Valikko
Urheilu

NHL:n suomalaisparissa Koivu ja Dallasin tähdet – Jussi Jokinen oli suomalaisten pistekunkku

Runkosarjan pistepörssin voitti Chicagon Patrick Kane ylivoimaisesti tehopistein 46+60.

Torstain vastaisena yönä Suomen aikaa alkavissa NHL:n pudotuspeleissä nähdään 19 suomalaispelaajaa.

Eniten avauskierroksen ottelupareista on suomalaisväriä Dallasin ja Minnesotan kohtaamisessa. Dallasin maalivahdit Antti Niemi ja Kari Lehtonen yrittävät pitää Mikko Koivun, Mikael Granlundin ja Erik Haulan poissa tehopisteiltä.

Sunnuntaina pelatulla runkosarjan päätöskierroksella ei ollut enää jaossa paikkoja pudotuspeleihin. Anaheim Ducks otti kuitenkin Pacific-divisioonan ykköspaikan kaadettuaan Los Angeles Kingsin maalein 2–0.

Voiton ansiosta puolustaja Sami Vatasen edustama Anaheim kohtaa ensimmäisellä kierroksella maalivahti Pekka Rinteen ja hyökkääjä Miikka Salomäen Nashvillen.

Philadelphia voitti New York Islandersin 5–2. Suomalaismaalivahti Christopher Gibson pelasi uransa neljännessä NHL-pelissä 40 minuuttia, torjui 15 laukausta, ja päästi kolme maalia.

Philadelphia kohtaa runkosarjan ylivoimaisesti voittaneen Washingtonin. Islanders puolestaan haastaa Alexander Barkovin johtaman Floridan.

Runkosarjan pistepörssin voitti Chicagon Patrick Kane ylivoimaisesti tehopistein 46+60. Maalintekijätilaston vei Washingtonin Alexander Ovetškin 50 osumallaan.

Suomalaisten tehokkain oli Floridan Jussi Jokinen. Hän teki 18 maalia ja antoi 42 syöttöä.

Paras maalintekijä oli seurakaveri Barkov. Hän laukoi 28 maalia ja syötti 31. Barkov pelasi loukkaantumisten vuoksi 15 ottelua vähemmän kuin Jokinen.

Lisäksi Stanley Cupia tavoittelevat San Josen Joonas Donskoi, Chicagon Teuvo Teräväinen, St. Louisin Jori Lehterä ja Petteri Lindbohm, Tampa Bayn Valtteri Filppula, Pittsburgin Olli Määttä, Detroitin Teemu Pulkkinen ja New York Rangersin Antti Raanta.

Ainakin nyt näyttää siltä, että Suomen maajoukkue joutuu tulemaan Venäjällä pelattavissa MM-kisoissa toimeen ilman tuntuvia NHL-vahvistuksia.

Toistaiseksi vain Toronton Leo Komarov on ilmaissut kiinnostuksensa, kun taas Buffalon puolustaja Rasmus Ristolainen ei ilmeisesti ole liittymässä Leijoniin.

Mainion kauden pelanneen Ristolaisen sopimus umpeutuu keväällä ja loukkaantumisriskin takia hän on jättämässä MM-kisat väliin. Muiden suomalaisten NHL-pelaajien suunnitelmista ei vielä ole varmuutta.

Leijonien valmistautuminen MM-kisoihin jatkuu tällä viikolla leirityksellä, jonka aikana joukkue kohtaa Norjan perjantaina ja sunnuntaina Sarpsborgissa.

Norja-otteluiden jälkeen Suomi kohtaa Tšekin torstaina 21. huhtikuuta Oulussa ja lauantaina 23. huhtikuuta Kouvolassa.

Viikkoa myöhemmin Leijonat matkustaa Venäjälle, jossa se kohtaa Moskovassa pelattavissa EHT-otteluissa Venäjän. Viimeinen harjoitusottelu on vuorossa muutama päivä ennen MM-kisoja, kun Yhdysvallat saapuu Hartwall-areenalle 3. toukokuuta.

Otteluparit:

 Florida Panthers–New York Islanders

 Tampa Bay Lightning–Detroit Red Wings

 Washington Capitals–Philadelphia Flyers

 Pittsburgh Penguins–New York Rangers

 Dallas Stars–Minnesota Wild

 St. Louis Blues–Chicago Blackhawks

 Anaheim Ducks–Nashville Predators

 Los Angeles Kings–San Jose Sharks

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jääkiekko
  • NHL
  • Jan Vilén
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Videotuomarointi kuohuttaa Venäjällä MM-kisojen esiturnauksessa – Fifa myöntää ongelmat, mutta haluaa VAR-järjestelmän ensi vuoden turnaukseen

  2. 2

    Huippujalkapallossa päästäisiin parempiin suorituksiin, jos keskinäinen kilpailu vähenisi

  3. 3

    Tyson Furylta villi arvio nyrkkeilymaailman kohutuimmasta ottelusta – historiallinen tyrmäys 35 sekunnissa: ”Se tekisi hyvää oikeille ihmisille”

  4. 4

    Oli voittamassa Mestarien liigaa Sami Hyypiän kanssa – nyt norjalaisviilettäjä vaihtaa maastohiihdon maratonmatkoille: ”Menen aina all-in”

  5. 5

    Dallas ostaa Antti Niemen ulos sopimuksestaan – Esa Lindellille mukava palkankorotus

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ovatko yksinpurjehtijat päästään sekaisin? Alex Thomson kiersi maailman ympäri 74 vuorokaudessa – ei nukkunut kertaakaan yli tuntia kerralla

  2. 2

    F1:n suomalainen kaksinaisuus – Bottas takoo mallikasta tulosta, Räikkönen ei

  3. 3

    Lauri Markkanen on perfektionisti, joka taitaa brändäyksen: Varaustilaisuutta varten hän teetätti kuusi pukua, sisävuoreen oli ommeltu Suomen lippu

  4. 4

    Bottas venyi uskomattomaan taisteluun – nousi toiseksi viime metreillä

  5. 5

    Tyson Furylta villi arvio nyrkkeilymaailman kohutuimmasta ottelusta – historiallinen tyrmäys 35 sekunnissa: ”Se tekisi hyvää oikeille ihmisille”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Lauri Markkasen suuri ilta kääntyi draamaksi – Minnesota Timberwolves varasi, kaupattiin kuitenkin heti Chicago Bullsiin

  2. 2

    Bottas ja Räikkönen kolaroivat keskenään ensimmäisellä kierroksella – ”Sama ***** kaveri osui minuun taas”

  3. 3

    NHL-liigaan varattiin yhteensä 23 suomalaista, ensimmäisellä kierroksella varausennätys – näin suomalaiset sijoittuivat

  4. 4

    Bottas venyi uskomattomaan taisteluun – nousi toiseksi viime metreillä

  5. 5

    Entinen tennistähti Boris Becker törsäsi kymmenien miljoonien omaisuuden – asetettiin konkurssiin: ”Hänestä saa kuvan miehenä, jonka pää on hiekassa”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – ”Me nauroimme tuon porukan ulos”

    2. 2

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    3. 3

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    4. 4

      Venäjä uhkaa kieltää viestipalvelun käytön, uutissivuston mukaan Telegram on siirtänyt työntekijänsä Suomeen – HS etsi heitä venäläisomisteisesta lomakeskuksesta Savitaipaleella

    5. 5

      Oletko grillannut aina väärin? Kemisti kertoo, miten paistat täydellisen pihvin

    6. 6

      Halla-ahon mielestä Lindströmin erityisavustaja toimi oikein yrittäessään leikata somalijärjestöjen tuet – ”Kotoutumiselle pitäisi asettaa selkeät mittarit”

    7. 7

      Mitä tehdä, kun lapsi ei halua mökille? Suositusten mukaan alle 12-vuotiasta ei saisi jättää yksin – asiantuntija kertoo, onko siinä mitään järkeä

    8. 8

      Ruotsin poliisi: Terroristien vankina olleen ruotsalaismiehen vapauttamiseksi tehtiin töitä lähes kuusi vuotta – vapautettu voi olosuhteisiin nähden hyvin

    9. 9

      Ministeri Lindströmin erityisavustaja olisi leikannut kotoutumisjärjestöjen tuista lähes puolet – katso lista hankkeista, joilta haluttiin vetää rahoitus

    10. 10

      Britannia kertoi viimein brexit-tarjouksestaan – näillä ehdoin EU-kansalaiset saisivat jäädä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    2. 2

      Ministeri Lindström: Tiesin erityisavustajan toiminnasta, hän ei toiminut omavaltaisesti – avustaja yritti pyyhkiä somalijärjestöiltä tuet

    3. 3

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – ”Me nauroimme tuon porukan ulos”

    4. 4

      Pyörällä mereen ajanut Aleksander Lauraéus, 43, oli kuolla Hietalahden satama-altaaseen – nyt hän vaatii lisää tikapuita rantamuureille

    5. 5

      Oletko grillannut aina väärin? Kemisti kertoo, miten paistat täydellisen pihvin

    6. 6

      ”Tuntui kuin koko talo räjähtäisi” – Pitseriaan tehtiin omistajan mukaan polttopulloisku Espoossa, poliisi ottanut useita kiinni

    7. 7

      Kaupunkiympäristön tuhoaminen pyöräilyn varjolla on lopetettava – Jos ei voi ajaa nykyisiä pyöräteitä pitkin, niin ei ole pakko ajaa ollenkaan

    8. 8

      Mitä tehdä, kun lapsi ei halua mökille? Suositusten mukaan alle 12-vuotiasta ei saisi jättää yksin – asiantuntija kertoo, onko siinä mitään järkeä

    9. 9

      Miten tämä on edes tapahtunut? Hautakiven pala päätyi katukiveksi Espoossa

    10. 10

      Dramaattiset kuvat ja video näyttävät Espoon polttopulloiskun täystuhon: pitsat jäivät pöytiin, kun asiakkaat pakenivat räjähdysmäistä paloa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    8. 8

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Videotuomarointi kuohuttaa Venäjällä MM-kisojen esiturnauksessa – Fifa myöntää ongelmat, mutta haluaa VAR-järjestelmän ensi vuoden turnaukseen
    3. Onko murrosiän tunnemyrsky vain länsimaisen kulttuurin luoma harha? ”Meille sanottiin, ettei ole normaalia, jos on hyvissä väleissä vanhempiensa kanssa”
    4. Keskustan ja kokoomuksen välit kiristyivät aikataulupaineen takia – Hallitus joutunee täydentämään esitystään sote-uudistuksesta
    5. Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – ”Me nauroimme tuon porukan ulos”
    6. Oli voittamassa Mestarien liigaa Sami Hyypiän kanssa – nyt norjalaisviilettäjä vaihtaa maastohiihdon maratonmatkoille: ”Menen aina all-in”
    7. Tunti sitten
    8. Ruotsin poliisi: Terroristien vankina olleen ruotsalaismiehen vapauttamiseksi tehtiin töitä lähes kuusi vuotta – vapautettu voi olosuhteisiin nähden hyvin
    9. USA:n korkein oikeus sallii maahantulokiellon soveltamisen osittain – Trump: Päätös on selvä voitto kansalliselle turvallisuudellemme
    10. Venäjä uhkaa kieltää viestipalvelun käytön, uutissivuston mukaan Telegram on siirtänyt työntekijänsä Suomeen – HS etsi heitä venäläisomisteisesta lomakeskuksesta Savitaipaleella
    11. Dallas ostaa Antti Niemen ulos sopimuksestaan – Esa Lindellille mukava palkankorotus
    12. Turvatyynyjätti Takata hakeutui yrityssaneeraukseen – taustalla kuolemiin yhdistettyjä turvatyynyjä
    13. Näytä lisää