Valikko
Urheilu

Qatar mullistamassa jalkapallofanien majoituksen: Airbnb, aavikkoleirejä ja risteilyaluksia

Qatarissa on tarkoitus järjestää jalkapallon MM-lopputurnaus vuonna 2022, ja järjestäjät pohtivat tapoja majoittaa noin miljoona kisavierasta.

Qatarissa on tarkoitus järjestää jalkapallon MM-lopputurnaus vuonna 2022, ja järjestäjät pohtivat tapoja majoittaa noin miljoona kisavierasta.

Tiistaina järjestäjät ilmoittivat harkitsevansa Airbnb-palvelun ottamista osaksi majoitusvaihtoehtoja.

Kisajärjestelyjä valvovan organisaation pääsihteeri Hasan al-Thawadi sanoi, että markkinoiden muuttuvan siihen suuntaan, että yksityisten toisilleen vuokraamat huoneet voivat olla virallinen majoittumistapa kuuden vuoden päästä.

”Suhtaudumme Airbnb-palveluun mahdollisuutena. Se on tämän päivän trendi”, al-Thawadi kommentoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Airbnb on rantautunut myös Qatariin, vaikka toiminta ei olekaan vielä muiden käyttäjämaiden tasolla.

Toinen järjestäjien viime viikkojen aikana väläyttämä idea on sallia fanien leiriytyminen aavikolla. Arviota telttamajoitukseen pääsevien kisavieraiden määrästä ei tosin vielä ole saatu.

Al-Thawadin mukaan aavikkoleirit tarjoaisivat aidon kokemuksen kisoihin osallistuville faneille.

”Jokaisella MM-lopputurnauksella on oma tunnelmansa ja makunsa”, al-Thawadi sanoi.

”Se olisi kokemus, joka antaisi maistiaisen Qatarista ja arabimaailmasta ja toisi jotain lisää fanien kisavierailuun.”

Järjestäjät odottavat lisäksi risteilyalusten majoittavat noin 12 000 vierasta kisojen ajan.

Uusien majoitusvaihtoehtojen tuominen keskusteluun ei järjestäjien mukaan kuitenkaan kieli majoitusongelmista, vaikka vapaita hotellihuoneita ei tuoreimpien tietojen mukaan olisi tarjolla kuin 21 000. Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa vaatii 60 000 huonetta kisavieraille.

Qatar on ollut otsikoissa tasaiseen tahtiin MM-kisoihin liittyvien ihmisoikeuskysymysten vuoksi. Stadionien rakennustyömailla on ihmisoikeusjärjestöjen mukaan kuollut jo yli tuhat ihmistä.

Myös kisojen myöntäminen Qatariin on herättänyt runsaasti väitteitä lahjonnasta. Kesä on Qatarissa niin kuuma, että kisat päätettiin pelata marras–joulukuussa niin, että voittajan on tarkoitus olla selvillä 22. joulukuuta.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Turkki syyttää NBA-tähteä terrorismista ja antoi pidätysmääräyksen – ”Ette saa minua kiinni”, vastasi koripalloilija

  2. 2

    Huippupalkattu Carlos Tevez ei ole vakuuttunut Kiinan jalkapallon tasosta: ”50 vuotta jäljessä Euroopan huippumaista”

  3. 3

    Villapaitapoika Bottas vakuutti tallipäällikkö Wolffin jo kauan sitten

  4. 4

    Suomen lentopallomiehillä kulkee yhä MM-karsinnoissa – ”Matka on vielä pahasti kesken”

  5. 5

    Lewis Hamiltonin suosio on jo Michael Schumacherin tasoa – suomalaiset F1-fanit äänestivät innokkaasti Räikköstä ja Bottasta

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Cristiano Ronaldoa uhkaa jopa viiden vuoden vankeustuomio veronkierrosta

  2. 2

    Pittsburgh eteni Stanley Cupin finaaleihin – Olli Määttä loisti ennätysottelussa

  3. 3

    Palloliiton puheenjohtajan Pertti Alajan syöpää ei voitu leikata suunnitellusti

  4. 4

    HIFK:lta viiltävää kuittailua Shefki Kuqille: ”Pisin voittoputki 1 ottelun mittainen”

  5. 5

    Juventuksen sympaattinen maalivahti jahtaa yhä yhtä unelmaansa – Miksi Gianluigi Buffon on niin hyvä?

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Tamilta yllättävä väite USA:n valmistautumisesta Leijonat-peliin – ja hän saattoi olla oikeassa

  2. 2

    Leijonat pelaa pronssiottelussa – Ruotsi oli selkeästi parempi MM-välierässä

  3. 3

    Cristiano Ronaldoa uhkaa jopa viiden vuoden vankeustuomio veronkierrosta

  4. 4

    Suomi sai vuoden 2022 jääkiekon MM-kisat – Projektipäällikkö uskoo uuden areenan rakennustöiden alkavan tänä vuonna

  5. 5

    Kolme kiipeilijää kuoli Mount Everestillä – yksi vuoren valloittanut yhä kateissa

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    2. 2

      Oululainen Venla Karppinen, 19, sai himoitun paikan maineikkaasta Oxfordin yliopistosta – Suomeen paluu ei enää innosta

    3. 3

      Töitä olisi heti 9 000 osaavalle koodarille, mutta tekijöitä ei löydy – ”Vaikka maksaisit mitä, se ei muuttaisi tilannetta”, sanoo ohjelmistoyrityksen teknologiajohtaja

    4. 4

      Naisten korkea koulutus ei ole syy lapsettomuuden kasvuun – vähän koulutetut naiset ohittivat muut lapsettomuudessa

    5. 5

      Kuuntelulaitteilla tehty tutkimus paljasti, miten eri tavalla isät puhuvat pojilleen ja tyttärilleen – tytöille kehosta, pojille pärjäämisestä

    6. 6

      Maahanmuuton vastustajien leiri siirrettiin nyt julkisen käymälän viereen – Jälleen uusi käänne Rautatientorin sekavassa mielenosoitustilanteessa

    7. 7

      Trump ei ole taipunut Pariisin ilmasto­sopimuksen taakse G7-kokouksessa – ”On avoin kysymys, mikä on Yhdysvaltojen kanta”

    8. 8

      Alkoholin liikakäyttö on paljon vakavampi uhka kuin tupakanpoltto – silti vain tupakoitsijat ovat ajojahdin kohteina

    9. 9

      Himoautoileva toimittaja vaihtoi viikoksi kaupunkipyörään: poliisi pysäytti, kuntosalilla käynti lopahti – ja ihan eri Helsinki avautui

    10. 10

      Koomikko Iikka Kivi tuohtui stand up -kiertueen ”seksistiseen viestiin”, jätti kiertueen antaakseen tilaa naisille ja muunsukupuolisille – Promoottorin mukaan 24 miehen kiertue luultavasti peruuntuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    2. 2

      Alkoholin liikakäyttö on paljon vakavampi uhka kuin tupakanpoltto – silti vain tupakoitsijat ovat ajojahdin kohteina

    3. 3

      Himoautoileva toimittaja vaihtoi viikoksi kaupunkipyörään: poliisi pysäytti, kuntosalilla käynti lopahti – ja ihan eri Helsinki avautui

    4. 4

      Hautajaisten sotilaallisuus yllätti eduskunnan entisen pääsihteerin Seppo Tiitisen: ”Sopi Maunolle, kenraalit olivat helisemässä hänen kanssaan”

    5. 5

      Tellervo Koivisto jätti jäähyväiset aviomiehelleen Mauno Koivistolle

    6. 6

      Oululainen Venla Karppinen, 19, sai himoitun paikan maineikkaasta Oxfordin yliopistosta – Suomeen paluu ei enää innosta

    7. 7

      Koomikko Iikka Kivi tuohtui stand up -kiertueen ”seksistiseen viestiin”, jätti kiertueen antaakseen tilaa naisille ja muunsukupuolisille – Promoottorin mukaan 24 miehen kiertue luultavasti peruuntuu

    8. 8

      Trump töni Montenegron pääministerin sivuun astuakseen yhteiskuvan eturiviin

    9. 9

      2,5-vuotias kiinalaistyttö on niin kova syömään, että hänestä tuli nettisensaatio – syömisvideovillitys leviää maailmalla ja hivuttautuu ehkä Suomeenkin

    10. 10

      Suorasukaisen musiikkikriitikon Seppo Heikinheimon itsemurhasta on 20 vuotta – kollegani oli muutakin kuin muistelmien ”mätämuna”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      200 tonnia kemikaaleja muutti rehevöityneen suomalais­järven turkoosin­kirkkaaksi kuin Välimeri – ”Muutos on aivan uskomaton”

    2. 2

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    3. 3

      Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

    4. 4

      Luokkajako lentokoneessa näkyy ilmaraivona

    5. 5

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    6. 6

      Kemikaalein puhdistettu järvi nousi supersuosituksi, video veden alta todistaa häkellyttävän hyvän näkyvyyden: ”Norjan meret jäävät toiseksi”

    7. 7

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    8. 8

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    9. 9

      Kauppatieteiden opiskelija havahtui turhanpäiväiseen kulutukseensa ja alkoi vältellä kaikkea muoviin pakattua – nyt hän tekee jopa deodoranttinsa itse

    10. 10

      Onko tämä kaikkien aikojen seuramatka? 800 suomalaista lähtee Afrikkaan testaamaan ripulirokotetta, joka voi pelastaa miljoonia lapsia – sinä voit hakea mukaan matkalle

    11. Näytä lisää