Urheilu

Mika Anttosen lahjoitus kolminkertaistaa tuen

”Olen ajatellut, että lahjoitan miljoonan vuodessa niin kauan kuin rahat riittää”

Miljoona euroa vähävaraisten jääkiekkojuniorien tukemiseen lahjoittanut Mika Anttonen toivoo hartaasti, että tieto mahdollisuudesta saada tukea tavoittaa sitä tarvitsevat perheet.

”Ei ole realistista, että kaikki tukea tarvitsevat tarttuisivat tilaisuuteen kevään aikana”, Anttonen sanoi HS:lle ja viittasi tiedon perillemenoon.

Jääkiekkoliiton mukaan vuosittain toistuva lahjoitus kolminkertaistaa tuen määrän.

Tuki ulottuu jatkossa kiekkokouluikäisistä B-junioreihin, ja tuettavien määrä kasvaa aiemmasta reilusta 400 juniorista lähes 1 500 junioriin vuodessa.

Pari vuotta sitten Anttonen johti Jääkiekkoliiton strategiatyötä. Siinä yhteydessä hän tutustui tarkemmin juniorijääkiekon kehityskohteisiin.

”Suomalaisessa jääkiekossa moni asia on hyvin, mutta aina täytyy yrittää parantaa.”

Yksi havainto oli se, että jääkiekon harrastamisen kulut ovat kasvaneet merkittävästi. Anttosen mielestä jääkiekkojuniorin harrastaminen ei saa olla kiinni vanhempien lompakon paksuudesta.

Hän oli jo aiemmin lahjoittanut anonyymisti pienempiä summia toiseen rahastoon, josta tuettiin vähävaraisia jääkiekkojuniorien perheitä.

”Minua puhutteli se tapa, että raha menee sataprosenttisesti kohteen hyväksi, ilman leimautumista tai että muu joukkue tietää asiasta.”

Miljoonaan euroon Anttonen päätyi karkealla laskelmalla. Jos jääkiekkoa harrastavia junioreita, kiekkokouluikäisistä B-junioreihin, on noin 10 000, heistä noin 10 prosenttia eli tuhat saattaa olla tuen tarpeessa.

Jos harrastuksen vuosittaisiksi kustannuksiksi lasketan keskimäärin vaikka tuhat euroa, sen jakaminen tuhannelle juniorille tekee miljoonan.

”Olen ajatellut, että lahjoitan miljoonan vuodessa niin kauan kuin rahat riittää”, Anttonen sanoi ja lisäsi, ettei koskaan tiedä, mitä huominen tuo tullessaan.

Tämänkin lahjoituksen Anttonen olisi halunnut tehdä nimettömänä, mutta lopulta hän ja liiton edustajat tulivat siihen tulokseen, että näin iso summa herättäisi liikaa kysymyksiä.

”Todettiin, että avoimuus on ainoa oikea tapa.”

Anttonen on energiayhtiö ST1:n pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja.

Urheilussa hän tuli tunnetuksi 15 vuotta sitten, kun ST1 ryhtyi Hiihtoliiton sponsoriksi. Silloin monet Hiihtoliiton sponsorit katkaisivat yhteistyönsä Lahden MM-kisojen dopingskandaalin takia.

ST1:n yhteistyö Hiihtoliiton kanssa jatkuu edelleen.

Anttonen sanoo pelanneensa itse kaikkea luistimilla. Jääkiekon lisäksi se tarkoittaa jää- ja kaukalopalloa.

”En ole ollut mikään pelimies vaan ihan tavallinen harraste­lija.”

Jääpallossa hän pääsi kuitenkin vuonna 1985 Porvoon Akilleksen joukkueeseen, joka oli juuri voittanut Suomen mestaruuden.

Peliura tyssäsi, kun varusmiesaika ja opiskelun aloittaminen tulivat väliin.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Sihvola käynnisti HIFK:n selviämistaistelun Veikkausliigassa – vain hetkeä aikaisemmin kannattajat vaativat päävalmentaja Muurisen eroa

  2. 2

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  3. 3

    Manchester United latoi neljä maalia Swansean maaliin, Mane pelasti Liverpoolin

  4. 4

    Enää ei tarvitse ihmetellä, mihin HJK tarvitsee Rasmus Schülleriä – Yaghoubin loukkaannuttua Schülleristä voi tulla mestaruuden takuumies

  5. 5

    Rallin MM-sarjaa johtava Thierry Neuville keskeytti Saksan rallin

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  2. 2

    Kun 125 miljoonaa euroa ei riitä – Liverpool jatkaa Barcelonan kärventämistä

  3. 3

    Pitkäaikainen jalkapalloystävä kyseenalaistaa yleisen käsityksen Pertti Alajasta – muistaa ainutlaatuisen piirteen: ”En ole toista sellaista tavannut”

  4. 4

    Chelsean päävalmentaja repesi hillittömään naurukohtaukseen toimittajan kysyttyä rikollisesta kohtelusta: ”Kaikki tietävät, mitä tapahtui”

  5. 5

    Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut – Palloliiton puheenjohtaja luotti aina ”korkeampien käsien voimaan”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kilpakumppani teki juoksijalegenda Mo Farahille todella härskin liikkeen – puolustelee tekoaan

  2. 2

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  3. 3

    Emilia Lahti pelkäsi parisuhteessa henkensä puolesta – nyt hän juoksee lähisuhde­väkivaltaa vastaan Uuden-Seelannin halki: ”Olen kiitollinen siitä, että olen vielä täällä”

  4. 4

    Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut – Palloliiton puheenjohtaja luotti aina ”korkeampien käsien voimaan”

  5. 5

    Lasse Urpalainen, 22, voitti videopeliturnauksessa joukkueensa kanssa yli 10 miljoonaa dollaria

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Lisätäänkö turvapaikanhakijoiden valvontaa, entä miten estetään heihin kohdistuva kansalaisraivo? Kahdeksan kysymystä sisäministeri Risikolle Turun puukotuksista

    3. 3

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    6. 6

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    7. 7

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    8. 8

      Suomalais­jäänmurtaja teki historiaa läpäisemällä Luoteisväylän ennätysaikaisin – upeat kuvat kertovat myös ilmaston­muutoksesta

    9. 9

      Putkiremonttien määrä kaksinkertaistuu seuraavan kymmenen vuoden aikana – Kannattaako asunto myydä ennen remonttia vai vasta sen jälkeen?

    10. 10

      Turun puukotukset mietityttävät Helsingin keskustassa liikkuvia naisia – ”Äidiksi tulemisen jälkeen ahdistuneisuus on kasvanut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    2. 2

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    3. 3

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    6. 6

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    7. 7

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    8. 8

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    9. 9

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    5. 5

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    6. 6

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    7. 7

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    8. 8

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    9. 9

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää