Valikko
Urheilu

Lopun lipsahdus jätti Mikko Korhoselle toivomisen varaa: ”Nyt oli hyvää jännittämistä”

Australian kisassa tuli uran kahdeksas sijoitus kymmenen parhaan joukkoon Euroopan-kiertueella

Mikko Korhosella oli sunnuntaina mainio tilaisuus yltää kuuden parhaan joukkoon ja uransa parhaaseen sijoitukseen golfin Euroopan-kiertueella. Vielä ei kuitenkaan tärpännyt.

Australian Perthissä pelatussa kilpailussa Korhonen nousi päätöskierroksella jo viidenneksi 15. reiän jälkeen, mutta sitten tuli pari lipsahdusta tuplabogin (16. reikä) ja bogin (18:s) muodossa.

Korhonen (71-70-66-72) päätyi jaetulle yhdeksännelle sijalle yhteistuloksella 9 alle par-luvun.

Kyseessä on kahdeksas kerta, kun hän ylsi sijoille 7–10.

”Tosi hyvä fiilis jäi, vaikka loppu jätti toivomisen varaa. Oli kiva olla pelaamassa hyvistä sijoista. Pidin itseni hyvin kasassa, ja 16:nnen tupla oli vain missi ihan väärään paikkaan. Kiva olla tiukassa tilanteessa ja ottaa taas oppia uusi tilanteita varten”, Korhonen sanoi sanoi tiedotteessa.

Palkintorahaa hän tienasi 20 432 euroa.

”Päivä oli henkisesti yllättävän hyvä. Olin koko ajan hyvässä paikassa. Totta kai sitä jännittää, mutta nyt oli hyvää jännittämistä. Luotto omaan tekemiseen alkaa löytyä pikku hiljaa. Lyön palloa paljon paremmin kuin Lähi-idässä”, Korhonen sanoi viitaten kauden kolmeen ensimmäiseen starttiinsa, joista kertyi sijat 69, 59 ja karsiutuminen.

Myöskään viime viikon kisassa Malesiassa Korhonen ei päässyt viikonlopun kierroksille.

Korhosella on menossa viiden viikon ja neljän kisan reissu.

Seuraavan viikon hän harjoittelee ja lataa akkuja Balilla. Sitten ovat vuorossa Thaimaan ja Intian turnaukset.

Perthin kilpailun voitti major-voittaja, viime kesänä Open Championshipin voitosta uusinut ja lopulta toiseksi sijoittunut Etelä-Afrikan Louis Oosthuizen tuloksella –16.

Oosthuizenille voitto oli kahdeksas Euroopan-kiertueella.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Golf
  • Euroopan-kiertue
  • Jussi-Pekka Reponen

Urheilun luetuimmat

  1. 1

    HJK etsii vielä kahta hyökkäävää keskikenttäpelaajaa – Riihilahti: ”Tällä hetkellä Suomessa talenttitaso ei ole korkea”

  2. 2

    LeBron James on turhautunut Cavaliersin nykytilanteeseen – ”Toivon todella, ettemme ole tyytyväisiä”

  3. 3

    Jos taitohyökkääjä Aaltonen saisi olla diktaattori, hän kieltäisi trapit lajista kokonaan: ”Järkeä on välillä vähän”

  4. 4

    Teemu Tainio liittyy HJK:n farmijoukkueen valmennukseen

  5. 5

    Suurimmat siirrot ja kuumimmat huhut – HS listaa tammikuun siirtoajan isoimmat tapahtumat

  6. Näytä lisää
  1. 1

    HIFK:ta lähes yksin kantava Juhamatti Aaltonen ampuu alas taiteilijapuheet: ”Ei se ole sitä, ettei huvita”

  2. 2

    Patrik Lainetta rääkätty oksentamisen rajalle – ”hyvin, hyvin lähellä” paluuta ensi yönä

  3. 3

    Leo Komarov elementissään – tyrmäsi taklauksella, voitti painin ja kävi kyselemässä vointia

  4. 4

    Bernie Ecclestone siirtyi sivuun – Formula 1 -sarja vaihtaa omistajaa

  5. 5

    Matti Heikkinen käyttää ”hiljaisen optionsa” – palaa kilpailutauoltaan suunniteltua aiemmin

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Velat veivät olympiamitalistin vararikkoon – kaikki on mennyt

  2. 2

    Leo-Pekka Tähti on Vuoden urheilija – heidät palkittiin Urheilugaalassa

  3. 3

    Patrik Laine harjoittelee keltaisessa paidassa – siihen on selkeä syy

  4. 4

    Palloliitto: Puheenjohtaja Pertti Alajalla alkavat vaativat hoidot

  5. 5

    Teemu Selänne on Suomen urheilijoiden Instagram-kuningas – ”Enni Rukajärvi on tosi kova somessa”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      ”Vapauttakaa Melania” – Melania Trumpin lannistuva ilme Trumpin virkaanastujaisissa hämmentää somessa, tästä on kyse

    2. 2

      Jos et jaksa venytellä, tee edes tämä – asiantuntija näyttää kaksi liikettä, jotka huoltavat koko kehon

    3. 3

      Uusi Vain elämää -osallistujalista on pöyristyttävä – eikä se ole edes tulevan kauden pahin ongelma

    4. 4

      Tämän opin seksityöntekijöiden arjesta Suomessa kun katsoin uuden kotimaisen dokumentin

    5. 5

      IS: Trump esittää Suomen suurlähettilääksi David Baltonia

    6. 6

      Kansanedustaja Touko Aalto harkitsee siirtymistä siviilipalvelukseen Jussi Niinistön puheiden takia – toivoo ministerin pyytävän anteeksi

    7. 7

      Hollannin pääministeri avoimessa kirjeessä: Jos maan tavat eivät sovi, häipykää maasta

    8. 8

      Lopetetaan sinkkujen neuvominen

    9. 9

      Nimimerkki Musta Pekka mielipidesivulla: Työttömyyteni jatkuessa tunnen vihaa päättäjiä ja yhteiskuntaa kohtaan

    10. 10

      Vieraiden miesten treffipyyntöjä, uhkailua ja savukaasupanos työpaikalla – kostoa hautonut asiakas vainosi vuosia Marjo Oinosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi Vain elämää -osallistujalista on pöyristyttävä – eikä se ole edes tulevan kauden pahin ongelma

    2. 2

      ”Vapauttakaa Melania” – Melania Trumpin lannistuva ilme Trumpin virkaanastujaisissa hämmentää somessa, tästä on kyse

    3. 3

      Jos et jaksa venytellä, tee edes tämä – asiantuntija näyttää kaksi liikettä, jotka huoltavat koko kehon

    4. 4

      Tämän opin seksityöntekijöiden arjesta Suomessa kun katsoin uuden kotimaisen dokumentin

    5. 5

      Vieraiden miesten treffipyyntöjä, uhkailua ja savukaasupanos työpaikalla – kostoa hautonut asiakas vainosi vuosia Marjo Oinosta

    6. 6

      Nimimerkki Musta Pekka mielipidesivulla: Työttömyyteni jatkuessa tunnen vihaa päättäjiä ja yhteiskuntaa kohtaan

    7. 7

      Rocktähtien sanat kovenevat Trumpia kohtaan – Bruce Springsteen ryhtyi julistamaan presidentin vastaista ”uutta vastarintaa”

    8. 8

      Superbakteereita vastaan täytyy keksiä aivan uusia keinoja tai taistelu on hävitty: ”Meidän täytyy taas tottua siihen, että lapset kuolevat”

    9. 9

      Onneton autoverodraama on osoitus poliittisen pelisilmän puutteesta

    10. 10

      Ministeri Berner: Liikenneverkko­yhtiön valmistelu keskeytetään, autoverosta ei luovuta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    2. 2

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    3. 3

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    4. 4

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    5. 5

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    6. 6

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    7. 7

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    8. 8

      Tältä me näytämme aamulla bussissa ja metrossa – Akseli Valmusen kuvareportaasi

    9. 9

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    10. 10

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    11. Näytä lisää