Valikko
Urheilu

Wolff myöntää F1:n nolanneen itsensä

Mestaritalli Mercedeksen päällikkö Toto Wolff ei peitellyt lauantai-iltana pahaa mieltään uuden aika-ajoformaatin täydellisestä epäonnistumisesta. ”On noloa, että sääntöjä muutettiin tavalla, jolla niitä ei olisi pitänyt muuttaa”, Wolff sanoi.

Melbourne

Mestaritalli Mercedeksen päällikkö Toto Wolff ei peitellyt lauantai-iltana pahaa mieltään uuden aika-ajoformaatin täydellisestä epäonnistumisesta.

”On noloa, että sääntöjä muutettiin tavalla, jolla niitä ei olisi pitänyt muuttaa. Uskottavuus on urheilulle tärkeää, ja tällä tavalla sitä menetetään. Ei kukaan halua vahingoittaa aika-ajoa, ja tarkoitus oli lisätä jännitystä, kun pudotetaan yksi kuljettaja aina 90 sekunnin välein. Siinä oli mahdollisuus onnistua tai mennä harhaan, ja me menimme harhaan.”

”Monet haluavat pitää urheilun puritaanisena, eikä mitään muuteta. Jalkapallo on hyvä esimerkki. Eihän siinä ole tullut 20 vuoteen muuta uutta kuin partavaahtoviiva vapaapotkuihin.”

”Aika-ajosta tuli paljon monimutkaisempaa kuin miltä se näytti yksinkertaisen suunnitelman mukaan. Kun asia selvisi insinööreille, olimme jo liian pitkällä prosessissa tämän formaatin esittelemisessä.”

”Tämä aika-ajoformaatti oli täyttä roskaa. Meidän on istuttava alas keskustelemaan muutoksesta mahdollisimman pian. Tavoitteen pitää olla saada aika-ajo uusituksi jo seuraavaan kisaan Bahrainiin.”

”Kaikki tekevät parhaansa parantaakseen lajimme näyttävyyttä, mutta me saimme sen näyttämään nyt huonommalta. Mitä voimme tehdä, on tuoda vanha systeemi takaisin”, Wolff patisti.

Mercedes sai historiansa 34. eturivin. Lewis Hamilton otti kolmannen perättäisen paalunsa Australiassa.

Hamiltonin oma aika-ajosuoritus oli huikaiseva. Hän teki täydellisen kierroksen, joka olisi tuonut paalun millä tahansa systeemillä.

Edellisen kerran Hamilton starttasi paalulta viime vuonna Monzassa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Formula 1
  • Mercedes-Benz
  • Lewis Hamilton
  • Heikki Kulta

Urheilun luetuimmat

  1. 1

    Velat veivät olympiamitalistin vararikkoon – kaikki on mennyt

  2. 2

    Tallipäällikkö Tommi Mäkinen liikuttui Toyotan kakkossijasta Monte Carlossa: ”No, totta kai huippuhetki”

  3. 3

    Baseballin tähtisyöttäjä kuoli auto-onnettomuudessa: ”Hän oli niin nuori ja niin lahjakas”

  4. 4

    Ystävä: Michael Schumacher istuu pyörätuolissa ja on halvaantunut

  5. 5

    Hannu Manninen jäi ilman maailmancupin pisteitä, Herola paras suomalainen

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Velat veivät olympiamitalistin vararikkoon – kaikki on mennyt

  2. 2

    Huuhkajien luottovahti ajettiin ulos Bundesliigan ottelussa

  3. 3

    Wayne Rooney rikkoi lähes ikuiselta tuntuneen Manchester Unitedin ennätyksen: ”Tämä tarkoittaa minulle hiton paljon”

  4. 4

    Tennismaailman ykköslupaus katkesi perusteellisesti härkämäistä Nadalia vastaan

  5. 5

    Hännikäinen avasi maalitilin NHL:ssä – Granlund nousi Laineen ohi

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Velat veivät olympiamitalistin vararikkoon – kaikki on mennyt

  2. 2

    Leo-Pekka Tähti on Vuoden urheilija – heidät palkittiin Urheilugaalassa

  3. 3

    255 miljoonaa silmäparia – Tässä on sosiaalisen median seuratuin ihminen

  4. 4

    Patrik Laine harjoittelee keltaisessa paidassa – siihen on selkeä syy

  5. 5

    Palloliitto: Puheenjohtaja Pertti Alajalla alkavat vaativat hoidot

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    2. 2

      Anne Berneriltä uusi ehdotus – sadan miljoonan euron hankintatuki auton tänä vuonna ostaville

    3. 3

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    4. 4

      Tältä me näytämme aamulla bussissa ja metrossa – Akseli Valmusen kuvareportaasi

    5. 5

      Maavoimien uuden helikopterin lentotunnin hinta on lähes 16 000 euroa – 6 600 euroa enemmän kuin Hornetin

    6. 6

      Trump jatkaa räksyttämistä omalla Twitter-tilillään, vaikka sai käyttöönsä myös presidentin virallisen tilin

    7. 7

      Kuolemansairas Pasi pelkäsi tukehtuvansa lopulta mutta ei saanut Suomessa kuolinapua – hollantilaislääkäri kertoo, miten hän tekee eutanasian

    8. 8

      Vääntö virkaanastujaisten yleisöstä sai lisäkierteen – Trumpin neuvonantaja sanoo Valkoisen talon tiedottajan esittäneen ”vaihtoehtoisia faktoja”

    9. 9

      Sata vuotta kouluruokaa – Suomi on ainoa maa maailmassa, jonka opetussuunnitelmaan ruoka kuuluu

    10. 10

      Velat veivät olympiamitalistin vararikkoon – kaikki on mennyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    2. 2

      Tältä me näytämme aamulla bussissa ja metrossa – Akseli Valmusen kuvareportaasi

    3. 3

      Kuolemansairas Pasi pelkäsi tukehtuvansa lopulta mutta ei saanut Suomessa kuolinapua – hollantilaislääkäri kertoo, miten hän tekee eutanasian

    4. 4

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    5. 5

      Kiinalaistavara saapuu 14 sentillä kotiovellesi

    6. 6

      Velat veivät olympiamitalistin vararikkoon – kaikki on mennyt

    7. 7

      Anne Berneriltä uusi ehdotus – sadan miljoonan euron hankintatuki auton tänä vuonna ostaville

    8. 8

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    9. 9

      Harkitsetko langattomia kuulokkeita? Ota huomioon nämä neljä asiaa

    10. 10

      Tänne länsimetron miljoonat menevät – yksi vessakoppi maksaa kymmeniätuhansia, hissit ja liukuportaat 24 miljoonaa euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    2. 2

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    3. 3

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    4. 4

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    5. 5

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    6. 6

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    7. 7

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    8. 8

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    9. 9

      Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

    10. 10

      Juristit vaativat sarjoja ja elokuvia ladanneilta rahaa uhkauskirjeillä – ”Lakimieheltä on turha kysyä moraalista”

    11. Näytä lisää