Valikko
Urheilu

Bottaksen vauhti kohdallaan – keskiviikon harjoitusten nopein

Valtteri Bottaksen aika-ajoveto tuntuu olevan kohdallaan. Williamsin suomalaiskuski iski tiistain tapaan pöytään iltapäiväjakson nopeimman ajan.

Montmelo. Valtteri Bottaksen aika-ajoveto tuntuu olevan kohdallaan. Williamsin suomalaiskuski iski tiistain tapaan pöytään iltapäiväjakson nopeimman ajan.

Nyt superpehmeillä syntynyt lyhyt veto toi Bottakselle koko keskiviikon kärkiajan 1.23,261. Tiistaina ultrapehmeillä hän oli 0,032 sekuntia nopeampi.

Tiistaina Nico Rosberg oli pehmeillä renkailla päivän nopein. Nyt Lewis Hamilton teki kaksi vetoa pehmeillä, mutta jäi 0,6 sekuntia tallikaverinsa ajasta.

Hamilton kritisoi tämän vuoden pehmeän kumiseoksen toimintaa. Nyt renkaan suorituskyky katoaa, kun se alkaa heiketä. Viime vuonna sitä pystyi elvyttämään, kun hieman tinki täydestä puristuksesta.

Bottas viimeisteli omat testityönsä keskiviikkona urakoimalla 108 kierrosta. Kaksi viimeistä päivää Williamsilla ajaa Felipe Massa.

Bottas ei ajanut neljän testipäivänsä aikana yhtään varsinaista kisasimulaatiota. Viime viikolla hän teki yhden, mutta sen aikana autoa jouduttiin säätämään, kun kovat renkaat eivät toimineet kunnolla ensimmäisellä yrityksellä.

Keskiviikkona Sebastian Vettel lähti tekemään Ferrarin ensimmäisen kisasimulaation, ja Nico Rosberg ajoi puolestaan omansa. Marcus Ericssonin Sauberin pysähtyminen aiheutti punaiset liput, mikä katkaisi osaltaan kisaharjoitukset muutamaksi minuutiksi.

Myös Renaultin Kevin Magnussen, Red Bullin Daniel Ricciardo ja Toro Rosson Carlos Sainz Junior keskittyivät kisasimulaatioihin.

Uudella moottorilla radalle päässyt Vettel ajoi Ferrarin toistaiseksi parhaan testipäivän, ja keräsi mittariin ’mercedesmäiset’ 151 kierrosta.

Työn sankarina kunnostautui Carlos Sainz Junior, joka ajoi uudella Toro Rosso-Ferrarilla 166 kierrosta.

Nopeimmat testiajat keskiviikkona:

1. Valtteri Bottas Williams FW38 1.23,261 - 108 kierrosta

2. Lewis Hamilton Mercedes W07 Hybrid –0,361 (1.23,622) - 73 kierrosta

3. Kevin Magnussen Renault RS16 –0,672 (1.23,933) - 126 kierrosta

4. Sebastian Vettel Ferrari SF16-H –1,350 (1.24,611) - 151 kierrosta

5. Jenson Button McLaren MP4-31 –1,922 (1.25,183) - 121 kierrosta

6. Daniel Ricciardo Red Bull RB12 –1,974 (1.25,235) - 135 kierrosta

7. Carlos Sainz Jr Toro Rosso STR11 –2,039 (1.25,300) - 166 kierrosta

8. Sergio Perez Force India VJM09 –2,775 (1.26,036) - 128 kierrosta

9. Nico Rosberg Mercedes W07 Hybrid –3,037 (1.28,697) - 91 kierrosta

10. Pascal Wehrlein Manor MRT05 –3,803 (1.27,064) - 79 kierrosta

11. Marcus Ericsson Sauber C35 –4,601 (1.27,862) - 55 kierrosta

12. Esteban Gutierrez Haas VF-16 ei aikaa - 1 kierros

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Formula 1
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    145 asteen pakkasta sietävä Shefki Kuqi piiskasi puku päällä lumipyryssä joukkuettaan tasapeliin – ”Hänen kroppansa on niin karaistunut”

  2. 2

    Ronaldon epäonnistuminen oli maksaa kalliisti – rankkarispesialisti oli taas parempi

  3. 3

    HJK:n entinen hyökkääjä Macoumba Kandji on siirtymässä FC Interiin

  4. 4

    Nyrkkeilyn suurottelu täyttää Wembleyn –mureneeko Anthony Joshua ”kuin keksi” vai onko Isä Aika ollut liian armoton Vladimir Klitškolle?

  5. 5

    Miksi Espoo on vaarallinen paikka urheiluseuralle? – Tässä kahdeksan syytä liigaseurojen katastrofeihin

  6. Näytä lisää
  1. 1

    145 asteen pakkasta sietävä Shefki Kuqi piiskasi puku päällä lumipyryssä joukkuettaan tasapeliin – ”Hänen kroppansa on niin karaistunut”

  2. 2

    Miksi Espoo on vaarallinen paikka urheiluseuralle? – Tässä kahdeksan syytä liigaseurojen katastrofeihin

  3. 3

    Vladimir Klitško vertasi voittamatonta vastustajaansa Anthony Joshuaa kankeaan kehonrakentajaan

  4. 4

    Venäjän gp:n aika-ajojen suomalaisjuhla kariutui viime hetkillä – Vettel kukisti Räikkösen ja Bottaksen: ”Työkalut paalupaikkaankin olivat olemassa”

  5. 5

    Nyrkkeilyn suurottelu täyttää Wembleyn –mureneeko Anthony Joshua ”kuin keksi” vai onko Isä Aika ollut liian armoton Vladimir Klitškolle?

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Lapsitähden jäähyväiset – ”Oli pakko antaa periksi, jouduin tekemään kuntoliikkujan treenejä”

  2. 2

    Aikuinen nainen puolustaa päätöstään kohdata 12-vuotias tyttö vapaaottelu­kehässä: ”Hän on mielestäni varsin vahva lapsi”

  3. 3

    Laineen ketjukaveri kertoi parhaan tarinansa suomalaistähdestä: ”Hän kuiskasi minulle, voisinko antaa yhden lisää”

  4. 4

    Jäävätkö jalkapallon paitsiomaalit vihdoin historiaan? Sosiaalisen median pilkka pakottaa vanhoillista lajia uudistumaan

  5. 5

    Toni Niemisen olympiamitalit on poistettu panttihuutokaupasta – mitaleista oli tarjottu jo yhteensä lähes 22 000 euroa

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poliisi etsi asenaista Helsingin rautatieasemalla

    2. 2

      Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

    3. 3

      Rähinä Recordsin omistaja perusti kaverinsa kanssa harrastuksena ravintolan – nyt miehet pyörittävät yli kymmenen miljoonan euron liikevaihtoa

    4. 4

      Suomen ruokakulttuuri on muuttunut 30 vuodessa valtavasti – paitsi yksi asia

    5. 5

      Lumi ei ole outo vappuvieras – näin Helsingissä on vietetty talvista vappua vuosien varrella

    6. 6

      145 asteen pakkasta sietävä Shefki Kuqi piiskasi puku päällä lumipyryssä joukkuettaan tasapeliin – ”Hänen kroppansa on niin karaistunut”

    7. 7

      Montenegron parlamentti vahvisti liittymisen Natoon – Venäjä varoitti seurauksista

    8. 8

      Valkea maa, myrskypuuskia, vielä vappuaattonakin sataa – jatkuuko lauantain sääpiina todella vapun yli?

    9. 9

      Lempi, parinhaku ja taiat kuuluivat satojen vuosien takaiseen vappuun – ”Nuoriso juoksenteli pakanallisen hekuman vallassa”

    10. 10

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

    2. 2

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    3. 3

      Rähinä Recordsin omistaja perusti kaverinsa kanssa harrastuksena ravintolan – nyt miehet pyörittävät yli kymmenen miljoonan euron liikevaihtoa

    4. 4

      Suomen ruokakulttuuri on muuttunut 30 vuodessa valtavasti – paitsi yksi asia

    5. 5

      Puoli miljoonaa kranaattia tunnissa ja kymmeniätuhansia kuolleita – kaikki tietävät, millainen Korean sota olisi

    6. 6

      Merja Savelainen teki sen, mistä moni haaveilee: irtisanoutui, lähti maailmalle ja tekee töitä vain seuraavaa reissua varten – miten se onnistui?

    7. 7

      Heidi Jaaran yritys syntyi lapsettomuus­kriisistä – Balmuir tekee luksushuiveja ja ylellisyystuotteita, jotka kelpaavat Cheekille ja Saudi-Arabian prinsessalle

    8. 8

      Taksit vastaavat kilpailuun: Helsingin takseille yhtenäinen ilme, Oulu aloitti jo kansainvälisellä keltaisella

    9. 9

      22-vuotias laulaja yritti kaikin tavoin lyödä läpi – sitten yksi dramaattinen tapaaminen muutti kaiken

    10. 10

      Poliisi etsi asenaista Helsingin rautatieasemalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    2. 2

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    3. 3

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    4. 4

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    5. 5

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    6. 6

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    7. 7

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    8. 8

      Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

    9. 9

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    10. 10

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    11. Näytä lisää