Nyt on edessä kaikkien aikojen kausi Veikkausliigassa – HS listasi futishuuman perusteet

Televisiosopimus takaa ottelut suorina lähetyksinä, oikeita jalkapallostadioneita on käytössä enemmän kuin koskaan ja paikallisottelut takaavat kiihkeitä tapahtumia niin pääkaupunkiseudulle kuin pohjoiseenkin.

Veikkausliigasta 2016 voi tulla kaikkien aikojen kotimainen jalkapallokausi. Entä mitkä asiat sitten antavat odottaa sellaista?

Televisiosopimukset ISTV:n ja Nelonen Median kanssa takaavat kattavan näkyvyyden kaikille otteluille. Uudet jalkapallostadionit tuovat nosteen yleisömääriin Vaasassa ja Seinäjoella. Pääkaupunkiseudulta on Veikkausliigassa kolme seuraa ensi kertaa sitten vuoden 2007, ja paikallisotteluita pelataan pääkaupunkiseudun lisäksi myös Pohjanmaalla VPS:n ja SJK:n keskinäisissä otteluissa sekä pohjoisessa RoPS:n ja PS Kemin kohdatessa.

Veikkausliigan kiinnostavuuden ja kilpailun takaamiseksi HJK tarvitsi rinnalleen vähintään toisen organisaation, joka olisi vakaalla talouspohjalla ja joka panostaisi riittävän laadukkaaseen joukkueeseen. Mesenaatti Raimo Sarajärven rahoilla ja toimilla se on ollut mahdollista SJK:ssa.

Viime kausi ratkesi tunnetusti upealla tavalla vasta viimeisellä kierroksella SJK:n mestaruuteen. Se oli karvas pettymys kuusi perättäistä pystiä voittaneelle HJK:lle, mutta samalla oikeastaan parasta, mitä Veikkausliiga saattoi toivoa.

SJK:n menestys oli yllättävä sikäli, että seura onnistui jo historiansa toisella Veikkausliigakaudella mestaruuden voittamisessa. Toisaalta SJK:n joukkue oli rakennettu kokeneista pelaajista ja valmennettu niin hyvin, että se vähensi yllätyksen määrää.

SJK:lla ei ollut kuin kaksi alle 18-vuotiasta pelaajaa, keski-ikä oli kauden alkaessa 23,8 ja liigaotteluiden keskiarvo pelaajaa kohden oli yli 55. Joukkueessa oli lisäksi kuusi reilusti yli 100 Veikkausliigaottelua pelannutta miestä.

SJK:n päävalmentajaa Simo Valakaria on suitsutettu syystä, ja hänet on nostettu HJK:n päävalmentajan Mika Lehkosuon rinnalle Suomen nuoremman polven jalkapallovalmentajien terävään kärkeen. Valakarin kannukset ovat tulleet kokeneen joukkueen luotsaamisesta aina mestaruuteen asti. Nuorten pelaajien kehittäjänä hän ei ole vielä profiloitunut.

Tällä kaudella SJK:lla on entistäkin kokeneempi ja hieman vanhempi joukkue. Suurin kysymys on, kuka korvaa Ruotsiin siirtyneen Akseli Pelvaksen maalintekijänä laidalla. Tuskin kukaan SJK:n tämän hetken joukkueesta. Roope Riski on selkeä ykköshyökkääjä. SJK hankki keskikentän kapellimestarikseen Aleksei Eremenko juniorin, joka on kunnossa ollessaan loistava vahvistus mestarijoukkueelle.

SJK ja HJK:n rakensivat talven aikana joukkueitaan tavalla, joka näytti välillä ulospäin kuin kilpavarustelulta. Kun SJK hankki Jarkko Hurmeen Norjasta, hankki HJK vastaavasti samasta maasta Ville Jalaston. SJK värväsi Eremenkon tammikuun lopussa, ja HJK vastasi hankkimalla MM-otteluitakin pelanneen Anthony Annanin.

HJK joutui lopulta pestaamaan enemmän uusia pelaajia, kun kaksi kolmasosaa joukkueesta uudistui. Joulukuussa HJK:n päävalmentaja Mika Lehkosuo sanoi, että joukkue voisi olla astetta kotimaisempi ja nuorempi. Nuorempi se onkin kauden alkaessa, sillä ryhmän keski-ikä (23) on kaksi vuotta vähemmän kuin viime kauden alkaessa. Toive kotimaisemmasta joukkueesta ei toteutunut, sillä nyt mukana on 11 ulkomaalaista pelaajaa, kun viime kauden alussa heitä oli seitsemän.

