Valikko
Urheilu

Ikä on vain numero Suomen menestyneimmälle maastopyöräilijälle Jukka Vastarannalle

”Uudella harjoittelulla, ravinnolla ja lihashuollolla olen taas tuntenut itseni aika vahvaksi ja vetreäksi.”

Suomen menestynein maastopyöräilija Jukka Vastaranta aikoo jatkaa uraansa vielä kahdeksan vuotta, 40-vuotiaaksi asti.

Tamperelaisella 32-vuotiaalla Vastarannalla on uran tuleville vuosille yksi toive.

”Haluaisin vielä kokea sen, että saisin ajaa ammatikseni kotimaassani. Toivoisin, että Suomessa olisi kunnollista kilpailutoimintaa. Haluaisin päästä keskieurooppalaisten asemaan eli ajaa arvostettuja kilpailuja kotoa käsin”, Vastaranta miettii Suomen Pyöräilyunionin tiedotteessa.

Pari vuotta sitten Vastaranta asui Sveitsissä ja kiersi Keski-Euroopan kisoja. Tuolloin hän myös ylsi yhteen sen kesäkauden kovimmista suomalaisista kestävyysurheilusuorituksista oltuaan maratonmatkan MM-kisoissa viides Etelä-Afrikassa.

Vastarannalla on takanaan mukavasti sujunut harjoituskausi. Viime kauden jälkeen hän ajoi parin kuukauden ajan peruslenkkiä, kunnes suuntasi kuuden viikon leirille Espanjaan.

”Siellä oli jo hiukan kovempaa otetta harjoitteluun. Tammikuun lopulta hiihdin maaliskuulle asti ja maaliskuun olen hiihtänyt ja ajanut maasturilla sekaisin. Ei ole ollut mitään ongelmia. Kelien kanssa olen ollut todella onnekas, sillä ne eivät ole aiheuttaneet taukoa harjoitteluun kertaakaan.”

Vuosien aikana Vastaranta on löytänyt tuloksekkaan tavan harjoitella.

”Ei siis tarvitse tehdä mitään ihmeitä, jotta tulosta tulisi. Tärkein nyt löytynyt asia on keinot, joilla pysyn perusvireessä vuodesta toiseen ja hyvän päivän sattuessa pystyn tekemään huipputuloksia. Uudella harjoittelulla, ravinnolla ja lihashuollolla olen taas tuntenut itseni aika vahvaksi ja vetreäksi.”

Hänellä on selkeä käsitys omista vahvuuksistaan. Hän kiittää sitä, että lapsena tuli tehtyä paljon oikeita asioita ja riittävä vauhti on saavutettu jo juniorina.

”Viimeiset 14 vuotta olenkin saanut keskittyä löytämään keinoja, kuinka säilyttää vauhti eikä mistä sen löytäisi. Vauhti on hukattu sen verran monta kertaa, että se on kasvattanut kokemusta omasta itsestä.”

Vastaranta sanoo, ettei samoja virheitä tarvitse tehdä viidettä kertaa uudestaan.

”Vahvuutena alkaakin olla se, että tiedän mistä mikäkin ongelma johtuu ja kuinka sen saa korjattua.”

Kautensa hän aloittaa huhtikuussa XCO-kisoissa Lahdessa tai Liedossa.

”Tarkoitus on päästä pikkuhiljaa kuntoon kevään edetessä. Kun kunto on riittävän hyvä, tarkoitus on suunnata ulkomaille.”

Jukka Vastaranta

 Syntynyt 29.3.1984

 172 cm, 64 kg

 Kotipaikka: Tampere

 Kihloissa maastopyöräilijä Sonja Kallion kanssa

 Ammattipyöräilijä, vuoteen 2016 jatkuva sopimus suomalaisen Medilaser-Specialized-tallin kanssa

 Vastaa itse valmennuksestaan

 Saavutuksia: Maastopyöräilyssä maratonmatkan EM-kilpailussa toinen 2011, MM-kilpailussa viides 2014 ja kahdeksas 2011, nuorten EM-kultaa 2001, maantiepyöräilyssä nuorten MM-hopeaa, ensimmäinen voitto ammattilaisena 2005 (kolmas etappi Ster Elektro Tour -kilpailussa), mukana Espanjan ympäriajossa 2005

Hiihdossa kaksi nuorten Suomen mestaruutta (10 km/v)

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • maastopyöräily
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  2. 2

    Jääkiekkolegenda Teemu Selänne debytoi ITF Senior Tourin tennisturnauksessa Talissa

  3. 3

    Suomelle kultaa moukarinheitossa Euroopan nuorten olympiafestivaaleilla

  4. 4

    Helsinki Seagullsille amerikkalainen vahvistus – ensimmäinen ulkomainen kiinnitys ensi kaudelle

  5. 5

    Suomen oma MotoGP-kilpailu varmistumassa – haaveissa siintää myös formula ykkösten saaminen Iittiin

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  2. 2

    Hyötyisikö kuntomaratoonari Niken kohukengistä? Huippujuoksija pärjäisi markettikengilläkin

  3. 3

    Ajax-keskikenttä pois koomasta – kärsii pysyvästä aivovammasta

  4. 4

    Suomen oma MotoGP-kilpailu varmistumassa – haaveissa siintää myös formula ykkösten saaminen Iittiin

  5. 5

    Jalkapallokenttien väriläiskä ja ongelmapelaaja lopetti uransa kahdesti viikon sisään – tuorein päätös julki vaimon Twitter-tilillä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  2. 2

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  3. 3

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  4. 4

    Pyöräilijä latasi Instagramiin kuvan jaloistaan etapin jälkeen – pullistelevat verisuonet säikäyttivät seuraajat

  5. 5

    Unitohtori auttaa Oskari Möröä ja useita muita huippu-urheilijoita kohti parempaa nukkumista – ”Uni on luonnon omaa dopingia”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    2. 2

      Lahokaviosammal uhkaa panna Helsingin rakentamissuunnitelmat uusiksi yli 10 000 asukkaan uudessa kaupunginosassa

    3. 3

      Varo näitä ruokia, jos syöt lääkkeitä – ruoka-aineilla on oudoilta kuulostavia vaikutuksia lääkkeiden kanssa

    4. 4

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    5. 5

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    6. 6

      Tutkimus: Sperman laatu laskee hälyttävästi – länsimaissa miehillä on siittiöitä jo yli puolet vähemmän kuin 40 vuotta sitten

    7. 7

      Yhdysvaltain senaatti päätti täpärästi aloittaa poikkeusmenettelyn Obamacaren kumoamiseksi

    8. 8

      Suomen EU-politiikkaa pyörittävä mies on palvellut viittä pääministeriä, mutta hänestä ei ole edes Wikipedia-artikkelia – haastattelussa arvostettu, karu ja vähän pelättykin Kare Halonen

    9. 9

      Parantumattomasti sairaan Charlie-vauvan vanhemmat ajautuivat taas erimielisyyksiin sairaalan kanssa – vanhemmat haluavat vauvan kotiin kuolemaan, mutta sairaala ei suostu

    10. 10

      Suomeen ensimmäistä kertaa saapuva suorapuheinen laulaja Beth Ditto: ”Amerikassa empatia on vaihtunut täydelliseen sosiopatiaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    2. 2

      Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

    3. 3

      Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

    4. 4

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    5. 5

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    6. 6

      Vanhat hääperinteet tuntuvat yhä useammista vaivaannuttavilta – Suvi Sahakarin häissä morsiamen sijaan ryöstettiin kakkulapiot

    7. 7

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    8. 8

      Posti lopetti kirjeiden jakamisen tiistaisin – ”En näe, että tässä tulisi ongelmaa täyttää postilain asettamaa laatuvaatimusta”

    9. 9

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    10. 10

      Alman hitti nostettiin jo Britannian suurimman radiokanavan A-listalle – merkitsee suurta näkyvyyttä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    3. 3

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    4. 4

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    11. Näytä lisää