Valikko
Urheilu

Karjalainen ihmeissään menetetyn mitalinsa yllätyskäänteestä: ”Ottaa päähän – ihmeellinen lopputulema”

Olli-Pekka Karjalainen ihmettelee urheilun kansainvälisen vetoomustuomioistuimen CAS:n päätöstä, että Vadim Devjatovski saa pitää Helsingin MM-kisoissa vuonna 2005 voittamansa moukarinheiton mitalin.

Olli-Pekka Karjalainen ihmettelee urheilun kansainvälisen vetoomustuomioistuimen CAS:n päätöstä, että Vadim Devjatovski saa pitää Helsingin MM-kisoissa vuonna 2005 voittamansa moukarinheiton mitalin.

Valkovenäläinen antoi kisoissa puhtaan dopingnäytteen, mutta sen uusintatestauksessa vuonna 2013 siitä löytyikin urheilussa kiellettyjä aineita.

CAS:n mukaan Devjatovskia ei rankaista ja Karjalainen sijoittuu neljänneksi.

”Ottaa päähän – ihmeellinen lopputulema”, Karjalainen sanoi HS:lle.

Devjatovski on nykyisin maansa yleisurheiluliiton johtaja.

”Se naulaa tilanteen kiinnostavalla tavalla. Hänellä on ollut hyviä apuvoimia. Onkohan hän jäävännyt itsensä? No, en jaksa alkaa tutkia pöytäkirjoja” naureskeli Karjalainen, joka oli juuri palannut matkalta Englannissa.

Ohjelmassa oli muun muassa Valioliigan ottelu Liverpool–Stoke.

Karjalainen sanoi, ettei hän ole stressannut itseään mahdollisesta MM-mitalista.

”Asiaa ei ole voinut itse vaikuttaa, mutta paljon sen kanssa on soudettu ja huovattu. Prosessit eivät ole vielä valmiita.”

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Nopeuslaskun uranuurtaja Kalevi ”Häkä” Häkkinen kuollut –”Mitään en jättäisi elämässäni tekemättä”

  2. 2

    Hiipuva maalitykki Aleksandr Ovetškin osuu sittenkin, rikkoi harvinaisen merkkipaalun NHL:ssä

  3. 3

    Bottas ei harkinnutkaan Lewis Hamiltonin ohittamista: ”Äärimmäisen vaikeaa olisi ollut yrittää”

  4. 4

    Laura Manninen juoksi maratonin ME:n hallissa

  5. 5

    Räikkönen nieli lievän pettymyksen, vaikka kisa oli parempi kuin moneen vuoteen

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Sebastian Vettel voitti F1-kauden avauksen Australiassa – Bottas kolmas, Räikkönen neljäs

  2. 2

    Nopeuslaskun uranuurtaja Kalevi ”Häkä” Häkkinen kuollut –”Mitään en jättäisi elämässäni tekemättä”

  3. 3

    IFK:ta häiriköitiin Turkuhallissa, nuoret ryntäsivät joukkueen pukukoppi­käytävälle

  4. 4

    Laura Manninen juoksi maratonin ME:n hallissa

  5. 5

    Yön NHL-kierros: Sebastian Aho ennätysputkessa – Barkov loisti murskavoitossa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  2. 2

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  3. 3

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  4. 4

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  5. 5

    El País: Laulajatähti Shakira ei saa kutsua Lionel Messin häihin – syynä morsiamen pitkävihaisuus

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    2. 2

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    3. 3

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    4. 4

      Kesäaikaprotesti leviää – kansalaisaloite kerännyt jo yli 33 000 allekirjoitusta

    5. 5

      Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

    6. 6

      Muuttaako Nordea Suomeen? Pääkonttorista voisi olla enemmän haittaa kuin imagohyötyä

    7. 7

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    8. 8

      Kellojen siirto johtuu uusiseelantilaisesta postimiehestä, joka rakasti perhosia

    9. 9

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    10. 10

      ”Tilanne on osittain lähtenyt lapasesta Helsingin kouluissa” – Lisää kuria kouluihin, vaativat oikean laidan ehdokkaat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    2. 2

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    3. 3

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    4. 4

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    5. 5

      Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

    6. 6

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    7. 7

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    8. 8

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    9. 9

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    10. 10

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää