Valikko
Urheilu

Sateinenkaan aika-ajo vanhalla tavalla ei hetkauta Räikköstä: ”Toivottavasti sataa sitten kunnolla”

Kimi Räikkönen on tällä kaudella kuitannut kaksi nelosruutua Australian ja Bahrainin aika-ajoista.

Kimi Räikkönen on tällä kaudella kuitannut kaksi nelosruutua Australian ja Bahrainin aika-ajoista. Kiinaan on luvassa sateinen lauantai.

Kolmanteen kisaan aika-ajoon palautetaan viime vuosien systeemi, jolloin pudotuspeli itse ajojaksojen aikana päättyy.

Millä mielin Räikkönen sitten valmistautuu Kiinan aika-ajohaasteisiin?

”Eiköhän täällä ole aika usein ajettu sateessa, joten sinänsä siinä ei ole mitään uutta. Myös Australiassa satoi, ja jos aika-ajossa tai harjoituksissa sataa, onhan se vähän erilaista. Ei se kuitenkaan muuta lopputulosta kauhean paljon.”

”Tuleehan siitä jännempää ja vaikeampaa. Jos sataa, toivottavasti sataa sitten kunnolla, koska jos sataa vain vaikkapa harjoituksen keskellä, eipä siellä sitten juuri nähdä autoja radalla”, Räikkönen sanoi.

Ferrari ei ole saanut molempia autojaan maaliin vielä kummassakaan kisassa. Australiassa Räikkönen keskeytti turbo-ongelmien vuoksi, ja Bahrainissa jäi radan varteen lämmittelykierroksella polttoaineen suihkutusjärjestelmän hajottua.

”Olemme edelleen positiivisella mielellä, totta kai. Ei siinä mikään ole muuttunut. Mitä tiimi teki talvella, on yhä entisellään. Meillä on kaksi palkintosijoitusta, ja kaksi keskeytystä, mikä ei ole ihanteellista, joten töitä riittää vielä luotettavuuspuolella.”

”Vauhtia on, joskaan ei kenties aika-ajoon, jos katsoo Bahrainin tapahtumia, mutta kisavauhti on kyllä hyvä. Mielestäni pakettimme on hyvä, mutta toki sitä täytyy parantaa ja saada se vieläkin paremmaksi. Auto on kehittynyt kaikilla osa-alueilla, eikä vain yksi juttu, vaan kokonaisuudessaan talven aikana.”

Räikkönen muistutti, että auto on ihan uusi.

”Moottori on parempi, auto itsessään on parempi. Emme ole ihan vielä paras tiimi, mutta siihen pyrimme. Auto on ehdottomasti hyvä, ja sillä jatketaan eteenpäin. Mieluummin meillä on parempi ja nopeampi auto.”

Räikkönen on ajanut Kiinassa kymmenen kisaa. Hän on voittanut kerran ja ollut yhteensä viisi kertaa palkinnoilla – viimeksi 2013 kakkosena Lotuksella.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    HJK on suomalaisessa jalkapallossa anomalia, joka päihittäisi talousluvuillaan koko joukon jääkiekon liigaseuroja

  2. 2

    Maailman paras miestaitoluistelija Javier Fernandez on Espanjassa suosittu kummajainen – mutta mitä hän teki HJK:n Sonera-stadionilla?

  3. 3

    Lotta Lepistö kiipesi kuudenneksi pyöräilyn maailmanlistalla: ”Kieltämättä vähän yllätti”

  4. 4

    Mikko Rantanen lähestyy kovaa rajapyykkiä ja nousi tulokaspörssissä jo seitsemänneksi

  5. 5

    Juuso Puustinen ideoi HIFK:n ryöstöretken ja toteutti itse unelmansa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Juuso Puustinen ideoi HIFK:n ryöstöretken ja toteutti itse unelmansa

  2. 2

    Euroopan suurin bordelli mainostaa naisten jalkapallo­joukkueen pelipaidoissa – pikkukaupungissa nousi kohu

  3. 3

    Emmi Peltosen rohkea luistelu hurmasi yleisön: ”Olin omassa kuplassani”

  4. 4

    Lapsuuden joukkuetoveri paljastaa: Cristiano Ronaldolla nolo mutta osuva lempinimi

  5. 5

    Arnold Schwarzenegger pani ruotuun kehitysvammaisia urheilijoita pilkanneen häirikön: ”Enemmän rohkeutta, myötätuntoa, älykkyyttä ja taitoa”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  2. 2

    Junioriurheilijan seuranvaihto maksoi peräti 5 000 euroa – tässä syy

  3. 3

    Raimo Summanen sai puheistaan kahdeksan ottelun toimitsijakiellon: ”Tapaus täyttää päivänselvästi kunnianloukkauksen määritelmän”

  4. 4

    Sebastian Vettel voitti F1-kauden avauksen Australiassa – Bottas kolmas, Räikkönen neljäs

  5. 5

    Entiseltä tennistähdeltä mahtava reaktio yllättävään eläinvieraaseen kesken pelin: ”En usko, että tällaista tapahtuu enää koskaan”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    2. 2

      Tukiopetusta jäi pitämättä Lauttasaaressa – rehtori antoi rahat opettajille joululahjaksi

    3. 3

      Huumevalistus vie lapsilta lelut saksalaisissa päiväkodeissa – Suomalaistutkija: ”Kannattaa kokeilla kotonakin”

    4. 4

      Poliisin mukaan moni käännytettävä uhkailee itsemurhalla – Mitä afganistanilaiselle Rezalle tapahtui sen jälkeen, kun hän oli kiivennyt köysi kädessä Rautatientorin puuhun?

    5. 5

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    6. 6

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    7. 7

      Heikko johtajuus on suurin syy julkisten rakennushankkeiden kustannusten karkaamiseen, sanoo tuore raportti

    8. 8

      Räppäri Kevin Tandun elämästä oli suunta kadoksissa, nyt se on taas löytynyt – ja siitä hän kiittää Suomen armeijaa

    9. 9

      Tuulia Syvänen lopetti valehtelun kokonaan, ja se mullisti hänen elämänsä – ”Miksi feikkaamme, vaikka ihmiset tykkäävät meistä enemmän, kun uskallamme olla vajavaisia ja tyhmiä?”

    10. 10

      Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    3. 3

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    4. 4

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    5. 5

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    6. 6

      Poliisin mukaan moni käännytettävä uhkailee itsemurhalla – Mitä afganistanilaiselle Rezalle tapahtui sen jälkeen, kun hän oli kiivennyt köysi kädessä Rautatientorin puuhun?

    7. 7

      Toimitusjohtajalle potkut isosta espoolaisesta isännöinti- ja huoltoyhtiöstä – epäillään rahojen väärinkäytöstä

    8. 8

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    9. 9

      Trump haukkui Obaman golfharrastuksen kymmenillä twiiteillä ja vakuutti, ettei presidenttinä ”edes näkisi viheriöitä” – nyt hän on pelannut 13 kertaa

    10. 10

      Tuulia Syvänen lopetti valehtelun kokonaan, ja se mullisti hänen elämänsä – ”Miksi feikkaamme, vaikka ihmiset tykkäävät meistä enemmän, kun uskallamme olla vajavaisia ja tyhmiä?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    8. 8

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    9. 9

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    10. 10

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    11. Näytä lisää