Valikko
Urheilu

Vuokatti Ski Team kahden joukkueen voimin sprinttiviestin SM-mitaleille: ”Olisi voinut kätellä jo viimeisessä mutkassa”

Vuokatti Ski Team Kainuu on ollut yli kymmenen vuotta miehissä kotimaisen hiihdon mahtiseura.

Taivalkoski. Vuokatti Ski Team Kainuu on ollut yli kymmenen vuotta miehissä kotimaisen hiihdon mahtiseura.

Ei siis ollut mikään yllätys, että Vuokatti voitti perjantaina Taivalkoskella sprinttiviestin (v) Suomen mestaruuden.

Ykkösjoukkueessa kultaa saivat maajoukkuemiehet Iivo Niskanen ja Martti Jylhä.

Sen sijaan pieni yllätys oli, että Vuokatin kakkosjoukkue otti pronssia Mikko Koutaniemen ja Sami Jauhojärven voimin.

Tosin kaksi vuotta sitten Vuokatti vei Vantaalla kaksoisvoiton, kun sprinttiviesti edellisen kerran hiihdettiin SM-ladulla vapaalla.

Nyt rintaman rikkoi Jämin Jänne, jonka kaksikon muodostivat Antti Ojansivu ja Ristomatti Hakola.

Niskanen piti viimeistä edellisellä osuudella sen verran rajua vauhtia, että letka hajosi. Lopulta mestaruus oli kahden kauppa.

Ratkaisu tapahtui viimeisessä mutkanousussa ennen maalisuoralle laskua, kun Jylhä ehti sisäkurviin ennen Hakolaa.

”Martti kuittasi viimeisessä mutkassa, kuten alkuerässäkin. Olisi voinut kätellä jo siinä”, Hakola heitti.

Jylhä myönsi pitäneensä juuri Hakolaa pienenä uhkana.

”Etukäteen ajattelin, että muut pystyn hoitamaan, mutta Risestä en ollut varma. Olen tykännyt tehdä ratkaisut ennen loppusuoraa”, Jylhä sanoi.

Jauhojärvi ynnäili saaneensa vuodesta 2003 lähtien aina mitalin sprinttiviestissä, kun on päässyt viivalle.

Pariviestit (v):

Naiset: 1) Kainuun Hiihtoseura 1 (Anita Korva, Anne Kyllönen) 17.45,19, 2) Vuokatti Ski Team Kainuu 1 (Susanna Saapunki, Katri Lylynperä) jäljessä 1,14 sekuntia, 3) Hämeenlinnan Hiihtoseura (Maija Hakala, Laura Mononen) –3,32, 4) Vieremän Koitto 1 –18,80, 5) Oulun Hiihtoseura 1 –26,43, 6) Oulun Hiihtoseura 2 –31,95.

Miehet: 1) Vuokatti Ski Team Kainuu 1 (Iivo Niskanen, Martti Jylhä) 19.54,71, 2) Jämin Jänne (Antti Ojansivu, Ristomatti Hakola) –0,34 3) Vuokatti Ski Team Kainuu 2 (Mikko Koutaniemi, Sami Jauhojärvi) –6,69, 4) Pyhäjärven Pohti –10,68, 5) Kouvolan Hiihtoseura 1 –11,26, 6) Kouvolan Hiihtoseura 2 –15,97.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Hiihto
  • sm-kisat
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Patrik Laineen vapautuminen MM-kisoihin varmistui– tässä lista Leijonien mahdollisista NHL-pelaajista

  2. 2

    Jalkapallo­maaottelu päättyi sekasortoon – katsoja taklasi pelaajan rugbytyyliin

  3. 3

    Markku Kanerva lupaa muutoksia Huuhkajien kokoonpanoon illan otteluun: ”Pohjalla on tietty ajatus, katson vähän pidemmälle”

  4. 4

    Suomen luistelupari löysi toisensa internetistä – katso, miltä kauneimmat pariluisteluliikkeet näyttävät ilmasta katsottuna

  5. 5

    Stadin ilmettä tarvitaan myös Turussa – IFK-leirissä kannattaa palautua nopeasti jään pinnalle

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Hamilton piikitteli Rosbergia ja Räikköstä: ”Ferrarilla yksi huippukuljettaja”

  2. 2

    Corey Elkins ratkaisi voiton HIFK:lle toisessa jatkoerässä

  3. 3

    Legendaarinen formulaääni Matti Kyllönen palaa selostuskoppiin – ”Lasken jo päiviä, milloin on ensimmäinen kilpailu”

  4. 4

    Saksalaisseuran kaksi pelaajaa kuoli peräkkäisinä päivinä sydänkohtaukseen – ”Aivan kuin meidän ympärillämme olisi kirous”

  5. 5

    Biljarditähti Mika Immonen sai seuraajan, odotus kesti peräti 19 vuotta

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  2. 2

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  3. 3

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  4. 4

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  5. 5

    Raimo Summanen sai puheistaan kahdeksan ottelun toimitsijakiellon: ”Tapaus täyttää päivänselvästi kunnianloukkauksen määritelmän”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koirarotu – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    2. 2

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    3. 3

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    4. 4

      Verovaroilla hankitut Helsingin opetusviraston laitteet eivät koskaan edes käyneet kouluissa – päätyivät poliisin mukaan suoraan vääriin käsiin

    5. 5

      Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

    6. 6

      Varastetun rynnäkkökiväärin takaisin hankkineen poliisin toiminnasta alkoi tutkinta – poliisin epäillään suojelleen rikollista

    7. 7

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    8. 8

      Kelan pääjohtaja julkaisi poikkeuksellisen anteeksipyynnön toimeentulotuen ruuhkautumisesta: ”Tilanne on ollut asiakkaille kohtuuton”

    9. 9

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    10. 10

      Helsingin uusissa K-18-pakohuoneissa on kauhua, kannibalismia ja oikeita näyttelijöitä pelottelemassa – tällaisia pelit ovat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    2. 2

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    3. 3

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    4. 4

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    5. 5

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    6. 6

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    7. 7

      Uimahallivastaava: ”Perimmäinen syy saunojen uima-asukieltoon on vain suomalainen saunakulttuuri”

    8. 8

      Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

    9. 9

      Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

    10. 10

      Kansalaiset nousivat kesäaikakapinaan – aloite viisarien kääntelyn lopettamisesta otti huiman kirin ja menee eduskunnan käsiteltäväksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Karhut maalaavat tauluja ja apinat valokuvaavat – Heikki Lehtosaaren intohimona on eläinten tekemä taide, kokoelmassa on jo noin kolmesataa teosta
    3. Ministerit kertoivat uusista keinoista vauhdittaa vientiä – Hallitus perustaa uuden yksikön yhdistämällä Tekesin ja Finpron
    4. Verovaroilla hankitut Helsingin opetusviraston laitteet eivät koskaan edes käyneet kouluissa – päätyivät poliisin mukaan suoraan vääriin käsiin
    5. Kelan pääjohtaja julkaisi poikkeuksellisen anteeksipyynnön toimeentulotuen ruuhkautumisesta: ”Tilanne on ollut asiakkaille kohtuuton”
    6. Markku Kanerva lupaa muutoksia Huuhkajien kokoonpanoon illan otteluun: ”Pohjalla on tietty ajatus, katson vähän pidemmälle”
    7. Apteekeilla on nyt poikkeuksellisia vaikeuksia saada mielialalääkkeitä ja ehkäisyrenkaita – voi katkaista jatkuvia lääkityksiä
    8. Helsingin uusissa K-18-pakohuoneissa on kauhua, kannibalismia ja oikeita näyttelijöitä pelottelemassa – tällaisia pelit ovat
    9. Varastetun rynnäkkökiväärin takaisin hankkineen poliisin toiminnasta alkoi tutkinta – poliisin epäillään suojelleen rikollista
    10. Apu loppuu poliisin suruviestin jälkeen, syytetyn joutuu kohtaamaan taukohuoneessa – näin henkirikoksen uhrien omaiset kuvaavat kärsimystään
    11. Nuorten suoratoistokuuntelu kannattelee äänitemyyntiä – ala kasvoi jo toista vuotta peräkkäin
    12. Näytä lisää