Urheilu

Harri Syväsalmesta urheilun eettinen vahtikoira: Haluaa palkata heti poliisin ja juristin

Harri Syväsalmesta tulee uuden järjestön ensimmäinen pääsihteeri: ”Innostunut mieliala”

Kun Harri Syväsalmesta tuli vuonna 2000 Kansainvälisen antidopingtoimiston Wadan pääsihteeri, hänen matkapuhelimensa soittoäänenä oli tunnussävel elokuvasta Mission Impossible – Mahdoton tehtävä.

Tehtävä muuttui ajan myötä mahdolliseksi ja Wadasta on tullut merkittävä järjestö taistelussa dopingia vastaan.

Nyt Syväsalmella on edessään tavallaan uusi Mission Impossible, kun hän aloittaa vuoden alussa perustetun Suomen urheilun eettisen keskuksen Suek ry:n ensimmäisenä pääsihtee­rinä. Tehtävään oli yli 40 hakijaa.

”Jos tilannetta vertaa vuoteen 2000, se on melkein sama, mutta liikkuvia osia on paljon enemmän”, sanoo Syväsalmi, joka siirtyy kokonaan uuteen virkaan opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntayksikön johtajan paikalta.

Wadan pääsihteerinä hän lopetti vuonna 2003.

Hän aloittaa 1. kesäkuuta ja tehtävänä on käynnistää Suekin toiminta, samalla tavalla kuin Wadassa. Sopimuksensa mukaan hän jää eläkkeelle viimeistään vuonna 2020.

Suekin nykyinen pääsihteeri Pirjo Ruutu siirtyy osa-aikaeläkkeen kautta eläkkeelle vuonna 2017. Suekin puheenjohtaja on ex-kiekkoilija Pekka Ilmivalta.

Wadan ytimenä oli laatia maailmanlaajuinen dopingsäännöstö. Suekin tehtävä on paljon laajempi.

Antidopingtyön lisäksi Suekille kuuluvat ottelumanipulaatioiden selvittäminen, katsomoturvallisuus ja urheilun yleinen etiikka.

Suomessa dopingvalvonnasta vastaava ADT liittyy osaksi Suekia. Timo Seppälä on siis jatkossa Suekin, ei enää ADT:n lääketieteellinen johtaja.

Maailmalla samanlainen järjestelmä on Australiassa. Tanskassa ja Kanadassa on lähes vastaava yhdistys.

”Suomen malli kiinnostaa varmasti maailmalla, ja tänne tullaan sitä katsomaan sitten, kun systeemi on valmis”, Syväsalmi arvelee.

Hänen mukaansa Suekia kiinnostaa myös urheilijoiden veroparatiisit, jos ilmenee, että kyseessä on rikos.

”Tavoitteena on urheilun eettisyyden vakiinnuttaminen.”

Syväsalmi sanoo seuranneensa murheellisena viimeaikaisia tapahtumia. ”Uutiset urheilussa ovat olleet surullisia. Eettiset asiat ovat tärkeämpiä kuin koskaan. Nyt on aika toimia.”

Suomen Antidopingtoimikunnassa työskentelee kaksitoista ihmistä. Henkilömäärä kasvaa kolmella tai neljällä, kun Suekissa tarvitaan lisää asiantuntijoita.

”Suekilla pitää olla poliisin valtuudet, jotta voimme tutkia esimerkiksi mahdollisia sopuotteluita. Siksi on luontevaa palkata poliisi ja myös juristi”, Syväsalmi sanoo.

Matchfixing eli ottelutulosten manipulointi on iso ja kasvava ongelma urheilussa. Ilmiö on maailmanlaajuinen ja selkeästi rikollista toimintaa.

Aihe on ennestään tuttu. Syväsalmi on ollut Euroopan neuvostossa sopupelien vastaisen työryhmän puheenjohtajana.

”Doping on urheilun sisäinen asia, mutta matchfixing on kansainvälisten rikollisjärjestöjen liiketoimintaa. Jos hyväksymme lieveilmiöt, tuhoamme urheilun perustan.”

Syväsalmi sanoo. että valvonta, valistus ja koulutus ovat keinoja, joiden avulla jälkipolville jää perinnöksi eettisesti kestävä urheilukulttuuri ja reilu peli.

”Innostunut mieliala”, hän kuvaa uutta työtään.

Syväsalmen kännykkä alkaa soida, mutta soittoääni on vaihtunut kuudessatoista vuodessa.

”Vanha kunnon puhelinääni. harvinaista nykyään.”

Suomen urheilun eettinen keskus

 Yleishyödyllinen yhdistys, joka vastaa Suomessa dopingin, ottelutulosten manipuloinnin, katsomoturvallisuuden ja urheilun etiikan valvomisesta.

 Suomen Antidopingtoimisto ADT jatkaa Suekin apuna ja sen osana.

 Suek saa rahoitusta opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

 Varanotaari Harri Syväsalmi nimitettiin keskiviikkona yhdistyksen ensimmäiseksi pääsihteeriksi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Doping
  • Antidoping
  • Ottelumanipulointi
  • Ari Pusa
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Sihvola käynnisti HIFK:n selviämistaistelun Veikkausliigassa – vain hetkeä aikaisemmin kannattajat vaativat päävalmentaja Muurisen eroa

  2. 2

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  3. 3

    Manchester United latoi neljä maalia Swansean maaliin, Mane pelasti Liverpoolin

  4. 4

    Minnesota Wildin kapteeni Mikko Koivu kiitteli poliisin ja ensiavun nopeutta Turussa – ”olen liikuttunut, miten monet ihmiset ovat lähettäneet tukeaan Turulle ja Suomelle”

  5. 5

    Enää ei tarvitse ihmetellä, mihin HJK tarvitsee Rasmus Schülleriä – Yaghoubin loukkaannuttua Schülleristä voi tulla mestaruuden takuumies

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  2. 2

    Kun 125 miljoonaa euroa ei riitä – Liverpool jatkaa Barcelonan kärventämistä

  3. 3

    Pitkäaikainen jalkapalloystävä kyseenalaistaa yleisen käsityksen Pertti Alajasta – muistaa ainutlaatuisen piirteen: ”En ole toista sellaista tavannut”

  4. 4

    Chelsean päävalmentaja repesi hillittömään naurukohtaukseen toimittajan kysyttyä rikollisesta kohtelusta: ”Kaikki tietävät, mitä tapahtui”

  5. 5

    Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut – Palloliiton puheenjohtaja luotti aina ”korkeampien käsien voimaan”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kilpakumppani teki juoksijalegenda Mo Farahille todella härskin liikkeen – puolustelee tekoaan

  2. 2

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  3. 3

    Emilia Lahti pelkäsi parisuhteessa henkensä puolesta – nyt hän juoksee lähisuhde­väkivaltaa vastaan Uuden-Seelannin halki: ”Olen kiitollinen siitä, että olen vielä täällä”

  4. 4

    Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut – Palloliiton puheenjohtaja luotti aina ”korkeampien käsien voimaan”

  5. 5

    Lasse Urpalainen, 22, voitti videopeliturnauksessa joukkueensa kanssa yli 10 miljoonaa dollaria

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Lisätäänkö turvapaikanhakijoiden valvontaa, entä miten estetään heihin kohdistuva kansalaisraivo? Kahdeksan kysymystä sisäministeri Risikolle Turun puukotuksista

    3. 3

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    6. 6

      Solidaarisuus­mielenilmaus kerännyt Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristää tunnelmaa Turun keskustassa

    7. 7

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    8. 8

      Turun puukotukset mietityttävät Helsingin keskustassa liikkuvia naisia – ”Äidiksi tulemisen jälkeen ahdistuneisuus on kasvanut”

    9. 9

      Suomalais­jäänmurtaja teki historiaa läpäisemällä Luoteisväylän ennätysaikaisin – upeat kuvat kertovat myös ilmaston­muutoksesta

    10. 10

      Krp: Turun puukottaja valikoi uhreikseen naisia – loukkaantuneet Suomen, Italian, Ruotsin ja Britannian kansalaisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    2. 2

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    3. 3

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    6. 6

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    7. 7

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    8. 8

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    9. 9

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    5. 5

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    6. 6

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    7. 7

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    8. 8

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    9. 9

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää