Valikko
Urheilu

Ässät ilmoittautui mukaan taisteluun pudotuspelipaikasta – Kuparinen ja Ahonen sankareina

Kouvolassa nähtiin torstaina tasainen kamppailu KooKoon ja Porin Ässien välillä. Pudotuspelipaikkaa tavoittelevien joukkueiden mittelön voitti Ässät maalein 1–0.

Kouvolassa nähtiin torstaina tasainen kamppailu KooKoon ja Porin Ässien välillä. Pudotuspelipaikkaa tavoittelevien joukkueiden mittelön voitti Ässät maalein 1–0.

Ottelun ainoaksi jäänyt maali syntyi vasta päätöserän puolivälissä. Ässien puolustaja Ville Uusitalo antoi maalin takaa loistavan syötön Matti Kupariselle, joka laukoi kiekon ohi KooKoo-vahti Juha Järvenpään.

”Metrin säteeltä maalista olen varmaan 90 prosenttia uran maaleista tehnyt. Hyvä, että sain nyt nostettua patjan yli”, Kuparinen sanoi Nelonen Pron haastattelussa.

Kuparisen ohella Ässien sankari oli erinomaisesti pelannut maalivahti Ari Ahonen, joka torjui ottelussa 26 kiekkoa.

Voiton myötä Ässät nousi Liigassa 11:nneksi. Viimeisellä pudotuspelipaikalla oleva Vaasan Sport on vain pisteen päässä.

”Puhuimme jätkien kanssa, että peli kerrallaan mennään ja voittoja tarvitaan. Haluamme vielä jatkaa”, Kuparinen totesi.

Kotijoukkue KooKoolle tappio oli karvas. Voitto olisi nostanut joukkueen Sportin ohi, mutta nyt KooKoo on myös Ässien takana.

”Kaksi erää oli hyvät paikat tehdä maalit ja lopussa osui vielä ylärimaan. Pienet on marginaalit”, KooKoon päävalmentaja Petri Mattila sanoi Nelonen Pron haastattelussa.

KooKoolla on yksi ottelu enemmän pelattuna kuin Sportilla ja Ässillä, joten mahdollisuudet pudotuspelipaikkaan ovat ohuet.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jääkiekko
  • Ässät
  • KooKoo
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Räikkönen otti vahvan startin ja johtaa Monacossa – HS seuraa suomalaisten taistelua

  2. 2

    ”Jos voisin palata tällä tiedolla nuoreksi” – Sami Jauhojärvi ja Hanna-Maria Seppälä kertovat, miksi ikä ei ole urheilijalle vain numero

  3. 3

    Kahdeksankertainen maailmanmestari Antton Laine voimisteli pienenä salaa: ”Äiti piilotti välineeni, jotta en harrastaisi rytmistä voimistelua”

  4. 4

    Minetit ja OVO Team voimistelivat finaaliin huikean kannustuksen saattelemana – ”Parasta, mitä laji voi antaa”

  5. 5

    Kimi Räikkönen sai tyttärestä paalupuhtia – Monacossa aika-ajon ykkössija on enemmän kuin puoli voittoa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kahdeksankertainen maailmanmestari Antton Laine voimisteli pienenä salaa: ”Äiti piilotti välineeni, jotta en harrastaisi rytmistä voimistelua”

  2. 2

    ”Jos voisin palata tällä tiedolla nuoreksi” – Sami Jauhojärvi ja Hanna-Maria Seppälä kertovat, miksi ikä ei ole urheilijalle vain numero

  3. 3

    Kimi Räikkönen paalupaikalle formuloiden Monacon gp:ssä – ”Aika-ajo oli kaiken kaikkiaan mukavan suoraviivainen”

  4. 4

    Minetit ja OVO Team voimistelivat finaaliin huikean kannustuksen saattelemana – ”Parasta, mitä laji voi antaa”

  5. 5

    Suomen lentopallomaajoukkue otti jättiloikan kohti MM-turnausta – Espanja meni nurin myöhäisottelussa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kahdeksankertainen maailmanmestari Antton Laine voimisteli pienenä salaa: ”Äiti piilotti välineeni, jotta en harrastaisi rytmistä voimistelua”

  2. 2

    Cristiano Ronaldoa uhkaa jopa viiden vuoden vankeustuomio veronkierrosta

  3. 3

    Kolme kiipeilijää kuoli Mount Everestillä – yksi vuoren valloittanut yhä kateissa

