Valikko
Urheilu

Kaisa Mäkäräinen saavutti viime hetkellä MM-tavoitteensa: kiritappiosta huolimatta pronssia

Pronssimitalisti myönsi, että mukana oli onneakin.

Kaisa Mäkäräinen saavutti viime tingassa yhden mitalin tavoitteensa ampumahiihdon MM-kisoissa Oslossa.

Holmenkollenin aiemmissa MM-starteissa epäonnistunut Mäkäräinen hiihti ja ampui sunnuntaina pronssia päätöslajissa, 12,5 km:n yhteislähdössä.

Loppuruoralla Mäkäräinen kävi rajun kirikamppailun itseään kymmenen vuotta nuoremman Saksan Laura Dahlmeierin kanssa ja joutui taipumaan.

Mäkäräinen oli kisan jälkeen helpottunut.

”Hieno hetki. Paljon piti tehdä töitä tämän eteen, mutta nyt tuntuu, että kaikki oli sen arvoista”, Mäkäräinen sanoi Ylen haastattelussa.

Kisojen toiseksi menestynein nainen Dahlmeier hyödynsi loppusuoralle johtavassa lyhyessä laskussa paremmin luistavia suksiaan.

”Huolto teki varmasti tosi paljon töitä aamusta asti ja on tehnyt täällä pitkää päivää kaksi viikkoa. En missään nimessä halua heidän niskoilleen kaataa sitä, että laskuissa tultiin edelle. Joka tapauksessa mitali tuli, ja hyvä niin.”

Maailmanmestariksi jyräsi virheettömällä ampumisella näitten kisojen mahtinainen, Ranskan Marie Dorin Habert.

Hän lähtee Oslosta kotiin saaliinaan kuusi mitalia: kolme kultaa, kaksi hopeaa ja yksi pronssi.

Dahlmeier hävisi seitsemän ja Mäkäräinen kahdeksan sekuntia. Kaksikko ampui yhden hudin.

Mäkäräisen pummi tuli toisella pystypaikalla.

”Eka pysty oli vähän vaikea. Yksi taulu kaatui todella hitaasti. Siinä oli varmaan vähän onneakin mukana. Hyvä keskittyminen oli. En kiirehtinyt ollenkaan Tein oman rauhallisen työn ja pysyin menossa mukana”, Mäkäräinen sanoi Ylelle.

Mäkäräiselle MM-mitali oli uran viides ja kolmas pronssi. Lisäksi hänellä on yksi kulta ja yksi hopea.

Oslon muissa henkilökohtaisissa kilpailuissa hän oli pikakilpailussa yhdeksäs, takaa-ajossa seitsemäs ja normaalimatkalla 19:s.

Pronssikisan jälkeen helpottunut Mäkäräinen tilitti tv-kuvissa palkintojenjakoa odottaessaan, että Suomessa kaikki lajin odotukset ja paineet kohdistuvat häneen.

Suomen päävalmentaja Marko Laaksonen näytti Ylen haastattelussa niin ikään huojentuneelta. Virallinen tavoite, yksi mitali ja kaksi sijoitusta kymppikärkeen, saavutettiin.

”Kaisan suoritus oli melkein täydellinen, kerrassaan hieno. Tämä kertoo naisten tasosta, kun yhdellä sakolla tekee tiukkaa päästä palkintopallille”, Laaksonen sanoi Ylen haastattelussa.

Urheilun luetuimmat

  1. 1

    HIFK:n omalle A-juniorille liigasopimus – ”Ei pelkää kentällä ketään”

  2. 2

    MTV:n uusi F1-selostaja Niki Juusela tiesi nuorena, että hänestä tulee F1-kuski: ”Ei tullut, mutta selostaja tuli”

  3. 3

    Leo-Pekka Tähti on Vuoden urheilija – heidät palkittiin Urheilugaalassa

  4. 4

    Keuhkojen siirron kokenut Tuija Helander hyppäsi kaksi Suomen ennätystä –”Vauhdittomissa hypyissä ei hengästy niin paljon”

  5. 5

    Arjen Robben tylyttää Kiinaan siirtyvät kollegansa – ”Tuhlaatte uranne”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Leo-Pekka Tähti on Vuoden urheilija – heidät palkittiin Urheilugaalassa

  2. 2

    Jukka Jalonen Patrik Laineesta: ”Minulle ja varmaan muillekin yllätys”

  3. 3

    Jarkko Niemisellä voitokas liigadebyytti: ”Ei ole maskotin puuhaa”

  4. 4

    Kolme olympiamitalia ei riittänyt Ruotsin Vuoden urheilijan titteliin – ”Hevosväki on kuin lahko”

  5. 5

    Nyt oli Leo-Pekka Tähden aika: ”Kieltämättä tämä on aikamoinen kruunu meidän uralle”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mitä ihmettä Rion olympialaisten jättistadionille tapahtui? Tuhansia tuoleja revitty irti, seinissä reikiä, rakenteissa hometta

  2. 2

    Leo-Pekka Tähti on Vuoden urheilija – heidät palkittiin Urheilugaalassa

  3. 3

    255 miljoonaa silmäparia – Tässä on sosiaalisen median seuratuin ihminen

  4. 4

    Pekingin KHL-joukkueessa pelaava Janne Jalasvaara asuu luksushotellin 120 neliön huoneistossa koko kauden – Jokerit kohtaa tänään kiinalaisjoukkueen

  5. 5

    Patrik Laine yllätti syntymäpäiväkutsun lähettäneen pienen faninsa perinpohjaisesti

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    2. 2

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    3. 3

      Perussuomalaisten kansanedustaja laulaa levyllään ”punahuorasta” – Kannen kuvassa uhataan aseella naista punaisten muistomerkillä

    4. 4

      Helsingin toimia valvova Wille Rydman virkamiehen epäillyistä rikoksista: ”Järkyttävää, uskomatonta ja ällistyttävää”

    5. 5

      Autoliitto ei niele Bernerin esitystä autoilun veronalennuksista – toimitusjohtaja: Jokaiselle yritetään tarjota jotain

    6. 6

      Mieskolmikko ahdisteli iäkästä naista Espoossa – yrittivät myös viedä käsilaukun

    7. 7

      Ennen musiikkiluokille jonotettiin, nyt niitä ajetaan alas: ”Musiikista tulee tätä menoa vain eliitin harrastus”

    8. 8

      Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

    9. 9

      Kela asiakkailleen: Älkää tulko käymään tai soittako, toimeentulotuki­asiakkaat ruuhkauttivat palvelut

    10. 10

      Uusi matkakortinlukija sekoittanut käyttäjiä – näin teekkarit tekisivät siitä loogisen ja nopean

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    2. 2

      Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

    3. 3

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    4. 4

      Juristi menetti työttömyys­korvauksensa, vaikka ei ollut tienannut senttiäkään – työttömyysturvassa on sudenkuoppia, jos pyrkii työllistymään itse

    5. 5

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    6. 6

      Perussuomalaisten kansanedustaja laulaa levyllään ”punahuorasta” – Kannen kuvassa uhataan aseella naista punaisten muistomerkillä

    7. 7

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    8. 8

      ”En syö juuri mitään, enkä silti laihdu” – Asiantuntijat kertovat, kuinka paljon aineenvaihdunnan hidastuminen oikeasti vaikuttaa laihtumiseen

    9. 9

      Influenssa vai tavallinen flunssa? Lääkäri kertoo, miksi influenssaa kannattaa seurata tarkasti

    10. 10

      Ennen musiikkiluokille jonotettiin, nyt niitä ajetaan alas: ”Musiikista tulee tätä menoa vain eliitin harrastus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ulkomailla asuneet suomalaiset kertovat rajusta paluusokista: ”Tuntui siltä, että ainoa vaihtoehto on lähteä taas pois”

    2. 2

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    3. 3

      Uudet seksitavat lisäävät rajusti nielusyöpien määrää – tutkija ehdottaa HPV-rokotusohjelman laajentamista poikiin

    4. 4

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    5. 5

      Fysioterapeutti: Moni nainen kärsii tietämättään vatsalihasten erkaumasta – näin treenaat keskivartalosi kuntoon

    6. 6

      Joukko Munkkiniemen yhteiskoulun lukion oppilaita karkasi bileristeilylle Ruotsiin – Rehtori: ”Viitteitä suuresta salajuonesta”

    7. 7

      Lohikäärmeet pilaavat seksielämäni

    8. 8

      Heli Kurjanen kehitti maailman myydyimmän kuukautiskupin – suorasukainen markkinointi on järkyttänyt Yhdysvalloissa

    9. 9

      Kukaan ei tunne 25-vuotiasta Axel Thesleffiä, mutta hänen biisinsä oli viime vuoden suurin Suomi-hitti, jota on kuunneltu yli 130 miljoonaa kertaa – Miten se on mahdollista?

    10. 10

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    11. Näytä lisää