Valikko
Urheilu

Dufvan aikakausi Raumalla päättyi Patrik Laineen näytökseen: ”Peli on puhunut, pulinat pois”

Risto Dufvan aikakausi Rauman Lukon peräsimessä tuli päätökseen lauantaina, kun Tappara lähetti Lukon kesälomalle.

Tampere. Risto Dufvan aikakausi Rauman Lukon peräsimessä tuli päätökseen lauantaina, kun Tappara lähetti Lukon kesälomalle neljäntenä keväänä peräkkäin 5–3 (0–1, 1–2, 4–0) -voitolla ja otteluvoitoin 4–1.

Viimeisen sinetin Dufvan Lukko-pestille taiteili loppuunmyydyssä Hakametässä suurlupaus Patrik Laine (2+1), joka iski uransa ensimmäiset pudotuspelimaalit ja päätti samalla kahdeksan maalittoman ottelun putkensa.

Laine toi isännät tasoihin (1–1) läpiajosta heti toisen erän alkuun, syötti Kristian Kuuselan tasoituksen (3–3) päätöserän alkupuolella ja iski ylivoimalla 4–3-voittomaalin neljä minuuttia ennen päätöstä.

Dufva toivotteli Laineelle ottelun jälkeen menestystä välieriin ja loppukevääseen.

”Se sanoi, että meikäläinen oli tänään oikeissa paikoissa. Mutta ei niistä ihan kaikki olisi maaleja tehneet”, Laine totesi.

Dufva itse sanoi olevansa kiitollinen kolmesta vuodestaan Raumalla, vaikka matka pysähtyi joka vuosi Tapparaan.

”Peli on puhunut. Pulinat pois. Oli etuoikeus olla Raumalla töissä”, Dufva sanoi.

Ensi kaudella Dufva valmentaa Liigaan nousevaa Mikkelin Jukureita.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jääkiekko
  • Liiga
  • Tappara
  • Lukko

Urheilun luetuimmat

  1. 1

    MM-uinneissa ensi yönä ainutlaatuinen tilanne – kaksi suomalaisnaista kisaa samassa finaalissa

  2. 2

    Antti Raanta sysäsi supertähden penkille – tuloksena jäätävä nollapeli NHL-liigassa

  3. 3

    Koivun ketjulta kova työnäyte NHL:ssä – Granlundilta upea esityö

  4. 4

    Joonas Jähi keilasi MM-pronssia: ”Kyllä sen jossakin vaiheessa ymmärtää, mitä tuli tehtyä”

  5. 5

    Debytantti Peter Kotilainen johdatti salibandyn MM-turnauksen toisella hattutempullaan Suomen välieriin

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Raportti: Yli tuhat venäläistä urheilijaa syyllistynyt dopingiin vuoden 2011 jälkeen – suolalla ja kahvilla manipuloitu näytteitä

  2. 2

    Tuore raportti Venäjän dopingista on synkkää luettavaa, mutta sen karmeisiin uutisiin sisältyy myös jotain hyvää

  3. 3

    Benedek Oláhin jalasta löydettiin hermokasvain –”Ensimmäisellä vessareissulla etenin 30 senttiä kerrallaan”

  4. 4

    Suekin Harri Syväsalmi vaatii, että Venäjä on suljettava pois kansainvälisestä urheilusta

  5. 5

    Uuden haastajan saanut Kaisa Mäkäräinen taas nopein ladulla – yksi huti pudotti neljänneksi

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Lewis Hamilton vinoili Nico Rosbergin lopettamisesta

  2. 2

    Rosberg tarjoutui tekemään Hamiltonille töitä – ”Soita minulle”

  3. 3

    Nico Rosberg lopettaa F1-uransa – ”Olen noussut oman vuoreni – olen huipulla, joten tämä päätös tuntuu oikealta”

  4. 4

    Patrik Laine palasi maalipörssin kärkeen

  5. 5

    HIFK:n päävalmentaja Antti Muurinen haluaa seuraa vailla olevan Mikael Forssellin tähtirintoihin – ”Hän sanoi, että tämä ei ole rahakysymys”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Nimetön vihapuhe tekee Suomesta Neuvostoliiton – valhesivuston ylläpitäjäksi paljastui hyvämaineisen lakifirman asianajaja

    2. 2

      Pääministeri Sipilä kertoi Ylelle saaneensa tappouhkauksia ja miettineensä jopa pääministerin tehtävästä luopumista

    3. 3

      Netissä on levinnyt jo vuoden ajan teoria, jonka mukaan Suomea ei ole olemassa – haastattelimme sen aloittajaa

    4. 4

      Leena Saarinen sai kahdet näyttävät potkut, kunnes osui yrityksellään kultasuoneen – nyt Härkis on miljoonabisnes

    5. 5

      Konduktööriä yritettiin puukottaa junassa Pasilassa

    6. 6

      Tällä pehmolelulla kolmevuotiaskin voi somettaa – ”Toivottavasti ilmiö ei ikinä saavu Suomeen”

    7. 7

      Vuosaaren kuolinpalon syttymispaikaksi varmistui asunnon sauna

    8. 8

      Teimme koiramessujen kunniaksi pienen visan: Tunnistatko omistajan koiraa katsomalla?

    9. 9

      Onko 5 000 euroa vuodessa liikaa pikkulapsen harrastuksesta?

    10. 10

      Nettisivu paljastaa, onko tuttusi Tinderissä – käyttäjät järkyttyivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Netissä on levinnyt jo vuoden ajan teoria, jonka mukaan Suomea ei ole olemassa – haastattelimme sen aloittajaa

    2. 2

      Perheen isä kuuli järkyttävän uutisen työvuorossa – Vuosaaren palossa kuolleiden läheiset ja naapurit saavat kriisiapua

    3. 3

      Nimetön vihapuhe tekee Suomesta Neuvostoliiton – valhesivuston ylläpitäjäksi paljastui hyvämaineisen lakifirman asianajaja

    4. 4

      Palovaroittimet olivat jatkuva huolenaihe Vuosaaren palotalossa – Poliisi vahvistaa: turmakodissa ei ollut hälytintä

    5. 5

      Leena Saarinen sai kahdet näyttävät potkut, kunnes osui yrityksellään kultasuoneen – nyt Härkis on miljoonabisnes

    6. 6

      Kuvataiteilija ratkaisi Penrosen laattojen matemaattisen ongelman piirustuspaperilla ja taskulaskimella

    7. 7

      Äiti ja kolme lasta kuolivat tulipalossa Vuosaaressa – ”Helsingin mittakaavassa todella vakava suuronnettomuus”

    8. 8

      Tähtitieteilijä Anne Liljeström ei ole nainen eikä mies

    9. 9

      Trumpin kannattajat kehottavat boikotoimaan uutta Tähtien sota -elokuvaa

    10. 10

      Alkon liköörikisan finaaliin päässyt suomalaisfirma suree tappiota – ”Kävi sekaannus, Alkoon lähti väärä tuotenäyte”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poikamme päätti kestää kiusaamisen ja homottelun – vanhojentanssien jälkeen hän viimein romahti

    2. 2

      Tähtitieteilijä Anne Liljeström ei ole nainen eikä mies

    3. 3

      Netissä on levinnyt jo vuoden ajan teoria, jonka mukaan Suomea ei ole olemassa – haastattelimme sen aloittajaa

    4. 4

      Avarat kaula-aukot ja erottuvat nännit kohahduttivat Linnassa – Stylisti: ”Kaula-aukko voi olla antavakin, jos se on kaunis ja diskreetti”

    5. 5

      Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi, ja entistä harvempi aikoo palata – ”Tämä on hirveän hälyttävä tulos”

    6. 6

      HS seurasi pikkujoulujen viettoa Tallinnan-laivalla: ”Mennään hyttiin pussailemaan?” – ”Mennään vaan”

    7. 7

      44 vuotta vanhan elokuvaklassikon raiskauskohtaus järkyttää maailmaa – Miksi vasta nyt?

    8. 8

      Satavuotiaan Suomen juhlalikööriksi valittiin virolainen Vana Tallinn – Alkon hallintoneuvoston johto parahti: ”Ei voi olla totta”

    9. 9

      Suomalaiskenraalien suku vaikeni suuresta salaisuudesta – ”Ryssiä ollaan”

    10. 10

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    11. Näytä lisää