  4. 4

    ”Jos voisin palata tällä tiedolla nuoreksi” – Sami Jauhojärvi ja Hanna-Maria Seppälä kertovat, miksi ikä ei ole urheilijalle vain numero

  5. 5

    Ruotsi on jääkiekon maailmanmestari – Kanada kaatui voittomaalikilpailussa

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Joukko suomalaisia perusti 46 vuotta sitten Israeliin kylän, jossa palkat menivät yhteiseen pottiin ja yhteisö tarjosi vaatteet ja asunnon – Mitä kuuluu Jad Hashmonaan nyt?

    2. 2

      Junaan jääneillä löytötavaroilla tehdään armotonta bisnestä

    3. 3

      Kuuro Tomas Vaarala on lähettänyt yli 60 työhakemusta mutta ei pääse edes palkattomaan harjoitteluun – ”Haluaisin vain samalle viivalle muiden kanssa”

    4. 4

      Ylen Jääskeläinen JSN-puheistaan: ”Sanotaan se nyt suoraan, mokasin varomattomalla lausunnolla”

    5. 5

      Mielipide­kirjoittaja ihmetteli löytö­tavaroilla tehtävää ”armotonta bisnestä” – VR ja HSL vastaavat: Junien henkilö­kunnan on keskityttävä työhönsä

    6. 6

      Räikkönen otti vahvan startin ja johtaa Monacossa – HS seuraa suomalaisten taistelua

    7. 7

      Uusi tv-sarja tyttökirjaklassikosta näyttää 1800-luvun realismin ja feminismin – ja järkyttää uskollisimpia lukijoita

    8. 8

      Päiväkirja­klubeilla luetaan ääneen noloja teini-iän päivä­kirjoja ja yleisö nauraa vedet silmissä: ”Limailtiin ja se teki mulle fraidun. Laitoin käden sen housuihin.”

    9. 9

      Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

    10. 10

      Sipilän keskusta on vajonnut takaisin lähes kannatuksensa lähtökuoppaan – Mitä tapahtui?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Junaan jääneillä löytötavaroilla tehdään armotonta bisnestä

    2. 2

      Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

    3. 3

      Syy jätevesien päätymiselle Munkkiniemen rantavesiin selvisi: Kilotolkulla rasvaa valutettu viemäriin – nyt selvitetään, mistä rasva on peräisin

    4. 4

      Ylen Jääskeläinen JSN-puheistaan: ”Sanotaan se nyt suoraan, mokasin varomattomalla lausunnolla”

    5. 5

      Poliisi vahvistaa: Mies pakeni poliisia 20 tonnin kuormaajalla ja syöksyi sillalta alas Lahdessa – kuormaaja oli varastettu

    6. 6

      Joukko suomalaisia perusti 46 vuotta sitten Israeliin kylän, jossa palkat menivät yhteiseen pottiin ja yhteisö tarjosi vaatteet ja asunnon – Mitä kuuluu Jad Hashmonaan nyt?

    7. 7

      Porvoossa harvinainen nujakka: Venekuntien satamatappelu johti törmäykseen merellä ja takaa-ajoon Porvoonjoen suulla

    8. 8

      Sipilän keskusta on vajonnut takaisin lähes kannatuksensa lähtökuoppaan – Mitä tapahtui?

    9. 9

      Aki Kaurismäki selitti suomalaisia sanontoja brittilehdelle: ”Brexit-propagandaa levittäneet katosivat kuin pieru Saharaan”

    10. 10

      Ilmasto­kantaansa panttaava Trump jäi yksin G7-maiden kokouksessa Sisiliassa – kokous päättyi tilanteessa ”kuusi yhtä vastaan”, sanoi Merkel

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    2. 2

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    3. 3

      Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

    4. 4

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    5. 5

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    6. 6

      Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

    7. 7

      Onko tämä kaikkien aikojen seuramatka? 800 suomalaista lähtee Afrikkaan testaamaan ripulirokotetta, joka voi pelastaa miljoonia lapsia – sinä voit hakea mukaan matkalle

    8. 8

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    9. 9

      Junaan jääneillä löytötavaroilla tehdään armotonta bisnestä

    10. 10

      Tellervo Koivisto jätti jäähyväiset aviomiehelleen Mauno Koivistolle

    11. Näytä lisää