Valikko
Urheilu

Lukko oli tehokas, Zapolski torjui kaiken

Lukko 5 Tappara 0 Voitot 1–1Lukko latoi avauserään kiekon kolme kertaa Tomi Karhusen selän taakse ja peli oli jo siinä vaiheessa aika pitkälti taputeltu.

Lukko 5

Tappara 0

Voitot 1–1

Lukko latoi avauserään kiekon kolme kertaa Tomi Karhusen selän taakse ja peli oli jo siinä vaiheessa aika pitkälti taputeltu. Raumalaisosumista vastasivat Juho Tommila, Turo Asplund ja Filip Riska.

Toisessa erässä Lukon maalivahti Ryan Zapolski jatkoi hyviä otteitaan maalillaan ja torjui esimerkiksi Jani Lajusen läpiajon. Jatkossa Lukon maalitiliä kaunistelivat vielä Teemu Nurmi ja Asplund toistamiseen

”Tulos kertoo tästä pelistä kaiken oleellisen. Tänään oli tarkoituskin olla erilainen peli kuin eilen. Tampereella kolistelimme vain tolppia, mutta nyt saimme myös sisään”, sanaili Lukko- luotsi Risto Dufva.

”Saimme terävän lähdön, kun osuin heti ensimmäiseen vaihtooni ja toisessakin oli maalipaikka. Sain tietää jo eilen bussissa, että pelaan tänään”, kommentoi voittomaalin tehnyt Juho Tommila.

Tommila myös kertoi odottaneensa ottelun alkaamista koko päivän ja oli näin siis valmis heti alussa.

Joukkueet kohtaavat seuraavan kerran tiistaina Tampereella.

”Mennään päivä kerrallaan ja katsotaan, ketä silloin on askissa”, sanaili Tommila lopuksi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jääkiekko
  • Liiga

Urheilun luetuimmat

  1. 1

    HIFK:n päävalmentaja Muurinen haluaa seuraa vailla olevan Mikael Forssellin tähtirintoihin – ”Hän sanoi, että tämä ei ole rahakysymys”

  2. 2

    Yhdysvaltojen sarjajalkapallo on nousussa – MLS kilpailee palkoissa jo Italian Serie A:n kanssa

  3. 3

    Saksan inhotuimpiin kuuluvat joukkueet kohtaavat lauantaina – Bundesliigan kärkijoukkueella ja jumbolla yhteistä on myös antelias sponsori

  4. 4

    Wenger: Sanchez ja Özil pysyvät Arsenalissa vähintään 1,5 vuotta – chileläistähdelle tarjottu Kiinasta puolen miljoonan euron viikkopalkkaa

  5. 5

    Lentoturmaan joutuneelle joukkueelle tulvii apua – Barcelona kutsui Chapecoensen ystävyysotteluun

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Leicester romahti FC Porton vieraana, siitä tuli kallis lasku Københavnille

  2. 2

    HJK:n jättihankinta käänsi uuden luvun Veikkausliigassa – tuittupää Morelosiin sisältyy myös iso riski

  3. 3

    HJK osti Alfredo Morelosin – seurahistorian suurin pelaajaosto maksoi Klubille puoli miljoonaa euroa

  4. 4

    Patrik Laine johtaa ylivoimaisesti NHL-tulokkaiden pistepörssiä – paikallislehti povaa varmaa tulokaspokaalia

  5. 5

    Matias Koski rikkoi legendaarisen SE:n ja ui MM-kisojen finaaliin

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Nico Rosberg lopettaa F1-uransa – ”Olen noussut oman vuoreni – olen huipulla, joten tämä päätös tuntuu oikealta”

  2. 2

    Lewis Hamilton vinoili Nico Rosbergin lopettamisesta

  3. 3

    Rosberg tarjoutui tekemään Hamiltonille töitä – ”Soita minulle”

  4. 4

    Patrik Laine palasi maalipörssin kärkeen

  5. 5

    Bottas tai Wehrlein pääehdokkaat Rosbergin korvaajaksi

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Poikamme päätti kestää kiusaamisen ja homottelun – vanhojentanssien jälkeen hän viimein romahti

    2. 2

      Tähtitieteilijä Anne Liljeström ei ole nainen eikä mies – ”Harva ymmärtää kunnolla, mistä muunsukupuolisuudessa on kyse”

    3. 3

      Mitä jos Linnan juhlien miehistä kirjoitettaisiin kuin naisista?

    4. 4

      Stressi jättää jäljen aivoihin – ja voi laukaista muistihäiriön, kertoo tutkija

    5. 5

      Naiset synnyttävät entistä myöhemmin – katso, kuinka moni sinua nuorempi tai vanhempi sai lapsen viime vuonna

    6. 6

      Omaisten ”psykososiaalinen painostus” kävi ylivoimaiseksi – Rinnekoti aikoo luopua kehitysvammaisten ryhmäkodista Espoossa

    7. 7

      Kiusatun ja kiusaajan roolit eivät ole aina mustavalkoiset, sanoo psykologi – pitäisikö kiusaaja voida siirtää toiseen kouluun?

    8. 8

      Kolme neljästä amerikkalaisesta uskoi valeuutisia maan presidentinvaaleista

    9. 9

      Jasper teki 2-vuotiaana 200 palan palapelejä – lapsen lahjakkuuteen suhtaudutaan Suomessa usein häpeillen, sanoo asiantuntija

    10. 10

      Asuinalueiden erot kasvavat Helsingissä koko ajan – ”Ihmisillä tuntuu olevan halu asua samankaltaisten lähellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poikamme päätti kestää kiusaamisen ja homottelun – vanhojentanssien jälkeen hän viimein romahti

    2. 2

      Tähtitieteilijä Anne Liljeström ei ole nainen eikä mies – ”Harva ymmärtää kunnolla, mistä muunsukupuolisuudessa on kyse”

    3. 3

      Nämä 17 kirjaa muuttavat mielipiteesi ja auttavat ymmärtämään ihan eri tavalla ajattelevia

    4. 4

      ”Kaikki talot pitää peruskorjata säännöllisin välein” ja 6 muuta harhaluuloa: Valtionpalkinnon saaneet arkkitehdit kumoavat tutut rakennusmyytit

    5. 5

      Avarat kaula-aukot ja erottuvat nännit kohahduttivat Linnassa – Stylisti: ”Kaula-aukko voi olla antavakin, jos se on kaunis ja diskreetti”

    6. 6

      Jasper teki 2-vuotiaana 200 palan palapelejä – lapsen lahjakkuuteen suhtaudutaan Suomessa usein häpeillen, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Timo Soinin sairausloman syiden salaamisessa on vaaransa

    8. 8

      Asuinalueiden erot kasvavat Helsingissä koko ajan – ”Ihmisillä tuntuu olevan halu asua samankaltaisten lähellä”

    9. 9

      Seksuaalisen väkivallan maa: Papua-Uuden-Guinean miehistä yli puolet on osallistunut joukkoraiskaukseen

    10. 10

      Ruben Stiller jäi sairauslomalle – Pressiklubia vetää Sanna Ukkola

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    2. 2

      Susanne Päivärinta ja Jan Andersson kiistävät päätoimittaja Atte Jääskeläisen väitteet: Ylen linjausta perusteltiin ”muilla syillä”, juontajat sanovat

    3. 3

      Avarat kaula-aukot ja erottuvat nännit kohahduttivat Linnassa – Stylisti: ”Kaula-aukko voi olla antavakin, jos se on kaunis ja diskreetti”

    4. 4

      Kymmenien suomalaisten kauneusleikkaukset ovat menneet pieleen – Cheyenne Järvisen rintoihin jäi rujot jäljet

    5. 5

      Poikamme päätti kestää kiusaamisen ja homottelun – vanhojentanssien jälkeen hän viimein romahti

    6. 6

      Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi, ja entistä harvempi aikoo palata – ”Tämä on hirveän hälyttävä tulos”

    7. 7

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    8. 8

      Tähtitieteilijä Anne Liljeström ei ole nainen eikä mies – ”Harva ymmärtää kunnolla, mistä muunsukupuolisuudessa on kyse”

    9. 9

      HS seurasi pikkujoulujen viettoa Tallinnan-laivalla: ”Mennään hyttiin pussailemaan?” – ”Mennään vaan”

    10. 10

      Ruben Stiller kertoo HS:lle saamastaan varoituksesta ja Ylen kovista vaatimuksista Sipilä-asiassa: ”Olen hiiri ja minua pelotti”

    11. Näytä lisää