Valikko
Urheilu

NHL:n nousevat tähdet kohtasivat – McDavid jatkoi Rasmus Ristolaisen surkeaa putkea

Jääkiekkofanien kääntyivät yön NHL-kierroksella Buffaloon, jossa kohtasivat viime kauden varauskierroksen kaksi ensimmäisenä huudettua pelaajaa.

Jääkiekkofanien kääntyivät yön NHL-kierroksella Buffaloon, jossa kohtasivat viime kauden varauskierroksen kaksi ensimmäisenä huudettua pelaajaa.

Isäntien Jack Eichel joutui poistumaan kaukalosta häviäjänä, kun ykkösvaraus Connor McDavid johdatti Edmontonin 2–1-jatkoaikavoittoon.

Nuorukaisten ensimmäisessä kohtaamisessa McDavid oli selvästi parempi. Hän iski joukkueensa molemmat maalit, joista jatkoaikaosuma syntyi Eichelin ohilaukauksen jälkeen.

19-vuotias kanadalaissentteri sai kiekon oikealla laidalla, kiihdytti täyteen vauhtiin, ohitti Rasmus Ristolaisen ja laukoi kiekon Robin Lehnerin haaroista verkkoon.

McDavidin maali jatkoi Ristolaisen heikkoa jaksoa, sillä suomalaispuolustaja on edellisen viiden pelin aikana jäänyt peräti kuusi maalia miinukselle. Tehoja on syntynyt vain yhden syöttöpisteen verran. Koko kauden tilasoissa Ristolaisen teholukema on –18. Pisteitä on syntynyt 8+27.

Eichelin ja McDavidin taistelusta odotetaan Pittsburghin Sidney Crosbyn ja Washingtonin Alexander Ovetškinin kohtaamisten kaltaista mittelöä NHL:n kirkkaimmista parrasvaloista.

McDavid joutui olemaan solisluun murtumisen takia sivussa pitkään, mutta on tehnyt 28 ottelussa tehot 12+19. Eichel puolestaan on koonnut 64 ottelussa pisteet 17+24, joten kaksikon kohtaamisia odotetaan jatkossakin.

Suomalaisista viime yönä maalinteossa onnistui Minnesota Erik Haula. Keskushyökkääjä iski kauden yhdeksännen maalinsa, kun Wild kaatoi Coloradon maalein 6–3. Voitto oli Minnesotalle elintärkeä, sillä se nousi täyden pistepotin ansiosta vieraidensa ohi kiinni viimeiseen pudotuspelipaikkaan.

Minnesotan edellä on Nashville Predators, jonka maalivahti Pekka Rinne oli vahvassa vireessä Dallasia vastaan. Rinne torjui 35 laukausta ja jätti varjoonsa vieraiden Antti Niemen, joka vaihdettiin Kari Lehtoseen neljän päästetyn maalin jälkeen ottelun puolivälissä.

Toinen suomalaismaalivahtien taistelu nähtiin Bostonissa, jossa huippuvireen löytänyt Tuukka Rask johdatti joukkueesa 2–1-voittoon Joni Ortion edustamasta Calgarysta. Rask torjui 25 laukauksesta 24 ja Ortio 23.

NHL tiistaina:

Boston–Calgary 2–1 (1–0, 0–0, 1–1)

B: Tuukka Rask 24/25 torjuntaa, C: Joni Ortio 23/25 torjuntaa, Jyrki Jokipakka 0+1.

New Jersey–Carolina 1–3 (1–0, 0–1, 0–2)

Washington–Pittsburgh 3–2 (0–1, 2–1, 1–0)

P: Olli Määttä 0+1.

Buffalo–Edmonton ja. 1–2 (0–1, 0–0, 1–0, 0–1)

Ottawa–St. Louis vl. 3–4 (0–2, 1–1, 2–0, 0–0, 0–1)

Minnesota–Colorado 6–3 (3–1, 0–2, 3–0)

M: Erik Haula 1+0.

Winnipeg–Florida 2–3 (0–1, 2–0, 0–2)

F. Jussi Jokinen 0+1.

Nashville–Dallas 5–3 (1–1, 3–1, 1–1)

N: Pekka Rinne 35/38 torjuntaa, D: Antti Niemi 14/18 torjuntaa, Kari Lehtonen 15/16 torjuntaa.

Vancouver–NY Islanders 2–3 (1–1, 0–1, 1–1)

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jääkiekko
  • NHL
  • Connor McDavid
  • Jack Eichel
  • Jan Vilén

Urheilun luetuimmat

  1. 1

    HJK etsii vielä kahta hyökkäävää keskikenttäpelaajaa – Riihilahti: ”Tällä hetkellä Suomessa talenttitaso ei ole korkea”

  2. 2

    Jos taitohyökkääjä Aaltonen saisi olla diktaattori, hän kieltäisi trapit lajista kokonaan: ”Järkeä on välillä vähän”

  3. 3

    Leo Komarov elementissään – tyrmäsi taklauksella, voitti painin ja kävi kyselemässä vointia

  4. 4

    HIFK:ta lähes yksin kantava Juhamatti Aaltonen ampuu alas taiteilijapuheet: ”Ei se ole sitä, ettei huvita”

  5. 5

    Teemu Tainio liittyy HJK:n farmijoukkueen valmennukseen

  6. Näytä lisää
  1. 1

    HIFK:ta lähes yksin kantava Juhamatti Aaltonen ampuu alas taiteilijapuheet: ”Ei se ole sitä, ettei huvita”

  2. 2

    Patrik Lainetta rääkätty oksentamisen rajalle – ”hyvin, hyvin lähellä” paluuta ensi yönä

  3. 3

    Leo Komarov elementissään – tyrmäsi taklauksella, voitti painin ja kävi kyselemässä vointia

  4. 4

    Matti Heikkinen käyttää ”hiljaisen optionsa” – palaa kilpailutauoltaan suunniteltua aiemmin

  5. 5

    Bernie Ecclestone siirtyi sivuun – Formula 1 -sarja vaihtaa omistajaa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Velat veivät olympiamitalistin vararikkoon – kaikki on mennyt

  2. 2

    Leo-Pekka Tähti on Vuoden urheilija – heidät palkittiin Urheilugaalassa

  3. 3

    Patrik Laine harjoittelee keltaisessa paidassa – siihen on selkeä syy

  4. 4

    Palloliitto: Puheenjohtaja Pertti Alajalla alkavat vaativat hoidot

  5. 5

    Teemu Selänne on Suomen urheilijoiden Instagram-kuningas – ”Enni Rukajärvi on tosi kova somessa”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      ”Vapauttakaa Melania” – Melania Trumpin lannistuva ilme Trumpin virkaanastujaisissa hämmentää somessa, tästä on kyse

    2. 2

      Jos et jaksa venytellä, tee edes tämä – asiantuntija näyttää kaksi liikettä, jotka huoltavat koko kehon

    3. 3

      Uusi Vain elämää -osallistujalista on pöyristyttävä – eikä se ole edes tulevan kauden pahin ongelma

    4. 4

      Tämän opin seksityöntekijöiden arjesta Suomessa kun katsoin uuden kotimaisen dokumentin

    5. 5

      Lopetetaan sinkkujen neuvominen

    6. 6

      Kansanedustaja Touko Aalto harkitsee siirtymistä siviilipalvelukseen Jussi Niinistön puheiden takia – toivoo ministerin pyytävän anteeksi

    7. 7

      Hollannin pääministeri avoimessa kirjeessä: Jos maan tavat eivät sovi, häipykää maasta

    8. 8

      Kiinniotettu kuoli poliisin syliin Vihdintiellä Vantaalla – ajotiellä juosseen miehen ”kunto romahti” yhtäkkiä

    9. 9

      Nimimerkki Musta Pekka mielipidesivulla: Työttömyyteni jatkuessa tunnen vihaa päättäjiä ja yhteiskuntaa kohtaan

    10. 10

      Vieraiden miesten treffipyyntöjä, uhkailua ja savukaasupanos työpaikalla – kostoa hautonut asiakas vainosi vuosia Marjo Oinosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi Vain elämää -osallistujalista on pöyristyttävä – eikä se ole edes tulevan kauden pahin ongelma

    2. 2

      Tämän opin seksityöntekijöiden arjesta Suomessa kun katsoin uuden kotimaisen dokumentin

    3. 3

      Vieraiden miesten treffipyyntöjä, uhkailua ja savukaasupanos työpaikalla – kostoa hautonut asiakas vainosi vuosia Marjo Oinosta

    4. 4

      Jos et jaksa venytellä, tee edes tämä – asiantuntija näyttää kaksi liikettä, jotka huoltavat koko kehon

    5. 5

      Aikuiset ovat nykyään aivan kuin teinejä

    6. 6

      ”Vapauttakaa Melania” – Melania Trumpin lannistuva ilme Trumpin virkaanastujaisissa hämmentää somessa, tästä on kyse

    7. 7

      Superbakteereita vastaan täytyy keksiä aivan uusia keinoja tai taistelu on hävitty: ”Meidän täytyy taas tottua siihen, että lapset kuolevat”

    8. 8

      Nimimerkki Musta Pekka mielipidesivulla: Työttömyyteni jatkuessa tunnen vihaa päättäjiä ja yhteiskuntaa kohtaan

    9. 9

      Rocktähtien sanat kovenevat Trumpia kohtaan – Bruce Springsteen ryhtyi julistamaan presidentin vastaista ”uutta vastarintaa”

    10. 10

      Onneton autoverodraama on osoitus poliittisen pelisilmän puutteesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    2. 2

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    3. 3

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    4. 4

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    5. 5

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    6. 6

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    7. 7

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    8. 8

      Tältä me näytämme aamulla bussissa ja metrossa – Akseli Valmusen kuvareportaasi

    9. 9

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    10. 10

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    11. Näytä lisää