Valikko
Urheilu

Sarjajumbo haki pisteet PK-35 Vantaalta: ”Avausjakso söi pelaajiltamme energian”

Jalkapallon Veikkausliigaan täksi kaudeksi nousseen PK-35 Vantaan alku pääsarjassa ei ole sujunut ruusuisesti.

Jalkapallon Veikkausliigaan täksi kaudeksi nousseen PK-35 Vantaan alku pääsarjassa ei ole sujunut ruusuisesti. Sunnuntaina tuli jo kolmas tappio neljässä pelissä, kun Vaasan Palloseura haki pisteet Myyrmäestä lukemin 2–0.

Pisteet olivat VPS:lle kauden ensimmäiset. Se nousi paremmalla maalierolla ohi vantaalaisisäntien, jotka ovat lisäksi pelanneet ottelun enemmän.

Sunnuntaina ottelun ratkaisu nähtiin toisella puoliajalla. Isäntien maalivahti Daniel Kollar ajettiin suihkuun hänen kaadettua läpiajoon päässeen Andre Clennonin rangaistusalueella.

Rangaistuspotkun laukoi sisään Loorents Hertsi ohi Kollarin korvanneen 17-vuotiaan Samu Volotisen.

Rankkarin ampumista odotettiin tovi. Varamaalivahti Samu Volotinen kävi erotuomarin käskystä pukukopissa vaihtamassa päälleen oikean värisen asukokonaisuuden.

Volotinen, 17, sai tulikasteen edustusryhmässä. Hän istui ykkösjoukkueen penkillä koko viime kauden ja aloitti kuluvan kauden samalla lailla.

Punainen kortti merkitsi Kollarille kahden ottelun pelikieltoa. Volotisen työt jatkuvat torstaina Cupissa Interiä vastaan Turussa ja liigassa sunnuntaina Rovaniemellä.

Vajaamiehisenä viimeiset 25 minuuttia pelannut PK-35 oli lopulta suupala vaasalaisille. Pyry Soiri sijoitti 76. minuutilla 2–0 karattuaan läpijuoksuun kotijoukkueen puolustuslinjan taakse.

Ensimmäisellä jaksolla PK-35 esitteli pallonhallintapeliään. Syöttöketjun kestivät parhaimmillaan yli 40 kosketusta. Näyttävä jauhaminen oli päämäärätöntä.

”Avausjakso söi pelaajiltamme energian”, sanoi PK.35:n valmentaja Jose Riveiro, joka on alkukauden tuurannut lehdistötilaisuuksissa päävalmentaja Shefki Kuqia.

PK-35:n pelin parhaat paikat osuivat Aleksi Ristolalle. Keskikenttämies oli lähellä pistää pallon maaliin 4. ja 17. minuutilla.

”Osoitimme monipuolisuutemme. Se ratkaisi pelin”, sanoi VPS:n päävalmentaja Petri Vuorinen.

”Pyrimme hallitsemaan peliä pallollisena, mutta meiltä löytyy myös suoraviivaisuutta.”

PK-35 pelasi Myyrmäen tekonurmella liigakauden kolmannen ottelunsa ja koki kolmannen tappionsa. Pisteet Vantaalta ovat aiemmin hakeneet RoPS (4–3) ja HIFK (2–0).

RoPSia, HIFK:ta ja VPS:aa vastaan PK-35:n sekoili lopussa. Rovaniemi nousi 0–3-tappiolta voittoon. HIFK- ja VPS-ottelussa kotijoukkue pelasi viimeiset parikymmentä minuuttia vajaalla.

Vantaalaiskatsojien usko alkaa horjua. PK-35:n kaksi edellistä kotipeliä vetivät yli 2400 katsojaa, mutta otteluun Vaasaa vastaan saapui enää 857 katsojaa.

PK-35:n avainpelaajista olivat sunnuntaina sivussa kapteeni Kim Raimi, Carlos Portela, Kosta Manev ja Njazi Kuqi. Toppari Raimilla on jalkavamma, keskikentän Portela kävi peukaloleikkausessa, toppari Manev potee pikkuvaivoja ja kärki Kuqi kärsi pelikieltoa.

PK-35:n seuraava kotiottelu on 29. huhtikuuta mestaruutta puolustavaa Seinäjokea vastaan.

Päivän toisessa ottelussa toinen sarjanousija PS Kemi sai maalitilinsä auki hävisi IFK Mariehamnille 1–2. Tappio oli toinen yhtä monessa ottelussa. Rovaniemellä pelattua otteluun oli vaivautunut vain 488 katsojaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallo
  • Jan Vilén
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Raimo Summanen sai puheistaan kahdeksan ottelun toimitsijakiellon: ”Tapaus täyttää päivänselvästi kunnianloukkauksen määritelmän”

  2. 2

    Englannin fanit buuasivat Saksan kansallishymnille ja lauloivat maailmansotien aikaisia lauluja

  3. 3

    Olympiakomitean toimitusjohtajaksi 45 hakijaa, vain kuusi naista tavoittelee paikkaa

  4. 4

    Entiseltä tennistähdeltä mahtava reaktio yllättävään eläinvieraaseen kesken pelin: ”En usko, että tällaista tapahtuu enää koskaan”

  5. 5

    Tykinkuulahyökkääjä Micke Åsten pääsi katettuun pöytään

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  2. 2

    Raimo Summanen sai puheistaan kahdeksan ottelun toimitsijakiellon: ”Tapaus täyttää päivänselvästi kunnianloukkauksen määritelmän”

  3. 3

    Entiseltä tennistähdeltä mahtava reaktio yllättävään eläinvieraaseen kesken pelin: ”En usko, että tällaista tapahtuu enää koskaan”

  4. 4

    Englannin fanit buuasivat Saksan kansallishymnille ja lauloivat maailmansotien aikaisia lauluja

  5. 5

    Jalkapallo on piikki Turkin johtajan Erdoğanin lihassa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  2. 2

    Suomen ampumahiihtäjien valmentaja kaatui pahasti Kontiolahdella – ”Hän on sairaalahoidossa”

  3. 3

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  4. 4

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  5. 5

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hampurilaistesti: maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    2. 2

      Happohyökkääjä vaanii nuoria naisia Berliinissä – uhreja ainakin kuusi

    3. 3

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    4. 4

      Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko

    5. 5

      Trump on rakennellut itselleen ansoja – voiko niistä seurata jotain todella dramaattista?

    6. 6

      Alkoholiin, huumeisiin ja itsemurhiin liittyvät ”epätoivon kuolemat” tappavat USA:n valkoisia ennätystahtiin

    7. 7

      Republikaanit lykkäsivät Obamacare-äänestystä – Trump uhkailee pitävänsä Obamacaren voimassa, ellei homma etene

    8. 8

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    9. 9

      Kristilliset piilottivat neljä ehdokasta vaalimainoksistaan Helsingissä: yksi kirjoitti ”matuvyörystä” ja juutalaisten tekemästä kansanmurhasta

    10. 10

      Leipäjonot venyneet Kelan tukiongelmien takia – satojen ihmisten jonossa liikkuvat huhut ja neuvot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    3. 3

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    4. 4

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    5. 5

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    6. 6

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta

    10. 10

      Isis ilmoittautui Lontoon terrori-iskun tekijäksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää