Urheilu

Jokerien paluuta ei vastusteta – kunhan pelisäännöistä sovitaan

Liiga saisi Jokerien paluusta uutta jännitettä.

Jokerien mahdollisesta paluusta kotimaan jääkiekkoon on alustavasti keskustelu Liigan sisällä.

Julkisuudessa liigaseurojen pomot eivät kuitenkaan halua asiasta kovin paljon puhua.

Paluu vaatii Liigan osakkeenomistajien eli liigaseurojen suostumuksen. Lisäksi Jokerien pitää lunastaa itselleen liigaosake.

”Isossa kuvassa en näe estettä Jokerien paluulle. Se on osakkaiden päätös. Kenellekään on tuskin mitään sitä vastaan, jos asioista sovitaan. Se ei kuitenkaan käy kädenkäänteessä”, Lahden Pelicansin toimitusjohtaja Ilkka Kaarna sanoo.

Hänen mielestään Jokerien lähtö Liigasta oli menetys.

Oulun Kärppien toimitusjohtaja Juha Junno on samaa mieltä.

”Jokerien paluu nostaisi Liigan tasoa, mutten halua spekuloida asialla. Siitä tulisi vaan turhaa sekaannusta. Ratkaisu varmaan löytyy”, Junno sanoo.

Kun Jokerit lähti Liigasta, se maksoi muille seuroille noin neljän miljoonan euron korvaukset.

Jos seuraa lopettaa toimintansa, sen ei tarvitse maksaa ­Liigalle mitään. Jokerien kohdalle tilanne oli kuitenkin toinen.

Eroraha liittyi Jokerien nopeaan siirtymiseen KHL:ään, ei liigapaikan hintaan.

Osakkeen hinta ei ole yksi sama kaikille. Esimerkiksi nousijajoukkueet Sport ja KooKoo ovat saaneet Liigalta maksuaikaa.

Liigaosakkeen hinta on yhden ja kahden miljoonan euron välissä. ”Se ei ole julkinen asia”, Kaarna sanoo.

Jos Espoo Blues tekee konkurssin, voiko Liiga ottaa sen tilalle uuden seuran vanhan joukkueen pohjalta?

”Se on mahdoton yhtälö, että liigapaikan saisi konkurssin kautta”, Kaarna sanoo.

Pääkaupunkiseudun jääkiekko saisi Jokerien paluusta uutta jännitettä.

HIFK ja Jokerit voisivat halutessaan jatkaa suosittuja ulkoilmaotteluitakin.

”Lähtökohtaisesti seurat tarvitsevat mielenkiintoisia vastustajia”, HIFK:n toimitusjohtaja Jukka Valtanen sanoo.

Hän ei muuten halua ottaa kantaa Jokerien mahdolliseen paluuseen. ”Se riippuu monesta taustatekijästä.”

Valtasen mukaan HIFK pärjää hyvin, vaikkei sillä olekaan Jokerien tasoista paikallisvastustajaa.

”Meillä on hyvä happi meneillään. Fanit ja yhteistyökumppanit ovat tyytyväisiä.”

HIFK on selvästi eniten yleisöä kerännyt kotijoukkue. Sen otteluissa on käynyt keskimäärin 6 832 katsojaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jääkiekko
  • Liiga
  • Ari Pusa
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Donald Trumpin entisen päästrategin Steve Bannonin johtamalta verkkosivustolta melkoinen moka: Kuvitti ihmissalakuljetusta käsitelleen jutun Saksan maajoukkueikonilla

  2. 2

    Painonnoston bulgarialainen olympiamitalisti kuoli vain 35-vuotiaana

  3. 3

    Lammikoita, kumilastoja ja vesihöyryä – Malesiassa pelataan jääkiekkoturnaus ostoskeskuksessa: ”Monesti kiekko hukataan, kun se jää veteen”

  4. 4

    Messi teki erikoisen ”hattutempun” ainutlaatuisessa pelipaidassa – Real taiteili häikäisevän osuman koko joukkueen yhteistyönä

  5. 5

    Kannibaali, henkari, merirosvo, heinäsirkka – pyöräilijöillä on kummallisia lempinimiä, mutta ne eivät ole mitään ”suomalaiseen Jeesus-vauvaan” verrattuna

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Formulakuski Valtteri Bottaksen fysiikka kestää vertailun: Cooperissa hän juoksee 3 500 metriä ja 10 000 metriä sujuu erinomaiseen aikaan

  2. 2

    Raskaan sarjan entinen mestari Lennox Lewis: ”Mayweatherin ja McGregorin kohtaaminen on naurettava”

  3. 3

    Kannibaali, henkari, merirosvo, heinäsirkka – pyöräilijöillä on kummallisia lempinimiä, mutta ne eivät ole mitään ”suomalaiseen Jeesus-vauvaan” verrattuna

  4. 4

    Lahjakas mäkihyppääjä kynti kasvoillaan rinnettä, se koitui suomalaisen lentopallon suureksi onneksi – ”En minä mikään tähti ole”

  5. 5

    Messi teki erikoisen ”hattutempun” ainutlaatuisessa pelipaidassa – Real taiteili häikäisevän osuman koko joukkueen yhteistyönä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  2. 2

    Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut – Palloliiton puheenjohtaja luotti aina ”korkeampien käsien voimaan”

  3. 3

    Kilpakumppani teki juoksijalegenda Mo Farahille todella härskin liikkeen – puolustelee tekoaan

  4. 4

    Miksi useilla baseball-pelaajilla on todettu aivosyöpä?

  5. 5

    Maailman paras dopingtestattu penkkipunnertaja lopettaa – ”Olin hurri, josta tuli hyväksytty ympäri Suomea”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Arlandan miljoonaryöstö vanheni – Nyt Suomessa palkkamurhasta tuomittu ruotsalaisrikollinen sanoo suunnitelleensa kaiken

    2. 2

      Migri: Valtaosalla Suomeen saapuneista marokkolaisista ei ole ollut perusteita turvapaikkaan

    3. 3

      Turkulainen rakennusliike järjestää työnseisauksen Turun terrori-iskun vuoksi ja kritisoi hallitusta: ”Hallitus ei ole onnistunut, jos Suomessa joutuu pelkäämään”

    4. 4

      Turun puukotusten pääepäilty on Abderrahman Mechkah – poliisi vaatii häntä ja neljää muuta marokkolaismiestä vangittaviksi

    5. 5

      Onko luonnonkosmetiikka terveellisempää kuin tavallinen? Professori epäilee: ”Molemmissa on sama ongelma”

    6. 6

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    7. 7

      Flow’ta ja Tuskaa koko vuosi? Helsinki aikoo muuttaa Suvilahden ympärivuotiseksi tapahtumapuistoksi

    8. 8

      Legendaarinen hippipaku tulee takaisin – VW julkaisee sähköversion Kleinbusista

    9. 9

      Sukellusvenemies sanoo kadonneen ruotsalaistoimittajan kuolleen onnettomuudessa ja ”haudanneensa hänet mereen”, kertoo Tanskan poliisi

    10. 10

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    2. 2

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    3. 3

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    4. 4

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    5. 5

      Hasan juoksi Turun puukottajan perään ja sai itse puukosta kaulaan – ”Hänen silmissään näkyi vain tyhjyyttä”

    6. 6

      Miksi tästä piti tehdä niin vaikeaa? Näin hahmotat paremmin uuden 327-ratikan reitin

    7. 7

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    8. 8

      Turun puukotusten pääepäilty on Abderrahman Mechkah – poliisi vaatii häntä ja neljää muuta marokkolaismiestä vangittaviksi

    9. 9

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    10. 10

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää