Urheilu

Valtteri Bottas ajoi iltapäivän nopeimmat kierrosajat: ”Ihan hyvin tässä vaiheessa”

Valtteri Bottas tietää tiistain jälkeen hieman paremmin, miten uusi Williams kulkee vertailussa muihin.

Montmelo. Valtteri Bottas tietää tiistain jälkeen hieman paremmin, miten uusi Williams kulkee vertailussa muihin. Sekä pehmeillä että ultrapehmeillä seoksilla suomalaiskuski kirjautti nimiinsä iltapäivän nopeimmat kierrosajat.

”Autoon on avauskisaan tulossa vielä uusia osia. Se, miltä auto nyt toimi, on ihan hyvin tässä vaiheessa”, Bottas taustoitti.

Lähes 560 kilometrin testipäivä tarjosi Bottakselle paljon positiivista.

”Aamulla teimme säätöjuttuja ja sitten aerotyötä. Iltapäivällä jatkoimme säätöjen kokeiluja, sitten teimme muutaman pidemmän ja muutaman lyhyemmän vedon. Kokeilimme ensi kerran vähän auton suorituskykyä. Nautin päivästä ja aivan erityisesti, kun pääsin ottamaan autolla tuntumaa pehmeämpiin renkaisiin. Oma ajaminen tuntui ihan hyvältä.”

Teknisiä murheita on riittänyt Groven kilpatiimillekin.

”On aina hankalaa sanoa mitään voimasuhteista ennen avauskisaa. Mercedes vaikuttaa olevan hyvin vahva, ja niin ovat myös Ferrari ja Red Bull. Mutta olemme siellä tai ainakin lähellä heidän kanssaan. Vaikea sanoa sen tarkemmin. Nyt ainakin tuntui hyvältä, kun pääsi vähän tykittämään, ja kierrosajat tulivat, mikä on hyvä merkki.”

Onko mahdollista saada Ferrari kiinni?

”Siihen pyrimme rajusti. Hyvä merkki oli, kun yritimme kokeilla suorituskykyä, ja sitä löytyi. Tosin paljon on vielä töitä edessä. Saammeko Ferrarin kiinni vai ei, sitä emme vielä tiedä. Toivomme ainakin taistelevamme Ferrarin ja Red Bullin kanssa.”

Uuden Ferrarin testikokeiluista paljon jää kolmen viimeisen ajopäivän varaan. Viime viikon tyyliin myös Kimi Räikkösen kolmaskin testivuoro meni puolittain varikolla nyhjöttelyyn.

Tällä kertaa Räikkönen joutui pysäyttämään Ferrarin iltapäiväjakson aluksi, kun vaihdelaatikko hajosi.

SF16-H -auton luotettavuus on yskinyt jokaisena Räikkösen ajopäivänä ja myös ensimmäisellä Sebastian Vettelin työvuorolla.

Miten huolestunut Räikkönen on autonsa luotettavuudesta?

”Tietysti tässä vaiheessa se voisi olla parempikin, mutta näin testatessa yksi tarkoitus on myös löytää mahdolliset viat, ja korjata ne ajoissa ennen avauskisaa.”

”Tämä on joka vuosi tavallaan samanlaista. Sitä vetää kierroksen kierroksen jälkeen, kokeilee uusia juttuja. Jos jotain menee rikki, sitten istutaan ja odotetaan, että vika saadaan korjatuksi.”

”En ole huolestunut sen enempää kuin ennenkään. Eihän tässä monta päivää ole ollut ajoaikaa. Monta asiaa on noussut esiin, ja olemme tehneet normaalia edistystä. Töitä on yhä jäljellä, mutta tärkeintä on se hyvä tunne, jonka uusi auto on tarjonnut.”

Nico Rosberg alitti talvitestien toisen jakson avauspäivänä 1,659 sekunnilla viime vuoden oman paaluaikansa Espanjan gp -kisaan. Mercedeksen saksalaiskuski ei kuitenkaan käynyt veikkailemaan tämän kauden aika-ajon voittoaikaa.

”Talvitestit eivät anna mitään vertailupohjaa. Kaikki vaihtuu siihen aika-ajoon mennessä. Nämä ovat kaksi eri maailmaa”, Rosberg kuittasi.

Rosberg hyödynsi uudessa autossa ensi kertaa kokeilemansa pehmeät renkaat päivän kärkiajalla. Espanjassa kisaviikonloppuna käytetään kovimpia seoksia, mutta tänä vuonna kolmanneksi renkaaksi kisaan tarjotaan mitä ilmeisimmin myös pehmeää kumia.

”Oli hienoa tuntea aamulla taas edistystä autossa. Ensi kertaa otimme bensiinit pois, ja sain vedetyksi vähän kovempaa pehmeillä renkailla.”

Rosberg povasi Mercedeksen joutuvan koville Ferrarin kanssa kauden avauksessa.

”Olemme lähekkäin. On vaikea sanoa tarkemmin, mutta he ovat tehneet hienoa työtä. Meillä on kuitenkin hyvä tunne autosta, ja olemme valmiit siihen taistoon”, Rosberg sanoi.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Trump vaati kansallislaulun aikana protestoiville NFL-pelaajille potkuja – Jacksonville Jaguarsin omistaja riviin pelaajien rinnalle

  2. 2

    Suomalaissensaation MM-unelma hyytyi niukalla tappiolla – ”Kuulun tälle tasolle”

  3. 3

    ”Hattu-Tapio” Pulkkaselle uran arvokkain voitto ja paikka ensi kaudeksi golfin Euroopan-kiertueelle – ”Oli koko viikon huippuvire”

  4. 4

    Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

  5. 5

    HJK:n mestaruus ei sinetöitynyt ainakaan vielä – RoPS piti FC Lahden kurissa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

  2. 2

    Trump vaati kansallislaulun aikana protestoiville NFL-pelaajille potkuja – Jacksonville Jaguarsin omistaja riviin pelaajien rinnalle

  3. 3

    Trump haukkui rodullista tasa-arvoa vaativat NFL-pelaajat ja perui NBA-mestarin kutsun Valkoiseen taloon – Pelaajat antoivat takaisin: ”Vierailu oli kunnia, ennen kuin sinä ilmestyit”

  4. 4

    Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

  5. 5

    Jyväskylän MM-rallin voittanut Esapekka Lappi paljastaa: Halusi F1-kuljettajaksi Valtteri Bottaksen tavoin, mutta rahaa ei ollut riittävästi

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

  2. 2

    Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

  3. 3

    Mystinen arabišeikki opiskeli jujutsua valenimellä ja loi miljardeillaan lukkopainista kansainvälisen menestystarinan – mutta mitä suomalainen Marko tekee hänen organisaatiossaan?

  4. 4

    Trump haukkui rodullista tasa-arvoa vaativat NFL-pelaajat ja perui NBA-mestarin kutsun Valkoiseen taloon – Pelaajat antoivat takaisin: ”Vierailu oli kunnia, ennen kuin sinä ilmestyit”

  5. 5

    IFK teki valmentajalleen venäläisen tempun: Selin on kuin formulakuski kehnossa tallissa – yritä siinä nyt ajaa, kun auto ei kulje mihinkään

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    2. 2

      Millä autolla naapurissasi ajetaan? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    3. 3

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto

    4. 4

      Yhä useammalla alalla on pulaa työntekijöistä – Katso hakukoneesta, missä ammateissa kaivataan tekijöitä asuinseudullasi

    5. 5

      Iäkäs pariskunta ollut yli viikon kateissa lähdettyään erämaahan Lapissa

    6. 6

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    7. 7

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    8. 8

      Pyöreälehtinen viherkasvi paljastaa nyt trendikodin – kasvin pikkuversoista maksetaan jo isoja summia

    9. 9

      Suomen suurin koskaan järjestetty lähiöfestivaali alkaa tänään – HS esittelee kolme kiinnostavaa uutta lähiötä ja festivaalin tärpit

    10. 10

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    3. 3

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Ateistia pidetään moraalittomana ihmisenä – paitsi Suomessa

    5. 5

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    6. 6

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    7. 7

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    8. 8

      Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

    9. 9

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    10. 10

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    9. 9

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää