Valikko
Urheilu

Kenia hyväksyi antidopinglain – toivoo urheilijoidensa pääsevän olympialaisiin

Kenia hyväksyi perjantaina uuden antidopinglain, jonka avulla maa toivoo välttävänsä Rion olympialaisista sulkemisen.

Kenia hyväksyi perjantaina uuden antidopinglain, jonka avulla maa toivoo välttävänsä Rion olympialaisista sulkemisen.

Kenian presidentti Uhuru Kenyatta allekirjoitti uuden lain hyvissä ajoin ennen Maailman antidopintoimiston Wadan määräämää toukokuun alun määräaikaa.

”Luotan siihen, että Wada näkee antidopinglakimme hyväksymisen merkkinä sitoutumisestamme korkeimpiin kansainvälisiin standardeihin”, Kenyatta lausui.

”Haluan haastaa urheilijamme tavoittelemaan korkeinta mahdollista käyttäytymisen tasoa.”

Perjantain päätös tuli sen jälkeen, kun kaksi edellistä määräaikaa 11. helmikuuta ja 5. huhtikuuta olivat menneet ohi Kenian lainsäätäjiltä.

Uuden lain on tarkoitus varmistaa kenialaisten urheilijoiden pääsy Rion kisoihin, minkä kyseenalaisti aiemmin Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n puheenjohtaja Sebastian Coe.

Presidentti Kenyattan mukaan Kenian dopingtapaukset eivät olleet merkki laajemmasta ongelmasta maan urheilussa.

”Tiedän, että muutamat huijaamiset eivät heijasta koko urheilijakuntamme rehellisyyttä.”

Uuden lain mukaan dopingin käytöstä seuraa tuhannen dollarin sakko ja/tai vuoden vankilatuomio. Kiellettyjen aineiden välittämisestä seurauksena on kolmen vuoden tuomio tai 30 000 dollarin sakot.

Wada käsittelee Kenian tilannetta kokouksessaan Montrealissa 12. toukokuuta. Samassa kokouksessa käsitellään myös Venäjän tilannetta. Tällä hetkellä venäläisyleisurheilijat on suljettu kaikesta kansainvälisestä toiminnasta.

Lähteet: AFP, Reuters

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Doping
  • Antidoping
  • Jan Vilén
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Lionel Messiä uhkaa pelikielto säädyttömästä suunsoitosta linjamiehelle – yksikään tuomareista ei kuullut tunteenpurkausta

  2. 2

    Eva Wahlström puolustaa MM-titteliään Turussa ja haaveilee Amerikan markkinoista – ”Olen valmis ottelemaan ketä tahansa mestaria vastaan”

  3. 3

    Suomen luistelupari löysi toisensa internetistä – katso, miltä kauneimmat pariluisteluliikkeet näyttävät ilmasta katsottuna

  4. 4

    Taitoluistelun MM-kisat tuovat miljoonia euroja Helsinkiin – television äärellä yli 300 miljoonaa silmäparia

  5. 5

    Suomi sai luistelijat kaikkiin lajeihin – HS esittelee joukkueen

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Corey Elkins ratkaisi voiton HIFK:lle toisessa jatkoerässä

  2. 2

    Patrik Laineen vapautuminen MM-kisoihin varmistui– tässä lista Leijonien mahdollisista NHL-pelaajista

  3. 3

    Legendaarinen formulaääni Matti Kyllönen palaa selostuskoppiin – ”Lasken jo päiviä, milloin on ensimmäinen kilpailu”

  4. 4

    Saksalaisseuran kaksi pelaajaa kuoli peräkkäisinä päivinä sydänkohtaukseen – ”Aivan kuin meidän ympärillämme olisi kirous”

  5. 5

    Suomen luistelupari löysi toisensa internetistä – katso, miltä kauneimmat pariluisteluliikkeet näyttävät ilmasta katsottuna

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  2. 2

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  3. 3

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  4. 4

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  5. 5

    Raimo Summanen sai puheistaan kahdeksan ottelun toimitsijakiellon: ”Tapaus täyttää päivänselvästi kunnianloukkauksen määritelmän”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    2. 2

      Trump vie maailman askeleen kohti ympäristö­katastrofia – Tänään allekirjoitettavan asetuksen ennustetaan elvyttävän kannattamatonta hiilivoimaa

    3. 3

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    4. 4

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    5. 5

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    6. 6

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    7. 7

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    8. 8

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    9. 9

      Kelan pääjohtaja julkaisi poikkeuksellisen anteeksipyynnön toimeentulotuen ruuhkautumisesta: ”Tilanne on ollut asiakkaille kohtuuton”

    10. 10

      Huomenna hänet silvotaan – suomalaiskuvaaja todisti ympärileikkausta Keniassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    2. 2

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    3. 3

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    4. 4

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    5. 5

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    6. 6

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    7. 7

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    8. 8

      Uimahallivastaava: ”Perimmäinen syy saunojen uima-asukieltoon on vain suomalainen saunakulttuuri”

    9. 9

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    10. 10

      Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää