Valikko
Urheilu

Olli-Pekka Karjalainen ei saakaan jälkikäteen MM-mitalia – Valko-Venäjän valitus meni läpi CAS:ssa

Olli-Pekka Karjalainen ei saakaan jälkikäteen mitalia vuoden 2005 yleisurheilun MM-kisoista Helsingistä.

Olli-Pekka Karjalainen ei saakaan jälkikäteen mitalia vuoden 2005 yleisurheilun MM-kisoista Helsingistä.

Hänen piti nousta moukarinheitossa pronssille, kun kisan voittanut valkovenäläinen Vadim Devjatovski kärysi dopingista.

Valko-Venäjän yleisurheiluliitto valitti asiasta Kansainväliseen välitystuomioistuimeen CAS:iin, jossa pyörsi Maailman antidopingtoimiston Wadan aiemman päätöksen.

”Wada hävisi ja Valko-Venäjän yleisurheiluliitto voitti”, sanoo Antti Pihlakoski, joka on kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n hallituksen jäsen.

Päätös on lopullinen. ”Valitettavasti Karjalainen ei saa mitaliaan.”

CAS:n päätöksen perusteluja ei ole kerrottu, mutta tiettävästi kiistassa oli kyse siitä, saiko vuoden 2005 testituloksia analysoida uudelleen vielä vuonna 2013.

Devjatovski voitti toisen kerran CAS:ssa. Pekingin kesäolympialaisissa vuonna 2008 hän sijoittui moukarissa toiseksi, mutta menetti mitalinsa dopingin takia.

Hänen näytteestään löytyi liikaa testosteronia. Käry oli jo kolmas ja hän sai elinikäisen kilpailukiellon. Hänella oli takanaan kilpailukielto dopingista myös vuosilta 2000–2002.

CAS kuitenkin kumosi kansainvälisen olympiakomitean KOK:n päätöksen. CAS:n mukaan Pekingissä tehdyissä dopingtesteissä oli puutteita.

Devjatovskin testitulokset mitätöitiin, kilpailukielto peruttiin ja hopeamitali palautettiin. Samalla hänen elinikäinen kilpailukieltonsa mitätöityi.

Devjatovski toimii nykyään Valko-Venäjän yleisurheiluliiton johtajana, joten hän valitti omassa asiassaan.

Aiemmin Karjalainen sai jälkijunassa vuoden 2006 EM-kisojen kultamitalin, kun toinen valkovenäläinen Ivan Tsih’an oli kärynnyt Helsingissä 2005.

IAAF hylkäsi Tsih’anin MM-tuloksen vuonna 2014.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yleisurheilu
  • Doping
  • Ari Pusa
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Espoo United taas kohun keskellä: Raimo Summasen pedofiilikommentit tutkitaan – ”Ainutlaatuinen tapaus”

  2. 2

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  3. 3

    IFK:n Juhamatti Aaltonen toisen TPS-ottelun alla: ”En ala valehdella, että kyllä se minua itseäkin mietityttää”

  4. 4

    Kaksinkertaisen F1-mestarin heitto sai Lewis Hamiltonin repeämään: ”En ole samaa mieltä”

  5. 5

    Kaikkien aikojen suomalainen formulakausi alkaa – onko Valtteri Bottaksen aika vai ottaako Kimi Räikkönen toisen mestaruutensa?

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  2. 2

    IFK:n Juhamatti Aaltonen toisen TPS-ottelun alla: ”En ala valehdella, että kyllä se minua itseäkin mietityttää”

  3. 3

    Markkasen Arizona matkalla finaalipeleihin – voittoon kyennyt vain yksi suomalainen, yhdessä Michael Jordanin kanssa

  4. 4

    ”Mies, jota kannattaa tulla katsomaan”: Elämäntapansa remontoinut Petteri Forsell toteuttaa fantasioitaan kentällä

  5. 5

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  2. 2

    Suomen ampumahiihtäjien valmentaja kaatui pahasti Kontiolahdella – ”Hän on sairaalahoidossa”

  3. 3

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  4. 4

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  5. 5

    Ampumavalmentaja Asko Nuutinen on kuollut – Suomen ampumahiihtäjät surunauhoissa

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    3. 3

      HSTV:n Arka paikka -ohjelma kello 11: Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    4. 4

      Suomalaismiljardööri rikkoi kuljettajan suojatiesääntöä Helsingissä: tuomittiin lähes 80 000 euron sakkoihin

    5. 5

      Netissä kiertää nyt ”maailman epätyydyttävin” video, jolla tehdään harmittomia juttuja väärin ja katsojia inhottaa – psykologi selittää, mistä vastenmielisyys johtuu

    6. 6

      Lontoon iskun vuoksi on otettu kiinni seitsemän ihmistä useilla paikkakunnilla – video näyttää tapahtumat Westminsterin sillalla

    7. 7

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Tuhotyö räjäytti asevarastoja Itä-Ukrainassa, kertoo maan armeija – jopa 20 000 ihmistä evakuoitu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    2. 2

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    3. 3

      ”Tuhka- ja juutalaisasioiden ministeri” oli liikaa – Helsingin yliopiston ylioppilaskunta katkaisi opiskelija­yhdistyksen tuet

    4. 4

      Poliisi varoittaa lapsia Venäjältä levinneestä ahdistavasta itsemurhapelistä – pelin osuutta itsemurhiin on myös epäilty

    5. 5

      Viisi kuollut ja 40 loukkaantunut terrori­hyökkäyksessä brittiparlamentin edustalla – hyökkääjä ajoi autolla ihmisten yli, tunkeutui parlamentin alueelle ja puukotti poliisin kuoliaaksi

    6. 6

      Harva tietää mitä tehdä, kun läheisen mieli järkkyy – ”Ei kannata sanoa, että kyllä se päivä vielä paistaa risukasaankin”

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Tutkimus: Seksin jälkihehku liimaa pareja yhteen – vaikutuksen kesto on vakio

    9. 9

      HSTV:n Arka paikka -ohjelma kello 11: Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    10. 10

      Turkin Erdoğanin puheet kovenevat entisestään: ”Jos Eurooppa jatkaa tähän malliin, yhdenkään eurooppalaisen ei ole turvallista kävellä kaduilla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    2. 2

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    3. 3

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    6. 6

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Instagramin seuratuin ihminen poisti Instagramin puhelimestaan eikä halua enää seurata sitä, koska väsyi turhia asioita tursuavaan someen

    11. Näytä lisää