Lehkosuon mukaan joukkueeseen ei saatu kaikkia haviteltuja suomalaisia pelaajia ulkomailta.

”Todellakaan kaikkia ei saatu. Joko he lähtivät ulkomaille tai pysyivät siellä. Oli puolisen tusinaa pelaajaa, joiden kimpussa olimme. Muita suomalaisia emme kelpuuttaneet. Sen jälkeen piti katsoa ulkomaille”, Mika Lehkosuo kertoi HS:lle kauden alla.

Klubilla on nyt miehistö, jonka pitäisi voittaa mestaruus välivuoden jälkeen. Siksi Helsingin Sanomien Veikkausliigan arvioissa HJK on nostettu ykkössuosikiksi ohi hallitsevan mestarin SJK:n.

Joukkueella on vahva puolustuslinja ja keskikenttä. Kysymysmerkkejä ovat kauden alla hyökkääjät ja maalivahdit. Onko Thomas Dähnestä, 22, voittavaksi ykkösmaalivahdiksi? Saksalainen on ollut HJK:n maalilla 11 ottelussa kaikissa kilpailuissa, eikä HJK ole voittanut yhtäkään Dähnen pelaamista otteluista. Tuleeko kolumbialaishyökkääjä Alfredo Moreloksesta, 19, HJK:n tarvitsema selkeä ykköskärki?

HS:n tietojen mukaan viime kauden pettymyksen jälkeen HJK:ssa sysättiin syytä epäonnistumisesta joukkueen rakentamisesta urheilutoimenjohtaja Tuomo Saarnion niskaan.

Tällä kaudella ei ole varaa epäonnistumiseen. Sellaisen sattuessa olisi päävalmentaja Lehkosuon pesti vaarassa päättyä.

Sarjan kärkikaksikon takana tulevat kaukana muut joukkueet tasaisena keskikastina. Viime vuoden hopeajoukkue RoPS tuskin yllättänee enää, sillä se on menettänyt keskeisiä avainpelaajiaan. Toppari Faith Friday Obilorin, keskikenttäpelaaja Moshtagh Yaghoubin ja maalivahti Tomer Chencinskin lähdöt ovat heikentäneet ryhmää.

Obilorin hankkineella Interillä on laadukkaita pelaajia, mutta liian vähän. FC Lahti on paras ehdokas mustaksi hevoseksi tällä kaudella.

Mestaruustaistelu SJK:n, HJK:n ja RoPS:n välillä nosti tunnelman viime syksynä. Veikkausliigan näkyvyys kasvoi huimasti mediassa – sekä lehdistössä että televisiossa. Pitkälti tämä oli varmastikin ISTV-yhteistyön ansiota, mikä todennäköisesti vaikutti merkittävästi myös muuhun mediaan. Viime kaudella Ilta-Sanomien ISTV näytti ensimmäisen kerran kaikki ottelut suorina lähetyksinä.

Tutkimusyhtiö Sponsor Insightin mukaan Veikkausliigan television välityksellä tavoittaman yleisön määrä kasvoi viime kaudella 50 prosenttia edellisestä kaudesta 2014. Printtimediassa Veikkausliigan tavoittaman yleisön määrän kasvoi puolestaan 39 prosenttia. Verkkomediassa Veikkausliigan tavoittaman yleisön määrä kasvoi 47 prosenttia.

Televisiointi ei ollut pois yleisömääristä. Veikkausliigan kokonaisyleisömäärä nousi Veikkausliigan tietojen mukaan 405 000 katsojasta 509 000 katsojaan.

Tällä kaudella on kaikki edellytykset sille, että yleisömäärä voisi kasvaa entisestään. Pääkaupunkiseudulla on kolmen paikallisottelun sijasta yhdeksän paikallisottelua, kun HJK, HIFK ja PK-35 Vantaa iskevät yhteen.

Pääkaupunkiseudun derbyotteluiden lisäksi yleisömääriä voivat nostaa Pohjanmaan uudet stadionit Vaasassa ja Seinäjoella. Viime kaudella RoPS sai yleisömääriinsä kasvua uuden pääkatsomon avaamisen jälkeen.

Veikkausliigan ottelupäivissä pääpaino on tällä kaudella viikonlopuissa. Lauantaiotteluiden määrä on viisinkertaistunut. Seurojen omat yleisötutkimukset ja kannattajien toiveet ovat olleet perustana tälle muutokselle.

Veikkausliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa sanoi kauden avaustilaisuudessa, että nyt on kannattajien aika näyttää, että muutos on kannattanut tehdä.

Ilta-Sanomat ja Nelonen Media ovat Helsingin Sanomien tavoin osa Sanoma-konsernia.

HJK–IFK Mariehamn Sonera-stadionilla kello 14. PK-35 Vantaa–RoPS Myyrmäen stadionilla kello 17.

Kottilat-ohjelma analysoi alkavaa Veikkausliigakautta 2016. HS.fi/hstv
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Kiimainen huippuravuri kärvistelee kipujensa kanssa – ”Ravikuningatar Saaga ei mene poneja kovempaa, vaikka kuinka käskisi”

  2. 2

    Manchester Unitedin ex-tähdet suututtivat satoja faneja – lehtitiedon mukaan ”väsymyksen” takia

  3. 3

    Lionel Messi mätti neljä maalia FC Barcelonan murskavoitossa – samalla syntyi uran 43. hattutemppu: ”Vaikeinta on sen toistaminen”

  4. 4

    Olympiahistorian menestynein urheilija Michael Phelps ei löytänyt enää uutta ”hinkua” – ”On aika mennä eteenpäin”

  5. 5

    Tapparan nolo lipsahdus maksoi pisteet – voittomaali syntyi, vaikka kiekko ei ylittänyt maaliviivaa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Barcelonan ennätyshankinnan leikkaus Suomessa onnistui – ”Lääkärit hinnoittelevat oman työnsä itse”

  2. 2

    Huippunyrkkeilijän erilainen elämä: Ei osannut lukea 11-vuotiaana, isä välitti huumeita ja pesi rahaa, harvinainen ihosairaus oli nujertaa: ”Pelkäsin herääväni verisissä lakanoissa”

  3. 3

    Yksinhuoltajaäidin aivoverenvuoto säikäytti 6-vuotiaan Petteri Koposen – nyt takana on pitkä tie koripallon huipulle ja urheilumiljonääriksi

  4. 4

    Ruotsin entisen tähtijalkapalloilijan Stefan Schwarzin uskomaton muodonmuutos: ”Kävin läpi helvetin”

  5. 5

    Kiimainen huippuravuri kärvistelee kipujensa kanssa – ”Ravikuningatar Saaga ei mene poneja kovempaa, vaikka kuinka käskisi”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mauri Salomäki, 86, ratkoo yo-matematiikan minuuteissa eikä ole koskaan nähnyt internetiä – ja hänen opeillaan rakennettiin Suomen nopein ihminen

  2. 2

    Uimahyppääjä Joona Puhakan 15 vuoden harjoittelu musertui kertalaakista, kun rimakauhu iski – ”Kyse oli hyvin vakavasta psyykkisestä sairaudesta”

  3. 3

    Pyöräilyvaltias Chris Froome poseeraa alasti Timesin kannessa – kertoo laihduttamisesta ja peilistä paljastuvan miehen ongelmista: ”Mittasuhteet ovat naurettavat”

  4. 4

    Serena Williams esitteli tyttärensä somessa – nimessä ripaus äidin huippusaavutuksia

  5. 5

    Ortopedi Sakari Orava leikkaa FC Barcelonan 105 miljoonan euron jalkapalloilijan Ousmane Dembélén

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    2. 2

      Tutkimus: Parisuhteessa nainen menettää kiinnostuksen seksiin helpommin kuin mies – Asiantuntija neuvoo, miten halun voi herättää uudelleen

    3. 3

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    4. 4

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    5. 5

      ”Älä nyt pelästy, isäsi tulee kuolemaan”, outo ääni varoitti – Tutkija päätyi sattumalta tekemään väitöskirjan suomalaisten yliluonnollisista kokemuksista

    6. 6

      ”Ehtivät he sen sanoa, että olen mätäpaise” – Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi ja nousi liikkeen vanhimmistoon, mutta sitten runokilpailu paljasti hänen salaisuutensa

    7. 7

      Vapaa-ajan tissuttelu aiheuttaa töissä virheitä enemmän kuin moni ajattelee – Viinin lipittelijät pitäisi lähettää lenkille

    8. 8

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    9. 9

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    10. 10

      Meksikolaiset kaivavat paljain käsin raunioita: Maanjäristyksen jäljiltä on löytynyt yli 200 kuollutta, kymmeniä lapsia kuoli romahtaneeseen alakouluun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    2. 2

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    3. 3

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    4. 4

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    5. 5

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    6. 6

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    9. 9

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    10. 10

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    5. 5

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    8. 8

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat