ei kestänyt pelirasitusta.”

Urheilun luetuimmat

  1. 1

    HJK etsii vielä kahta hyökkäävää keskikenttäpelaajaa – Riihilahti: ”Tällä hetkellä Suomessa talenttitaso ei ole korkea”

  2. 2

    ”Rentoudu, tämä on vain tennisottelu” – Stan Wawrinka eteni Australian välieriin sanailun saattelemana

  3. 3

    Jokerit hukkasi taas johtonsa

  4. 4

    Teemu Tainio liittyy HJK:n farmijoukkueen valmennukseen

  5. 5

    Suurimmat siirrot ja kuumimmat huhut – HS listaa tammikuun siirtoajan isoimmat tapahtumat

  6. Näytä lisää
  1. 1

    HIFK:ta lähes yksin kantava Juhamatti Aaltonen ampuu alas taiteilijapuheet: ”Ei se ole sitä, ettei huvita”

  2. 2

    Patrik Lainetta rääkätty oksentamisen rajalle – ”hyvin, hyvin lähellä” paluuta ensi yönä

  3. 3

    Leo Komarov elementissään – tyrmäsi taklauksella, voitti painin ja kävi kyselemässä vointia

  4. 4

    Jos taitohyökkääjä Aaltonen saisi olla diktaattori, hän kieltäisi trapit lajista kokonaan: ”Järkeä on välillä vähän”

  5. 5

    HJK etsii vielä kahta hyökkäävää keskikenttäpelaajaa – Riihilahti: ”Tällä hetkellä Suomessa talenttitaso ei ole korkea”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Velat veivät olympiamitalistin vararikkoon – kaikki on mennyt

  2. 2

    Leo-Pekka Tähti on Vuoden urheilija – heidät palkittiin Urheilugaalassa

  3. 3

    Patrik Laine harjoittelee keltaisessa paidassa – siihen on selkeä syy

  4. 4

    Palloliitto: Puheenjohtaja Pertti Alajalla alkavat vaativat hoidot

  5. 5

    Teemu Selänne on Suomen urheilijoiden Instagram-kuningas – ”Enni Rukajärvi on tosi kova somessa”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      ”Vapauttakaa Melania” – Melania Trumpin lannistuva ilme Trumpin virkaanastujaisissa hämmentää somessa, tästä on kyse

    2. 2

      Jos et jaksa venytellä, tee edes tämä – asiantuntija näyttää kaksi liikettä, jotka huoltavat koko kehon

    3. 3

      STT: Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    4. 4

      Uusi Vain elämää -osallistujalista on pöyristyttävä – eikä se ole edes tulevan kauden pahin ongelma

    5. 5

      Toimittaja katsoi kameraan ja sinutteli

    6. 6

      Tämän opin seksityöntekijöiden arjesta Suomessa kun katsoin uuden kotimaisen dokumentin

    7. 7

      Kansanedustaja Touko Aalto harkitsee siirtymistä siviilipalvelukseen Jussi Niinistön puheiden takia – toivoo ministerin pyytävän anteeksi

    8. 8

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    9. 9

      Hollannin pääministeri avoimessa kirjeessä: Jos maan tavat eivät sovi, häipykää maasta

    10. 10

      Trump käynnistää Obaman pysäyttämät öljyputkihankkeet – alkuperäiskansa uhkasi oikeustoimilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Vapauttakaa Melania” – Melania Trumpin lannistuva ilme Trumpin virkaanastujaisissa hämmentää somessa, tästä on kyse

    2. 2

      Uusi Vain elämää -osallistujalista on pöyristyttävä – eikä se ole edes tulevan kauden pahin ongelma

    3. 3

      Jos et jaksa venytellä, tee edes tämä – asiantuntija näyttää kaksi liikettä, jotka huoltavat koko kehon

    4. 4

      Tämän opin seksityöntekijöiden arjesta Suomessa kun katsoin uuden kotimaisen dokumentin

    5. 5

      Vieraiden miesten treffipyyntöjä, uhkailua ja savukaasupanos työpaikalla – kostoa hautonut asiakas vainosi vuosia Marjo Oinosta

    6. 6

      Nimimerkki Musta Pekka mielipidesivulla: Työttömyyteni jatkuessa tunnen vihaa päättäjiä ja yhteiskuntaa kohtaan

    7. 7

      Rocktähtien sanat kovenevat Trumpia kohtaan – Bruce Springsteen ryhtyi julistamaan presidentin vastaista ”uutta vastarintaa”

    8. 8

      Kansanedustaja Touko Aalto harkitsee siirtymistä siviilipalvelukseen Jussi Niinistön puheiden takia – toivoo ministerin pyytävän anteeksi

    9. 9

      Onneton autoverodraama on osoitus poliittisen pelisilmän puutteesta

    10. 10

      Superbakteereita vastaan täytyy keksiä aivan uusia keinoja tai taistelu on hävitty: ”Meidän täytyy taas tottua siihen, että lapset kuolevat”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    2. 2

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    3. 3

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    4. 4

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    5. 5

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    6. 6

      ”Vapauttakaa Melania” – Melania Trumpin lannistuva ilme Trumpin virkaanastujaisissa hämmentää somessa, tästä on kyse

    7. 7

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    8. 8

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    9. 9

      Tältä me näytämme aamulla bussissa ja metrossa – Akseli Valmusen kuvareportaasi

    10. 10

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    11. Näytä lisää