Urheilu

Citylle jatkopaikka ja kovia menetyksiä – Atlético voitti rankkaritrillerin

Manchester City ja Atlético Madrid etenivät Mestarien liigassa puolivälieriin.

Atlético Madrid eteni jalkapallon Mestarien liigassa kahdeksan parhaan joukkoon pisimmän kaavan kautta. Atlético eteni puolivälieriin voitettuaan toisen ottelun rangaistuspotkukilpailun maalein 8–7.

Sitä ennen joukkueet pelasivat 210 minuuttia eli kaksi ottelua ja yhden jatkoajan ilman maalia.

Rangaistuspotkukilpailussakin ratkaisu löytyi vasta kahdeksansissa laukojissa. PSV:n epäonninen oli Luciano Narsingh. Hänen laukauksensa osui Jan Oblakin vartioiman maalin ylärimaan ja pomppasi maalista poispäin. Ennen Narsinghia kaikki laukojat olivat panneet pallon maaliin.

Näin teki myös hänen jälkeensä laukonut Atléticon Juanfran. Hän pysyi kylmäpäisenä ja laukoi pallon ohi PSV:n maalivahdin Jeroen Zoetin ja joukkueensa Mestarien liigan puolivälieriin.

Rangaistuspotkukilpailussa roolia otti myös Atléticon valmentaja Diego Simeoni. Narsinghin tullessa laukomaan hän yllytti eleillään yleisöä huutamaan PSV:n pelaajalle. Simeonin temppu saattoi häiritä ratkaisevasti Narsinghin keskittymistä ja ratkaista ottelun.

Ensimmäiset 90 minuuttia joukkueet hakivat tiukasti maalia.

Toisella jaksolla lähempänä onnistumista oli PSV. Ottelun 58. minuutilla Atléticon maalivahti Jan Oblak ja puolustus selvittivät niukasti Jürgen Locadian laukauksen ja sitä seuranneen Luuk de Jongin puskun.

Atléticon parhaat maalipaikat olivat toisella jaksolla Fernando Torresilla. PSV:n maalivahti Jeroen Zoet oli kuitenkin parempi.

Jatkoaika oli varovaista ja tylsää peliä. Kumpikin näytti valmistautuvan mieluummin rangaistuspotkukisaan kuin hakemalla ratkaisua pelitilannemaalilla.

Manchester City varmisti puolivälieräpaikkansa jalkapallon Mestarien liigassa pelaamalla kotikentällään maalittoman tasapelin Kiovan Dynamoa vastaan. City oli voittanut Kiovassa pelatun ensimmäisen osaottelun maalein 3–1.

”Jatkopaikka oli erittäin tärkeä saavutus seuralle”, Cityn valmentaja Manuel Pellegrini sanoi BT Sportille.

”Joukkue kasvaa ja jatkaa kehittymistään.”

Tiistain ottelu kävi Citylle kalliiksi. Joukkue menetti molemmat topparinsa avausjaksolla loukkaantumisten takia.

Pohjevammasta aiemmin kärsinyt kapteeni Vincent Kompany joutui jättämään kentän vain viiden minuutin pelin jälkeen. Vanha vamma ilmeisesti uusiutui, ja hän poistui kentältä pettyneenä. Kompanyn topparipari Nicolas Otamendi loukkaantui 25 minuutin pelin jälkeen yhteentörmäyksessä vastustajan kanssa.

Kompanyn ja Otamendin loukkaantumiset heikensivät ennestään Cityn mahdollisuuksia kamppailla Englannin Valioliigan mestaruudesta. Neljäntenä oleva City on jäänyt Valioliigaa johtavasta Leicesteristä 12 pistettä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallo
  • Tero Hakola
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Entisen tennistähden valmentajaisää epäillään lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä – toinen oletetuista uhreista alle 10-vuotias

  2. 2

    Kauden rallisensaatio Esapekka Lappi nauttii yleisön kannustuksesta –”Ei tarvitse pelätä, ettei pää kestä painetta”

  3. 3

    Valtteri Bottas taistelee vahvasti formulamestaruudesta, mutta mitkä ovat hänen mahdollisuutensa Hamiltonia ja Vetteliä vastaan?

  4. 4

    Ajotaidoillaan ihastuttanut F1-kuski avautuu Mercedes-pomosta: ”Ilman häntä kääntelisin hampurilaisia McDonald’sissa”

  5. 5

    Jenna Laukkanen taisteli täpärästi MM-välieriin – Matti Mattsson karsiutui päämatkallaan: ”Harva näistä jätkistä on varmaan intin loppusotaa vetänyt maaliskuussa”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ratamoottoripyöräilyn moninkertainen maailmanmestarilegenda loukkaantui vakavasti

  2. 2

    IS: Suomen ensimmäinen F1-kuljettaja Leo Kinnunen on kuollut

  3. 3

    Neljä syytä, miksi Iivo Niskasesta tuli maailmanmestari – valmentaja paljastaa

  4. 4

    Ralliautot kurvaavat ex-ministeri Mauri Pekkarisen pihapiiriin – omaan kisakatsomoon tulee koko suku

  5. 5

    Topias Laine, 16, kiskaisi ennätyksellään keihäskultaa Euroopan nuorten olympiafestivaaleilla: ”Jo kisoihin pääsy oli iso juttu”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  2. 2

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  3. 3

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  4. 4

    Unitohtori auttaa Oskari Möröä ja useita muita huippu-urheilijoita kohti parempaa nukkumista – ”Uni on luonnon omaa dopingia”

  5. 5

    Pyöräilijä latasi Instagramiin kuvan jaloistaan etapin jälkeen – pullistelevat verisuonet säikäyttivät seuraajat

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    2. 2

      Olen nähnyt miehiä tyydyttämässä itseään metron penkillä ja uimahalleissa – ei ole Sompasaunan vika, jos lauteilla irstaillaan

    3. 3

      Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

    4. 4

      HS seuraa: Niinistö otti Putinin vastaan Punkaharjulla – presidenttien yhteinen tiedotustilaisuus suorana lähetyksenä noin kello 16

    5. 5

      Venäjän mediassa on hämmästelty Suomen ja Venäjän hyviä suhteita Putinin Savonlinnan-vierailun alla – ”Miksi välit ovat niin läheiset?”

    6. 6

      Kauppatorilla matelee ”infernaalinen” lauttajono eikä parannusta näy – Suomenlinnan uusitusta laiturista tuli valmiiksi alamittainen

    7. 7

      Näin suomalaiset yrittävät petkuttaa Kelaa – viime vuonna kiinni jäi lähes pari tuhatta huijaria, keskimääräinen vedätys 4 200 euroa

    8. 8

      Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa

    9. 9

      Poliisilta erikoinen kirje savonlinnalaisille – Miksi kaupunkilaisten pitäisi välttää parvekkeilla oloa Putinin vierailun aikana?

    10. 10

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    2. 2

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    3. 3

      Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa

    4. 4

      Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

    5. 5

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    6. 6

      Finland, dit borde man åka – ruotsalaisten tietämättömyys Suomesta onnistuu yhä välillä hätkäyttämään

    7. 7

      Trump aikoo kieltää transsukupuoliset Yhdysvaltain armeijassa – Palkittu eliittisotilas ärähti: ”Sanokoon minulle päin naamaa, etten ole kelvollinen”

    8. 8

      Näin suomalaiset yrittävät petkuttaa Kelaa – viime vuonna kiinni jäi lähes pari tuhatta huijaria, keskimääräinen vedätys 4 200 euroa

    9. 9

      ”Miten homeinen pitää olla, että puhuu vielä naisartisteista”, sanoo Paula Vesala – Pekka Kuusiston johtaman festivaalin ohjelmisto on alusta loppuun naisia, ja tämän takia siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä

    10. 10

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    7. 7

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    8. 8

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    9. 9

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää