Urheilu

Jokerien kausi KHL:ssä päättyi – vierasottelu ratkesi karmaisevaan kiekonmenetykseen

Jokerit putosi KHL:n pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Torpedo Nižni Novgorodille.

Helsingin Jokerien kausi KHL:ssä päättyi keskiviikkona vierastappioon Torpedo Nižni Novgorodille pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella.

Nižni Novgorod eteni ottelusarjasta jatkoon voitoin 4–2. Ratkaiseva kuudes ottelu päättyi Torpedon niukkaan 3–2-voittoon.

Keskiviikkona Jokerit taisteli, nousi takaa-ajoasemasta tasoihin, mutta lopulta Vjatšeslav Kuljominin 3–2-maali neljä minuuttia ennen päätössummeria oli liikaa helsinkiläisille.

Keskushyökkääjä Petteri Wirtanen oli ottelussa Jokerien surullisen hahmon ritari. Ensin hän yritti kahdesti siirtää maaliviivalla ollutta kiekkoa tyhjään Torpedo-maaliin. Wirtanen suti molemmilla kerroilla pölyt pelivälineen päältä.

Myöhemmin peli ratkesi Wirtasen karmaisevaan kiekonmenetykseen keskialueella, josta seurasi Kuljominin voittomaali.

Ikävän sivumaun otteluun toi ratkaisijan nimi. Kuljomin talutettiin päätöserän puolivälissä loukkaantuneena pukukoppiin Jokerien Pascal Pelletierin taklauksen jälkeen.

Pelletierille tuomittiin 2+10 minuuttia päähän kohdistuneesta taklauksesta. Kuljomin palasi lopulta kaukaloon ja nousi sankariksi.

Maalinteko tuotti ottelun pirteästi aloittaneelle Jokereille tuskaa. Avauserän kahdella ylivoimalla Jokerit loi tukun tekopaikkoja, mutta verkko ei heilunut.

Toisessa erässä peli kääntyi Torpedolle, kun Jokerit jäähyili.

Wirtasen kaksiminuuttisen Jokerit vielä kesti, mutta kun Ville Lajunen ja Niklas Hagman joutuivat samaan aikaan jäähypenkille, Torpedon Maksim Osipov iski.

Päätöserässä kotijoukkue eteni Pelletierin rangaistuksen aikana 2–0-johtoon, kun Aleksander Frolov ohitti Henrik Karlssonin komean ylivoimakuvion päätteeksi.

Jokerit jaksoi silti taistella. Ensin Jesper Jensenin laukaus yllätti Torpedo-vahti Ilja Proskurjakovin. Brandon Kozun tasoitti ottelun ylivoimalla Jesse Joensuun nappisyötöstä.

Taistelu ei tällä kertaa riittänyt, vaikka mahtavan trillerin Jokerit tarjosi.

Loukkaantuneiden Pekka Jormakan, Niko Kapasen, Atte Ohtamaan ja Philip Larsenin poissaolo näkyi. Jokerit oli väsynyt joukkue, liian väsynyt menestyäkseen tämän kevään pudotuspeleissä.

Jokerit lähti ottelusarjaan ennakkosuosikkina, mutta toisin kävi. Torpedo otti neljä voittoa ja eteni pudotuspelien toiselle kierrokselle. Vieraspelejä Jokerit ei kyennyt voittamaan.

Keskiviikon tappio jäi päävalmentaja Erkka Westerlundin viimeiseksi Jokereissa. Kenties viimeiseksi valmentajana. Ensi kaudella narrilaivan ruoriin hyppää Jukka Jalonen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jääkiekko
  • Jokerit
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Kontisella erikoinen ATP-turnaus, ei otteluakaan ja nousu takaisin maailman ykköseksi

  2. 2

    Olympiavoittaja ollut kodittomana kolme kuukautta – pakeni kotoaan ja harkitsi itsemurhaa

  3. 3

    Seinät ryskyvät ja aitaa kaatuu, mutta urheiluväki vaikenee: ”Edes tykkäyksiä ei uskalleta jakaa”

  4. 4

    Iso remontti Olympiakomiteassa, tuet keskitetään menestyslajeille: ”Ei tule olemaan helppoa, kun joku putoaa ulkopuolelle”

  5. 5

    Suomen kenttäratsastajien EM-toiveille sokki: Hevoset loukkaantuivat ennen kisaa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Seinät ryskyvät ja aitaa kaatuu, mutta urheiluväki vaikenee: ”Edes tykkäyksiä ei uskalleta jakaa”

  2. 2

    Olympiavoittaja ollut kodittomana kolme kuukautta – pakeni kotoaan ja harkitsi itsemurhaa

  3. 3

    Iso remontti Olympiakomiteassa, tuet keskitetään menestyslajeille: ”Ei tule olemaan helppoa, kun joku putoaa ulkopuolelle”

  4. 4

    Kokenut suomalaisasiantuntija: Johaugin dopingpanna pitenemässä tuntuvasti – näin käsittely etenee

  5. 5

    Jalkapallodiiva Cristiano Ronaldon valitukset hylättiin, tähti joutuu kärsimään rangaistuksensa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kilpakumppani teki juoksijalegenda Mo Farahille todella härskin liikkeen – puolustelee tekoaan

  2. 2

    Emilia Lahti pelkäsi parisuhteessa henkensä puolesta – nyt hän juoksee lähisuhde­väkivaltaa vastaan Uuden-Seelannin halki: ”Olen kiitollinen siitä, että olen vielä täällä”

  3. 3

    Lasse Urpalainen, 22, voitti videopeliturnauksessa joukkueensa kanssa yli 10 miljoonaa dollaria

  4. 4

    Miksi useilla baseball-pelaajilla on todettu aivosyöpä?

  5. 5

    Maailman paras dopingtestattu penkkipunnertaja lopettaa – ”Olin hurri, josta tuli hyväksytty ympäri Suomea”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Trumpin väkivalta­lausunnot ajoivat hänet nurkkaan – yritysjohtajat pakenevat presidentin ympäriltä, republikaanit moittivat ja hallintoa kuvataan ”halvaantuneeksi”

    2. 2

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    3. 3

      Mannerheimintien ja Kaivokadun kulmassa ajolanka pudonnut raiteille, koko raitioliikenne sekaisin

    4. 4

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    5. 5

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    6. 6

      Trump moittii etelävaltioiden sotilaiden patsaiden poistamista: ”Upean maamme historia ja kulttuuri hajotetaan”

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Presidentti Niinistö: ”Jos Viro ja Venäjä joutuvat sotaan, syttyy maailmansota – mutta ei sellaista voi tapahtua”

    9. 9

      Poliisi: Hengitysoireita aiheuttanut aine Mannerheimintiellä saattoi olla peräisin ruokapalosta

    10. 10

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    2. 2

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    3. 3

      Poliisi: Hengitysoireita aiheuttanut aine Mannerheimintiellä saattoi olla peräisin ruokapalosta

    4. 4

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    5. 5

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    6. 6

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    7. 7

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    8. 8

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    9. 9

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    10. 10

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    5. 5

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    10. 10

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    11. Näytä lisää