Valikko
Urheilu

Makwan Amirkhanille kolmas UFC-voitto – jatkossa vastustajat ovat kovempia

”Leikittelin vain hänen kanssaan”, Amirkhani sanoi

Runsaslukuiset suomalaiskatsojat saivat Lontoon UFC-illassa rahoilleen täyden vastineen kahden suomalaisottelijan voitokkaiden esitysten myötä.

Kansainvälisen tason tähdeksi noussut Makwan Amirkhani jatkoi tutuksi käyneellä linjalla ja nappasi kolmannen perättäisen UFC-voittonsa kukistamalla Mike Wilkinsonin.

Uutta oli se, että Amirkhani joutui ahkeroimaan täydet kolme erää sitkeän britin kanssa. Aiemmat voittonsa turkulainen on napannut hyvin nopeasti avauserän lopetuksilla, mutta kotiyleisönsä edessä taipumatta taistellut Wilkinson ajoi Amirkhanin hetkittäin ahtaalle.

Kohtaamista edeltänyt molemminpuolinen raju sanailu päättyi ottelun jälkeen sovinnolliseen halaukseen.

”En yllättänyt hänen kovuudestaan. Kovat puheet kuuluvat asiaan ennen matseja, mutta jälkikäteen arvostan jokaista vastustajaani. Tarjosimme Miken kanssa hyvää viihdettä”, Amirkhani arvioi.

Siinä missä aiemmat UFC-vastustajat ovat jääneet ensihetkistä alkaen Amirkhanin jalkoihin, Wilkinson sinnitteli suomalaisen vahvan painiosaamisen puristuksessa ottelun alkupuolen ilman suuria ongelmia. Britti pääsi itse uhkaamaan Amirkhania kuristusyrityksillä ja terävillä lyönneillä painitilanteissa.

”Leikittelin vain hänen kanssaan. Annoin yleisön luulla, että hänellä oli jotain”, Amirkhani sanaili taiston tauottua.

”Olen lopulta tyytyväinen, että sain otella kolme erää ja jaksoin taistella loppuun saakka. Muutama ruhje näissä kauniissa kasvoissa ei haittaa yhtään, muistelen ilolla hienoa ottelua.”

Seuraavaksi suomalaistähti suunnittelee lepäämistä ja aloilleen asettumista viime aikojen lukuisten maisemanvaihdosten myötä. Paluuta häkkiin Amirkhani ei kiirehdi, vaan hän ottanee mieluusti reilun ottelutauon valmistautuakseen entistä kovempiin koitoksiin.

Amirkhanin kolme perättäistä voittoa maailman ykkösorganisaatiossa on suomalaisittain täysin omaa luokkaansa oleva suoritus.

Raketin lailla nousseen tähden fanit ja osa asiantuntijoistakin kärräisikin suomalaista jo vauhdilla nimekkäämpien höyhensarjan tähtinimien kimppuun.

Tosiasiassa Amirkhanin voitot ovat tulleet painoluokan lavean ottelijarivistön köykäisemmästä päästä.

Ja UFC luultavasti haluaa antaa kultakimpaleeksi osoittautuneen showmiehen jalostua rauhalliseen tahtiin vielä ainakin seuraavassa ottelussa. Vastustajien taso toki kovenee jatkuvasti, mutta UFC-rankingin 15 kärkinimeä saavat vielä odottaa, ellei Amirkhani itse ponnahda listalle.

Oman mausteensa jatkokuvioiden pohdintaan tuo se, että Amirkhanin tähänastiset, hänelle suotuisan tyyliset vastustajat ovat löytyneet häntä aiemmin edustaneen vaikutusvaltaisen ruotsalaismanagerin avustuksella. Riitaisan välirikon jälkeen Amirkhani tarvitsee uuden edunvalvojan kulisseihin.

Jatkossa Amirkhani saa myös kilpailla suomalaisten ja kansainvälisten fanien huomiosta entistä tiukemmin. Sen osoitti lauantai-illan puhutuimmaksi suomalaisvoittajaksi noussut Teemu Packalén.

Toinen turkulaistaistelija nappasi ensimmäisen UFC-voittonsa runnomalla Thibault Goutin luovutuskuntoon tylysti 24 sekunnissa.

Packalénin illan kruunasi kansainvälisen median huomion lisäksi UFC-johdon hänelle osoittama 50 000 dollarin suoritusbonus kuristusvoitosta.

”Lämmittää sydäntä todella paljon, että UFC huomioi onnistumisen näin. Se on paljon rahaa isompi asia. Toki tämä on rahallisesti hyvä juttu. Pystyn keskittymään harjoitteluun ja ammattimaiseen urheiluun entistä paremmin”, Packalén totesi HS:lle.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Vapaaottelu

Urheilun luetuimmat

  1. 1

    Nostetta hakeva David Moyes pettyi – ”Hyvin raaka tuomio”

  2. 2

    Tätä et ole nähnyt ennen – Toyotan uusi MM-sarjan ralliauto valmistuu Tommi Mäkisen tehtaalla Puuppolassa

  3. 3

    Jaana Sundberg päätti judouransa sotilaiden MM-pronssiin: ”Huikea matka on ollut”

  4. 4

    Kaisa Mäkäräinen onnistui jo kymmenennen kerran Pokljukassa –”Täältä on paljon hyviä muistoja”

  5. 5

    HJK:n jättihankinta käänsi uuden luvun Veikkausliigassa – tuittupää Morelosiin sisältyy myös iso riski

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Eemeli Salinin viimeisten sekuntien maali vei Suomen loppuotteluun: ”Urani tärkein maali tähän mennessä”

