Valikko
Urheilu

Blues ei päässyt velkasaneeraukseen: Seuralla verovelkaa yli 450 000 euroa

Jääkiekkoseura Espoo Bluesin taustayhtiö Jääkiekko Espoo Oy ei päässyt velkasaneeraukseen.

Jääkiekkoseura Espoo Bluesin taustayhtiö Jääkiekko Espoo Oy ei päässyt velkasaneeraukseen.

Espoon käräjäoikeus hylkäsi yhtiön hakemuksen torstaina. Velkasaneerausta vastusti verohallinto. Jääkiekko Espoo Oy:n verorästit olivat tammikuun alussa 456 000 euroa. Yhtiön verovelka yli kaksinkertaistui loppuovuonna kahden kuukauden aikana.

”Yhtiö on maksukyvytön ja on todennäköistä, että maksukyvyttömyyttä ei saneerausohjelman avulla voida poistaa tai sen uusiutumista ei voida torjua muuten kuin lyhytaikaisesti”, käräjäoikeuden päätöksessä todetaan.

”On todennäköistä, että velallisen varat eivät riitä saneerausmenettelystä aiheutuvien kustannusten kattamiseen eikä kukaan muu ole sitoutunut vastaamaan näistä kustannuksista. On todennäköistä, että yhtiö ei kykene maksamaan menettelyn alkamisen jälkeen syntyviä velkoja.”

Käräjäoikeuden selostuksen mukaan Jääkiekko Espoo Oy on tehnyt keskimäärin 1,3 miljoonan euron tappion neljän tilikautensa aikana. Prosentuaalisesti tappio on vaihdellut liikevaihdosta 17–42 prosentin välillä.

Bluesin taustayhtiön saneeraussuunnitelma perustui osakeantiin ja liiketoiminnan tehostamiseen. Yhtiö tarvitsisi 700 000 euroa lisää käyttöpääomaa, mutta sen saaminen osakeannilla on epävarmaa.

Käräjäoikeus ei pidä uskottavana yhtiön saneeraussuunnitelmaa, jonka mukaan se tekisi kaudella 2018–2019 voittoa jo 400 000 euroa. Tämä tapahtuisi pelaajabudjettia leikkaamalla ja liikevaihtoa kasvattamalla.

Käräjäoikeuden mukaan ei ole uskottavaa, että Blues pystyisi kasvattamaan sponsorimyyntiä ja katsojamääriä entistä halvemmalla ja nimettömämmällä joukkueella.

Käräjäoikeuden selostuksesta ilmenee, että Blues on käyttänyt asiakkailtaan laskuttamia arvonlisäveroja toimintansa rahoittamiseen yhteensä 223 000 euron verran.

Arvonlisäverojen lisäksi yhtiö on laiminlyönyt huomattavan määrän ennakonpidätyksiä ja sosiaaliturvamaksuja.

”Ei ole uskottavaa, että yhtiö kykenisi jatkossa suoriutumaan uusista velvoitteistaan, kun sen tärkein "rahoituskeino" ei olisi enää käytettävissä”, Espoon käräjäoikeus toteaa.

Verottajan lisäksi Bluesin taustayhtiön velkojia ovat muun muassa Svenska Handelsbanken, Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo, Blues-Juniorit, Rauman Lukko, Martin Saarikangas ja Daniel Pasternack.

Blues on ollut mittavissa talousongelmissa kauden aikana, ja joukkueesta on myyty kolmen kentällisen verran pelaajia. Joukkue on Liigassa viimeisenä, ja sen kausi päättyy runkosarjaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jääkiekko
  • Liiga
  • Espoo Blues
  • Jan Vilén
  • Tero Hakola

Urheilun luetuimmat

  1. 1

    Leo Komarov elementissään – tyrmäsi taklauksella, voitti painin ja kävi kyselemässä vointia

  2. 2

    HIFK:ta lähes yksin kantava Juhamatti Aaltonen ampuu alas taiteilijapuheet: ”Ei se ole sitä, ettei huvita”

  3. 3

    Patrik Lainetta rääkätty oksentamisen rajalle – ”hyvin, hyvin lähellä” paluuta ensi yönä

  4. 4

    ”Rentoudu, tämä on vain tennisottelu” – Stan Wawrinka eteni Australian välieriin sanailun saattelemana

  5. 5

    Mielensäpahoittajan metsäkatsomo höystettynä Anssi Kukkosella kiinnostaa MM-hiihtokansaa – Lahdessa harkitaan jo katsomon laajennusta

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Bernie Ecclestone siirtyi sivuun – Formula 1 -sarja vaihtaa omistajaa

  2. 2

    Olympiamitalisti Juha Hirven kohtalon kokee moni urheilu-uransa jälkeen – ”Useat joutuvat koville jo uransa aikana ”

  3. 3

    Velat veivät olympiamitalistin vararikkoon – kaikki on mennyt

  4. 4

    Raju loukkaantuminen Valioliigassa – Ryan Masonin kallo murtui

  5. 5

    Matti Heikkinen käyttää ”hiljaisen optionsa” – palaa kilpailutauoltaan suunniteltua aiemmin

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Velat veivät olympiamitalistin vararikkoon – kaikki on mennyt

  2. 2

    Leo-Pekka Tähti on Vuoden urheilija – heidät palkittiin Urheilugaalassa

  3. 3

    Patrik Laine harjoittelee keltaisessa paidassa – siihen on selkeä syy

  4. 4

    Palloliitto: Puheenjohtaja Pertti Alajalla alkavat vaativat hoidot

  5. 5

    Teemu Selänne on Suomen urheilijoiden Instagram-kuningas – ”Enni Rukajärvi on tosi kova somessa”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Uusi Vain elämää -osallistujalista on pöyristyttävä – eikä se ole edes tulevan kauden pahin ongelma

    2. 2

      Tämän opin seksityöntekijöiden arjesta Suomessa kun katsoin uuden kotimaisen dokumentin

    3. 3

      Nimimerkki Musta Pekka mielipidesivulla: Työttömyyteni jatkuessa tunnen vihaa päättäjiä ja yhteiskuntaa kohtaan

    4. 4

      Vieraiden miesten treffipyyntöjä, uhkailua ja savukaasupanos työpaikalla – kostoa hautonut asiakas vainosi vuosia Marjo Oinosta

    5. 5

      Berner kaavailee kaikkien puolueiden parlamentaarista komiteaa hoitamaan liikenneuudistusta – ”Nyt tarvitsen kolme minuuttia ajatusten kasaamiseksi”

    6. 6

      Puhos oli voimiensa päivinä Suomen ostareista suurin ja ihmeellisin – Muistatko enää Itiksen varjoon jämähtänyttä ”lättänää”?

    7. 7

      Superbakteereita vastaan täytyy keksiä aivan uusia keinoja tai taistelu on hävitty: ”Meidän täytyy taas tottua siihen, että lapset kuolevat”

    8. 8

      Rocktähtien sanat kovenevat Trumpia kohtaan – Bruce Springsteen ryhtyi julistamaan presidentin vastaista ”uutta vastarintaa”

    9. 9

      Lennonjohto suositteli hyppäämistä, Martin Saarikangas ei totellut – pakkolasku pienkoneella veteen teki ”Iso-Masasta” telakkamiehen

    10. 10

      Onneton autoverodraama on osoitus poliittisen pelisilmän puutteesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aikuiset ovat nykyään aivan kuin teinejä

    2. 2

      Superbakteereita vastaan täytyy keksiä aivan uusia keinoja tai taistelu on hävitty: ”Meidän täytyy taas tottua siihen, että lapset kuolevat”

    3. 3

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    4. 4

      Vieraiden miesten treffipyyntöjä, uhkailua ja savukaasupanos työpaikalla – kostoa hautonut asiakas vainosi vuosia Marjo Oinosta

    5. 5

      Merenrantaan hamuava suuryritys saa Helsingiltä erityiskohtelua – Luonnonsuojelija: Suosiiko Jussi Pajunen tytärtään?

    6. 6

      Rocktähtien sanat kovenevat Trumpia kohtaan – Bruce Springsteen ryhtyi julistamaan presidentin vastaista ”uutta vastarintaa”

    7. 7

      Onneton autoverodraama on osoitus poliittisen pelisilmän puutteesta

    8. 8

      Ministeri Berner: Liikenneverkko­yhtiön valmistelu keskeytetään, autoverosta ei luovuta

    9. 9

      Nuoren naisen katoaminen kuohuttaa Islannissa – Murhamysteeriin liittyy grönlantilainen kalastusalus, veritahra vuokra-autossa ja 20 kiloa hasista

    10. 10

      Uusi Vain elämää -osallistujalista on pöyristyttävä – eikä se ole edes tulevan kauden pahin ongelma

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    2. 2

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    3. 3

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    4. 4

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    5. 5

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    6. 6

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    7. 7

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    8. 8

      Tältä me näytämme aamulla bussissa ja metrossa – Akseli Valmusen kuvareportaasi

    9. 9

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    10. 10

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    11. Näytä lisää