Valikko
Urheilu

Blues-valmentaja Aho sai kahden pelin pannan

Espoo Bluesin päävalmentaja Jyrki Aho on saanut Liigan kurinpitäjältä Sampo Liusjärveltä kahden ottelun toimitsijakiellon.

Espoo Bluesin päävalmentaja Jyrki Aho on saanut Liigan kurinpitäjältä Sampo Liusjärveltä kahden ottelun toimitsijakiellon.

Tiistaina pelatussa KalPa-ottelussa tuomaritoimintaan hermostunut Aho näytti keskisormea ja joutui passitetuksi pukukoppiin ajassa 53.17. Blues sisuuntui tuomiosta ja taisteli itsensä viime hetkillä tasoihin ja jatkoajalla 2–1-voittoon.

”Käsimerkki on näytetty sen jälkeen, kun Aholle on tuomittu pelirangaistus erittäin epäasiallisen henkilöön menevän arvostelun johdosta ja hänet on määrätty poistumaan Bluesin vaihtoaitiosta. Ahon lausumassaan esiintuomat seikat eivät oikeuta toimimaan kyseisellä tavalla”, Liusjärvi toteaa päätöksessään.

Aho kärsi ensimmäisen ottelun pelikiellosta jo keskiviikkona, joten hän on sivussa enää lauantain Sport-vieraspelistä.

Vakavissa talousongemissa painiva Blues on Liigan viimeisenä, eikä sillä ole enää mahdollisuuksia pudotuspeleihin.

Espoon käräjäoikeus hylkäsi torstaina Bluesin taustayhtiön Jääkiekko Espoo Oy:n hakemuksen velkasaneeraukseen.

Käytännössä päätös tarkoittaa sitä, että yhtiö on lähellä konkurssia, ellei neuvotteluratkaisua konkurssivelkojien kanssa synny.

Bluesin taustayhtiön tavoite on vapaaehtoisen yrityssaneerauksen kautta sopia velkojien kanssa asiat niin, että konkurssihakemukset vedetään pois. Konkurssimenettelyn seuraava käsittely pidetään 14. maaliskuuta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jääkiekko
  • Espoo Blues
  • Liiga
  • Jan Vilén
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  2. 2

    Jalkapallokenttien väriläiskä ja ongelmapelaaja lopetti uransa kahdesti viikon sisään – tuorein päätös julki vaimon Twitter-tilillä

  3. 3

    Manchester City rakentaa ennätyskallista alakertaa – neljän hankinnan siirtosumma lähes 180 miljoonaa euroa

  4. 4

    Heikki Kovalainen juhli kauden ensimmäistä voittoaan: ”Jes!”

  5. 5

    Nico Rosberg odottaa pääsevänsä huippuyliopisto Stanfordiin opiskelemaan – formulaeläkeläinen tutustui Kalifornian mahdollisuuksiin

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  2. 2

    Unitohtori auttaa Oskari Möröä ja useita muita huippu-urheilijoita kohti parempaa nukkumista – ”Uni on luonnon omaa dopingia”

  3. 3

    Naisille viime hetken yllätyspäätöksellä uusi laji yleisurheilun MM-kisoihin

  4. 4

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  5. 5

    Nico Rosberg odottaa pääsevänsä huippuyliopisto Stanfordiin opiskelemaan – formulaeläkeläinen tutustui Kalifornian mahdollisuuksiin

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  2. 2

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  3. 3

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  4. 4

    Pyöräilijä latasi Instagramiin kuvan jaloistaan etapin jälkeen – pullistelevat verisuonet säikäyttivät seuraajat

  5. 5

    X Games -skeittaaja onnistui huimassa tempussa ensimmäistä kertaa historiassa – katso video

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Elina Jyväs 1977–2017

    2. 2

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    3. 3

      Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

    4. 4

      Vasta joka kolmannella on eurooppalainen sairaanhoitokortti – moni myös ajattelee virheellisesti, että Suomen valtio järjestää kotiinkuljetuksen vakavan sairastumisen jälkeen

    5. 5

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    6. 6

      ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa

    7. 7

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    8. 8

      Masennus näkyy aivoissa – tunteille tärkeä valkea aine on masentuneilla heikentynyt

    9. 9

      Deadline: Dome Karukoski ohjaa elämäkerrallisen elokuvan J.R.R. Tolkienista

    10. 10

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elina Jyväs 1977–2017

    2. 2

      Venäjällä media valmistautuu Putinin Suomen-vierailuun syyllistämällä, nöyryyttämällä ja vähättelemällä Suomea

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    5. 5

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    6. 6

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    7. 7

      Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

    8. 8

      ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa

    9. 9

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    10. 10

      Räjähtäviä kaasuputkia ja rapistuvia moottoriteitä – edes Trumpin lupailemat tuhat miljardia eivät riitä korjaamaan USA:n rapakuntoon päässyttä infrastruktuuria

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    11. Näytä lisää