Valikko
Urheilu

Lotta Lepistö ajoi kolmanneksi Belgiassa ja nappasi loppukirissä MM-voittajan päänahan

Suomen parhaan naispyöräilijän talli kiitti tiimin yhteistyötä erinomaiseksi

Suomen tämän hetken paras naispyöräilijä, porilainen Lotta Lepistö jatkoi kevään kilpailuputkeaan menestyksekkäästi ajaen vaativassa kisassa kolmanneksi Belgiassa.

Uusi kilpailu Pajot Hills Classic kuuluu luokiteltuihin kilpailuin, ja jaossa oli olympiapaikkoihin vaikuttavia pisteitä. Mukana olivat kaikki kärkinaiset.

Lepistölle kisa oli valmistautumista sunnuntain world tour -kisaan, perinteiseen Rond van Vlaandereniin. Pajot Hills Classicin 122 kilometrin reitillä oli useita mäkiä sekä kapeita mukulakiviosuuksia.

Lepistön mukaan kyseessä oli viimeinen valmistava kova treeni ennen sunnuntain kisaa. Hänen tarkoituksenaan oli laittaa itsensä koville – ja siinä hän onnistui.

”Tehtäväni oli mennä mukaan kaikkiin irtiottoihin ja ajaa jalat alta. 15 km ennen maalia pääsimme irti neljän muun kuskin kanssa. Meidät ajettiin kuitenkin kiinni, ja viimeisellä kilometrillä irtosi taas viiden ryhmä. Saavutimme heidät viimeisessä mäessä, ja olin neljäntenä vielä 25 metriä ennen maaliviivaa. Sisuunnuin kuitenkin ja päätin, että pakko on tästä yksi napata”, Lepistö sanoo Suomen Pyöräilyunionin tiedotteessa.

Kisan voitti pitkän loukkaantumistauon jälkeen moninkertainen MM-kultamitalisti ja olympiavoittaja, Hollannin Marianne Vos. Toiseksi kiri USA:n Megan Guarnier. Lepistö ohitti viime metreillä 2014 MM- kultamitalistin, Ranskan Paulin Fernanand-Prevotin.

Lepistön matka kohti Rioa alkaa olla hyvällä mallilla.

Kisaan osallistui suomalaisista myös Laura Vainionpää, joka ajoi maaliin monen keskeyttäessä kisan.

”Ei mikään helppo kisa. Huono päiväkin, mutta kehitystä on tapahtunut paljon, koska huononakin päivänä pääsee maaliin”, Vainionpää sanoi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pyöräily

Urheilun luetuimmat

  1. 1

    Patrik Laine harjoittelee keltaisessa paidassa – siihen on selkeä syy

  2. 2

    Von Schantzille sijoitus Ruotsista

  3. 3

    Jarkko Nieminen vaihtoi roolia tennisammattilaisesta amatöörisäbääjäksi: ”Into urheilla tosissaan on yhä kova”

  4. 4

    Ristolaiselle ennätys­minuutit illan NHL-pelissä – ruotsalaistähti rikkoi upean rajapyykin

  5. 5

    Steven Gerrard palaa Liverpooliin – ”Tuntuu kuin ympyrä sulkeutuisi”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Patrik Laine harjoittelee keltaisessa paidassa – siihen on selkeä syy

  2. 2

    Venäjän varapääministeri selittää dopingkäryjä seksillä

  3. 3

    Juho Hännisen hyvä vauhti päättyi keskeytykseen Toyotan avauskisassa Monte Carlossa – Latvala jatkaa neljäntenä

  4. 4

    Steven Gerrard palaa Liverpooliin – ”Tuntuu kuin ympyrä sulkeutuisi”

  5. 5

    Jarkko Nieminen vaihtoi roolia tennisammattilaisesta amatöörisäbääjäksi: ”Into urheilla tosissaan on yhä kova”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Leo-Pekka Tähti on Vuoden urheilija – heidät palkittiin Urheilugaalassa

  2. 2

    255 miljoonaa silmäparia – Tässä on sosiaalisen median seuratuin ihminen

  3. 3

    Mitä ihmettä Rion olympialaisten jättistadionille tapahtui? Tuhansia tuoleja revitty irti, seinissä reikiä, rakenteissa hometta

  4. 4

    Palloliitto: Puheenjohtaja Pertti Alajalla alkavat vaativat hoidot

  5. 5

    Valtteri Bottas siirtyy Mercedeksen F1-talliin Nico Rosbergilta vapautuneelle paikalle: ”Kaikki on tuntunut erittäin hyvältä”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Sarjahukuttamisista tuomittu jäi kiinni tuttavansa autosta Joensuussa

    2. 2

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    3. 3

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    4. 4

      Opas miehen hankintaan

    5. 5

      George W. Bush vastaan sadeviitta – Trumpin päivän todellinen draama nähtiin katsomossa

    6. 6

      Suola on suurempi uhka terveydelle kuin moni tietää – Tutkija listaa viisi helppoa keinoa, miten liikaa suolaa voi välttää

    7. 7

      Perussuomalaisten kannatus laskee taas – Näin sitä selittävät ex-puolueaktiivit, tutkija ja Halla-aho

    8. 8

      Trump aloitti heti Obaman saavutusten nitistämisen – käski virastoja aloittamaan kiistellyn terveyslain karsimisen

    9. 9

      Gladiaattorit oli lama-Suomen traagisin televisiosarja

    10. 10

      Trump ei tarjonnut sovinnon eleitä – ensimmäinen puhe presidenttinä oli raju populistinen julistus, suoranainen sodanjulistus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    2. 2

      Nauroin työkaverin lähettämälle rivolle viestille, mutta jälkikäteen inhotti

    3. 3

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    4. 4

      Trump ei tarjonnut sovinnon eleitä – ensimmäinen puhe presidenttinä oli raju populistinen julistus, suoranainen sodanjulistus

    5. 5

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    6. 6

      Emmi Salminen, 99, synnytti 20-vuotiaana aviottoman lapsen: ”Kätilö haukkui minua koko yön”

    7. 7

      Trumpin virkaanastujaisissa soivat Sibeliuksen Finlandian sävelet

    8. 8

      Opas miehen hankintaan

    9. 9

      Ministeri Bernerin pelottelutaktiikassa on eräs perin tuttu, mutta holtiton piirre

    10. 10

      Trump nousi valtaan, Obama jätti hyvästit – näin virkaanastujaispäivä eteni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    2. 2

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    3. 3

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    4. 4

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    5. 5

      Heli Kurjanen kehitti maailman myydyimmän kuukautiskupin – suorasukainen markkinointi on järkyttänyt Yhdysvalloissa

    6. 6

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    7. 7

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    8. 8

      Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

    9. 9

      Juristit vaativat sarjoja ja elokuvia ladanneilta rahaa uhkauskirjeillä – ”Lakimieheltä on turha kysyä moraalista”

    10. 10

      Huonossa parisuhteessa on turha roikkua – olen suomalainen nainen 2010-luvulla ja voin tehdä mitä haluan

    11. Näytä lisää