Valikko
Urheilu

JYP yllätti rivakalla alulla – HIFK iski takaisin ja nousi voittoon

Helsingin IFK ja Tappara aloittivat SM-liigan välierät voitolla.

Nuoret miehet ottivat isoimmat roolit, kun Helsingin IFK kukisti Jyväskylän JYPin jääkiekkoliigan ensimmäisessä välierässä 4–2.

Jäähallissa oli yli 8 000 katsojaa, perjantainen tunnelma ja odotukset kotijoukkueen voitolle.

Maalivahti Kevin Lankinen, 20, oli IFK:n yllätysvalinta tolppien väliin, kun Ville Husso lasketaan selkeäksi ykkösvahdiksi.

Keskushyökkääjä Roope Hintz, 19, teki kevään ensimmäiset maalinsa, ja mahdollisimman tärkeään aikaan. Hänen osumillaan IFK nousi tasoihin ja 3–2-johtoon.

Lankisen valinta tuntui lähes aprillipilalta siinä vaiheessa, kun JYP johti 2–0 Janne Tavin ja Tuomas Pihlmanin maaleilla eikä ensimmäinen erä ollut kuin niukasti yli puolenvälin. Aprillit oli unohdettu, kun tulos loisti valotaululla.

”Tänään [perjantaina] sain tietää ihan normaalisti aamutreenien yhteydessä”, Lankinen sanoi kutsustaan maalille.

”Aina, kun pääsee pelaamaan, se on hieno fiilis. Oli vähän tiedossa, että tulee peli”, Lankinen sanoi ja perusti uskomuksensa sille, että edellisestä pelistä alkoi olla aikaa.

Hän sai torjuntavuoron Pelicansia vastaan neljänteen otteluun, kun Hussolle oli livahtanut pari helpohkoa kiekkoa kotiottelussa. Siitä alkoi olla aikaa jo reilu viikko.

Eikä ollut paluu kovinkaan helppo, kun JYP vei peliä ja otti pikaisen johdon. Torjuntoja Lankiselle oli ehtinyt tulla hädin tuskin muutama.

”Ei siinä auta hirveästi miettiä. Se on se ikuinen klisee, että jos rupeaa liikaa miettimään, siitä ei mitään hyvää seuraa”, Lankinen sanoi. Hän kokosi itsensä hienosti ja hoiti ottelun loppuun tyylillä.

Ranskalaispakki Yohann Auvitun kavennus nelisen minuuttia ennen avauserän loppua palautti IFK:n kartalle ja takaisin peliin.

Toisessa erässä hyppäsikin Hintz esille. Vihdoinkin, voisivat fanit sanoa. Kuusi ottelua Pelicansia vastaan meni Hintziltä ilman maaleja, mutta nyt niitä tuli. Kaksi puoli-identtistä läpiajoa ja molemmista maalit.

”Eka maali meni vähän tuurilla ja pomppi sisään, mutta hyvä välillä näinkin päin. Toisessa sain hyvän sivuttaisliikkeen”, Hintz sanoi.

Jälkimmäisessä karkumatkassaan Hintz näytti nopeutensa ja luistelutaitonsa. Hän irtosi JYP-pakki Ryan Glenniltä helposti ja sai tilaa harhautukselleen.

Hintz on yksi niistä pelaajista, joihin suomalaisen kiekkoilun tulevaisuus nojaa. Hän on iso, liikkuu hyvin ja taitoa riittää. Kovuutta hän tarvitsisi ison annoksen lisää.

Pelicansin vastaan ja JYP-ottelussa Hintz vältteli ahtaita paikkoja. Siitä on turha tehdä numeroa, kun tulostaululle kirjoitettiin hänen nimensä kahdesti.

IFK:n päävalmentaja Antti Törmänen pelasi mielenkiintoista maalivahtipokeria jo toisen kerran tänä keväänä.

Pelicans-sarjassa siitä tuli kokoaan suurempi puheenaihe, mutta Lankinen näytti torjunnoillaan, ettei enää kannata taivastella.

”Olen ollut käytettävissä koko kauden ja kylle he tietävät sen”, Lankinen viittasi IFK:n valmennukseen. ”Tänään oli hienoa, kun todistin itselle ja joukkueelle, että pystyin torjumaan voiton.”

IFK ja JYP kohtaavat Jyväskylässä lauantaina. Jos IFK aloittaa yhtä kehnosti kuin perjantaina, voi tulos olla mikä tahansa. Tosin kahden jälkimmäisen erän peli lupaili IFK:lle aivan jotain muuta.

Sarjan alkutahdit on otettu.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Liiga
  • Jääkiekko
  • HIFK
  • JYP
  • Heikki Miettinen
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Pikajuoksija Hanna-Maari Latvalan tie huipulle on ollut kova ja kivinen – ”Uuden treenimenetelmän kanssa on vielä opettelua”

  2. 2

    Suomalaisen koripallon nuori tähti Lauri Markkanen kantaa maajoukkueessa pullot ja laukut: ”En ole ikinä pelannut rahan takia”

  3. 3

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  4. 4

    Huuhkajien toppari siirtyy Italian Serie A:han kovassa nousukurssissa porhaltavaan seuraan – ”Perpasta pitää yrittää ottaa mallia”

  5. 5

    Klubin eurotaival päättyi kotona – ”Paransimme ensimmäisestä pelistä selvästi”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  2. 2

    Huuhkajien toppari siirtyy Italian Serie A:han kovassa nousukurssissa porhaltavaan seuraan – ”Perpasta pitää yrittää ottaa mallia”

  3. 3

    F1-kuski Pascal Wehrleinin tulevaisuus auki – mahdollisuuksia Bottaksen korvaajaksi? ”Ajan tuhlaamista”

  4. 4

    Suomalaisen koripallon nuori tähti Lauri Markkanen kantaa maajoukkueessa pullot ja laukut: ”En ole ikinä pelannut rahan takia”

  5. 5

    HJK:n eurotaival päättyi – VPS voitti illan ottelunsa, mutta koki saman kohtalon

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  2. 2

    Pyöräilijä latasi Instagramiin kuvan jaloistaan etapin jälkeen – pullistelevat verisuonet säikäyttivät seuraajat

  3. 3

    Brittitähti Andy Murray keräsi naispelaajien kehut ampumalla alas seksistisen kommentin: ”Kaikki rakastavat Andya”

  4. 4

    Bottas jatkaa Häkkisen ja Räikkösen linjaa – ”Yksi parhaista kisoistani”

  5. 5

    Jalkapalloilija Petteri Forsell kertoi Twitterissä juosseensa Cooperin testissä 3 490 metriä – kuinka juoksisivat muiden lajien huiput?

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Kartta näyttää, mille alueille maahanmuutto keskittyy Suomessa – professorin mielestä hajasijoittaminen on ”periaatteessa kiva”, mutta ongelmallinen ajatus

    3. 3

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    4. 4

      Mistä Helsingistä saa hyvännäköistä miestenmuotia? Tässä 16 erilaista kivaa kauppaa

    5. 5

      Voimakas maanjäristys Egeanmerellä – ainakin kaksi kuoli Kosin lomasaarella Kreikassa, uutistoimiston mukaan uhrit ovat ruotsalainen ja turkkilainen

    6. 6

      Pullollinen olutta maksaa 30 senttiä, jos sen panee kotona – kaksiossaan ipaa tehtaileva Otto Hannikainen on osa kotiolutbuumia

    7. 7

      Torille! Monty Python -mies Michael Palin onnittelee 100-vuotiasta Suomea mahtavalla videoviestillä ja laulaa legendaarisen Finland, Finland, Finland -laulun

    8. 8

      Äänestäjät saivat tahtonsa läpi: Tukholman ja Göteborgin väliä kulkeva juna nimettiin Trainy McTrainfaceksi

    9. 9

      BBC: Tukihuijari väitti, ettei pysty kävelemään yli 50 metriä – kiipesi Kilimanjarolle ja voitti triathlonin

    10. 10

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    4. 4

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    5. 5

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    6. 6

      16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

    7. 7

      Näin stand up -koomikon brändiä suojellaan: Pikkufestivaalin ei annettu käyttää Sami Hedbergin nimeä vitsikilpailun nimessä

    8. 8

      Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

    9. 9

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    10. 10

      Linkin Parkin laulaja Chester Bennington on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    9. 9

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    10. 10

      Game of Thrones alkaa – Tällä jutulla pääset kartalle, mistä sarja ja päähenkilöt uudella kaudella jatkavat

    11. Näytä lisää