  2. 2

    Antti Raanta sysäsi supertähden penkille – tuloksena jäätävä nollapeli NHL-liigassa

  3. 3

    Benedek Oláhin jalasta löydettiin hermokasvain –”Ensimmäisellä vessareissulla etenin 30 senttiä kerrallaan”

  4. 4

    Kaisa Mäkäräinen onnistui jo kymmenennen kerran Pokljukassa –”Täältä on paljon hyviä muistoja”

  5. 5

    MM-uinneissa ensi yönä ainutlaatuinen tilanne – kaksi suomalaisnaista kisaa samassa finaalissa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Patrik Laine palasi maalipörssin kärkeen

  2. 2

    HIFK:n päävalmentaja Antti Muurinen haluaa seuraa vailla olevan Mikael Forssellin tähtirintoihin – ”Hän sanoi, että tämä ei ole rahakysymys”

  3. 3

    Rosberg tarjoutui tekemään Hamiltonille töitä – ”Soita minulle”

  4. 4

    HJK osti Alfredo Morelosin – seurahistorian suurin pelaajaosto maksoi Klubille puoli miljoonaa euroa

  5. 5

    Hanna-Maria Seppälä lopettaa uransa – ”Kivi putosi sydämeltäni”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Nimetön vihapuhe tekee Suomesta Neuvostoliiton – valhesivuston ylläpitäjäksi paljastui hyvämaineisen lakifirman asianajaja

    2. 2

      Enää yksi kilpailija voi estää Saara Aallon X Factor -voiton

    3. 3

      Tikkurilan kokoomus erotti MV-lehden tiedottajan hallituksestaan – pois potkittu aikoo tutkittaa asian laillisuuden poliisilla

    4. 4

      Saara Aalto selviytyi X Factorin finaaliin

    5. 5

      Vakavat betoniongelmat löivät rakennusalan ällikällä – ”En muista, milloin Suomessa olisi purettu noin merkittäviä kohteita”

    6. 6

      Seinäjoen ”ihme” kiinnostaa maailmalla – ylipainoisten lasten määrä puolittui muutamassa vuodessa

    7. 7

      Pääministeri Sipilä kertoi Ylelle saaneensa tappouhkauksia ja miettineensä jopa pääministerin tehtävästä luopumista

    8. 8

      Eutanasia-aloite kerännyt hurjalla vauhdilla lähes 42 000 kannattajaa – Lääkäriliiton mukaan laki on turha

    9. 9

      Lääkekorvauksen muutos vie minulta aktiivisen elämäni – tiedättekö, miltä tuntuu hyvästellä elämä hitaasti?

    10. 10

      Näin myyt kotisi itse ja säästät jopa tuhansia euroja – Mitä kaikkea asunnon myynnissä kannattaa huomioida?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nimetön vihapuhe tekee Suomesta Neuvostoliiton – valhesivuston ylläpitäjäksi paljastui hyvämaineisen lakifirman asianajaja

    2. 2

      Leena Saarinen sai kahdet näyttävät potkut, kunnes osui yrityksellään kultasuoneen – nyt Härkis on miljoonabisnes

    3. 3

      Netissä on levinnyt jo vuoden ajan teoria, jonka mukaan Suomea ei ole olemassa – haastattelimme sen aloittajaa

    4. 4

      Pääministeri Sipilä kertoi Ylelle saaneensa tappouhkauksia ja miettineensä jopa pääministerin tehtävästä luopumista

    5. 5

      Konduktööriä uhattiin veitsellä junassa Pasilassa

    6. 6

      Saara Aalto selviytyi X Factorin finaaliin

    7. 7

      Eutanasia-aloite kerännyt hurjalla vauhdilla lähes 42 000 kannattajaa – Lääkäriliiton mukaan laki on turha

    8. 8

      Onko 5 000 euroa vuodessa liikaa pikkulapsen harrastuksesta?

    9. 9

      Nettisivu paljastaa, onko tuttusi Tinderissä – käyttäjät järkyttyivät

    10. 10

      Kaksi ihmistä löytyi surmattuna autosta Paraisilla – Rajavartiolaitos vei poliiseja saareen helikopterilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Netissä on levinnyt jo vuoden ajan teoria, jonka mukaan Suomea ei ole olemassa – haastattelimme sen aloittajaa

    2. 2

      Poikamme päätti kestää kiusaamisen ja homottelun – vanhojentanssien jälkeen hän viimein romahti

    3. 3

      Tähtitieteilijä Anne Liljeström ei ole nainen eikä mies

    4. 4

      Avarat kaula-aukot ja erottuvat nännit kohahduttivat Linnassa – Stylisti: ”Kaula-aukko voi olla antavakin, jos se on kaunis ja diskreetti”

    5. 5

      Nimetön vihapuhe tekee Suomesta Neuvostoliiton – valhesivuston ylläpitäjäksi paljastui hyvämaineisen lakifirman asianajaja

    6. 6

      Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi, ja entistä harvempi aikoo palata – ”Tämä on hirveän hälyttävä tulos”

    7. 7

      44 vuotta vanhan elokuvaklassikon raiskauskohtaus järkyttää maailmaa – Miksi vasta nyt?

    8. 8

      Suomalaiskenraalien suku vaikeni suuresta salaisuudesta – ”Ryssiä ollaan”

    9. 9

      ”Kaikki talot pitää peruskorjata säännöllisin välein” ja 6 muuta harhaluuloa: Valtionpalkinnon saaneet arkkitehdit kumoavat tutut rakennusmyytit

    10. 10

      Perheen isä kuuli järkyttävän uutisen työvuorossa – Vuosaaren palossa kuolleiden läheiset ja naapurit saavat kriisiapua

    11. Näytä lisää