Valikko
Urheilu

Naisleijonat panivat maailmanmestari USA:n tiukoille – Kanadaa vastaan pelissä välieräpaikka

Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue pani Yhdysvallat koville MM-kisojen alkusarjan ottelussa Kanadan Kamloopsissa.

Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue pani Yhdysvallat koville MM-kisojen alkusarjan ottelussa Kanadan Kamloopsissa.

Hallitseva maailmanmestari oli tiukan taistelun jälkeen parempi maalein 2–1, ja varmisti käytännössä lohkovoittonsa ja paikan välieriin.

Suomi aloitti ottelun vahvasti, ja Michelle Karvinen vei Naisleijonat johtoon jo viiden minuutin pelin jälkeen. Syötön tarjoili Riikka Välilä.

Yhdysvallat tasoitti ensimmäisen erän lopussa, kun Hilary Knight ohitti Suomen maalilla torjuneen Meeri Räisäsen. Voittomaalin viimeisteli ajassa 35.09 Jocelyne Lamoureux-Davidson.

Suomen parhaana pelaajana palkittiin maalivahti Räisänen. Viime vuoden MM-kisojen All Star -maalivahti piti Suomea pystyssä ja torjui yhteensä 49 laukausta.

”Laukauksia tuli paljon, kuten aina. Pelasin ehkä parhaan pelini Yhdysvaltoja vastaan”, Räisänen kommentoi kisajärjestäjien haastattelussa.

Suomen kisat jatkuvat Suomen aikaa perjantaiaamuna kello 5.30 alkulohkon päätösottelulla Kanadaa vastaan. Kanada on Suomen kanssa tasapisteissä, ja ottelussa on panoksena lohkon kakkossija ja suora paikka välieriin.

Lohkon kolmas ja neljäs pelaavat puolivälierissä alemman alkulohkon kahta parasta vastaan.

Suora välieräpaikka houkuttelee Suomen maalin tehnyttä Karvista.

”Tiedämme, että olemme vahva joukkue. Meillä on todella hyvä pelitapa, mikä tekee huippujoukkueille pelaamisen vaikeaksi”, Karvinen totesi ottelun jälkeen.

”Meidän täytyy jatkaa tällä tavalla ja pitää kiekkoa. Muuten emme pysty tekemään maaleja.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jääkiekko
  • Jan Vilén
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    HIFK aloitti vahvasti neljännen puolivälieräottelun: 2–0 ensimmäisen erän jälkeen

  2. 2

    Sisällissodan runtelema Syyria on lähempänä jalkapallon MM-kisoja kuin Suomi koskaan

  3. 3

    Tampereella on nyt kiekkokiima päällä: hokimunkkia on kaupan, ja patsaatkin saivat pelipaidat – lupa heltisi vain neljäksi päiväksi

  4. 4

    Legendaarinen formulaääni Matti Kyllönen palaa selostuskoppiin – ”Lasken jo päiviä, milloin on ensimmäinen kilpailu”

  5. 5

    Ronaldo on parhaiten tienaava jalkapalloilija lähes 90 miljoonan euron ansioilla – Messin tulot ”jäävät” reiluun 70 miljoonaan

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Nopeuslaskun uranuurtaja Kalevi ”Häkä” Häkkinen kuollut –”Mitään en jättäisi elämässäni tekemättä”

  2. 2

    Hamilton piikitteli Rosbergia ja Räikköstä: ”Ferrarilla yksi huippukuljettaja”

  3. 3

    IFK:n kone ei menisi koskaan läpi katsastuksesta – kaikki viittaa siihen, että kausi päättyy TPS:n käsittelyssä

  4. 4

    Bottas ei harkinnutkaan Lewis Hamiltonin ohittamista: ”Äärimmäisen vaikeaa olisi ollut yrittää”

  5. 5

    Pelaaja-agentti: NHL-pelaajat valmiit boikotoimaan MM-kisoja tukena USA:n naisjoukkueelle – liitto yrittänyt värvätä ”kaljaliigan” pelaajia

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  2. 2

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  3. 3

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  4. 4

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  5. 5

    El País: Laulajatähti Shakira ei saa kutsua Lionel Messin häihin – syynä morsiamen pitkävihaisuus

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    2. 2

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    3. 3

      Uimahallivastaava: ”Perimmäinen syy saunojen uima-asukieltoon on vain suomalainen saunakulttuuri”

    4. 4

      Selvitys: Putkiremontti maksaa pääkaupunkiseudulla kaksi kertaa niin paljon kuin muualla – mutta syy ei ole remonttifirmojen kiskonta

    5. 5

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    6. 6

      Louhimies eri mieltä tv-johtaja Sairasen tiukasta kritiikistä – kiista Suomen elokuvahistorian muistettavimpia

    7. 7

      Suupielet halkeavat, hiukset putoavat ja väsyttää – onko kyse keväisestä vitamiinien puutteesta?

    8. 8

      Trumpin vävy joutuu senaatin tiedusteluvaliokunnan kuulusteluun Venäjä-yhteyksistä

    9. 9

      Suurpalon sammutus jatkuu koko maanantain Vantaalla – ”Kuin kaatopaikka keskellä kaupunkia”

    10. 10

      Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    2. 2

      Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

    3. 3

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    4. 4

      Kansalaiset nousivat kesäaikakapinaan – aloite viisarien kääntelyn lopettamisesta otti huiman kirin ja menee eduskunnan käsiteltäväksi

    5. 5

      Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

    6. 6

      Kananmuna onkin terveellistä – uudet tutkimukset kumoavat tiedon kolesterolipommista

    7. 7

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    8. 8

      Suurpalon sammutus jatkuu koko maanantain Vantaalla – ”Kuin kaatopaikka keskellä kaupunkia”

    9. 9

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    10. 10

      Alhainen syntyvyys johtuu köyhyydestä – mieheni on yhden lapsen ja yhden aikuisen yksinhuoltaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    10. 10

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    11. Näytä lisää