Urheilu

Patrik Laine maksoi kuittailut huippupelillä ja maalilla – Tappara kurmuutti HIFK:ta 3–0

Tappara tasoitti loppuottelusarjan kuumaksi menneessä kohtaamisessa.

Tappara–HIFK 3–0, voitot 2–2

Tampere

Mitähän mahtoi HIFK:n varamiespuolustaja Miro Karjalainen miettiä, kun hän meni Tapparan ja IFK:n finaaliottelun alkulämmittelyssä kuittailemaan Patrik Laineelle maalittomuudesta.

Laine oli pelannut kolme ensimmäistä kiekkoliigan loppuottelua ilman osumua. Ei ole enää.

Täysi-ikäistynyt Laine painoi nuoriherra Karjalaisen, 19, viestin korvan taakse ja pani tuulemaan. Tappara voitti 3–0 ja Laine paukutti tehot 1+2. Karjalainen sai nopeamman paluupostin kuin mihin entinen Itella olisi koskaan pystynyt.

Karjalainen oli vain alkuverryttelyssä, mutta ei mahtunut pelaamaan.

”Hän sanoi, että hävettää minun puolesta, kun ei ole maaleja tullut. Maali oli hyvä kuitti. Pystyin näyttämään, että kohtalaisesti osuu sinne minne pitääkin”, Laine sanoi. Hän ei edes tuntenut Karjalaista ennen yksipuolista juttelua.

”Ei minun tuollaisia kavereita tarvitsekaan tietää. Voi tulla ensi pelissäkin kuittailemaan”, Laine lähetti terveiset.

Tapparan avausmaalissa Laine riisti kiekon puolustaja Miihkali Tepon jaloista eikä muuta tarvittu. Pari potkua ja rannelaukaus heilahti kuin lännenlokarin pyssy.

Se maali vapautti Tapparan ja toi helpotuksen Laineelle. Avauserää oli pelattu 13.51, kun osuma antoi kottikärryllisen uskoa Tapparalle.

Tuolla maalilla Tappara oli menossa voittoon, mutta Jani Lajunen ja Kristian Kuusela varmistelivat kahdella nätillä laukauksellaan riemutunnelman vanhaan Hakametsään.

Voitto ja ottelusarjan tasoittuminen 2–2:een tuntuivat olevan sivuseikka hallin pukuhuonekäytävällä, kun Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola antoi äänensä kuulua. Tapolalla riitti asiaa kaikille, jotka ovat jääkiekkoa tuominneet.

Suurin huoli oli Tapparan kipparin Jukka Peltolan silmävammasta. Peltola sai IFK-hyökkääjä Tomas Zaborskyn mailan silmäänsä vahinkotilanteessa. Kukaan tuomareista ei nähnyt tilannetta, kunnes videotaulu alkoi pyörittää nauhaa.

Zaborsky sai 2+2 minuuttia, mutta Peltolan kausi saattaa olla ohi.

Vaikka tilanne oli vahinko, sääntö sanoo, että pelaaja vastaa mailastaan.

Huutokuoron ilta-annos ei jäänyt tähän, kun pärinää riitti Tapparan Tuukka Mäntylän hyppytaklauksesta päin Siim Liivikiä.

Erotuomari Stefan Fonselius haastatteli pitkään Liivikiä ja tuloksena Mäntylä sai 2+10 minuuttia.

Tuomaritarkkailija Rami Savolaisen mukaan Mäntylää ei olisi voinut heittää ulos, mutta Zaborskyn ulosajon hän olisi hyväksynyt. Zaborsky hoiti itse itsensä pihalle kuumenemalla lopussa.

Joukkueet kohtaavat lauantaina uudestaan ja melkoinen vihan siemen pantiin itämään Tampereella perjantaina.

Sähköjännitteen täydet voltit ovat luvassa, kun IFK isännöi viidettä ottelua.

”Lauantai-ilta Stadissa. Ei ole parempaa paikkaa pelata. Kotietu on ollut aika kova ja voi olla, että me saadaan yleisö taas meidän puolelle”, IFK:n kapteeni Arttu Luttinen sanoi.

”Maalipaikat olivat aika samoissa, mutta tänään ei saatu mistään sisään”, Luttinen sanoi.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Bottas ja Räikkönen sormet syyhyten paalutaistoon – ”Tämä viikonloppuhan on nimenomaan aika-ajotuloksesta kiinni”

  2. 2

    Jyväskylän MM-rallin perjantai päättyi suomalaisten kolmoisjohdossa – Uusi rallitähti Esapekka Lappi tykittää pohja-aikoja ja ajaa vakuuttavasti kärjessä

  3. 3

    Ari-Pekka Liukkonen ui MM-finaaliin päämatkallaan – ”Vielä jäi reilu marginaali enkkaan”

  4. 4

    Naisten jalkapallo menee harppauksin eteenpäin: ”Kaikessa näkyy, että he ovat ammattilais­urheilijoita”

  5. 5

    Seiväshyppylupaus Saga Andersson, 17, nousi jo kolmanneksi Suomen kaikkien aikojen tilastossa – tulos kohentunut 25 senttiä tänä vuonna

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Jyväskylän MM-rallin perjantai päättyi suomalaisten kolmoisjohdossa – Uusi rallitähti Esapekka Lappi tykittää pohja-aikoja ja ajaa vakuuttavasti kärjessä

  2. 2

    Vapaaottelutähti Conor McGregor kuittaa tapetuksi tulemista ennustaneelle Mike Tysonille: ”Rahat ovat minun”

  3. 3

    Opiksi ottanut F1-kuski Valtteri Bottas paalutaistoon

  4. 4

    Ott Tänak näytti heti muille ajamisen mallia – Latvalan kova yritys kostautui

  5. 5

    Miikka Anttilasta tuli maailman­ennätysmies: ”Haluaisin olla se, jolla on eniten voittoja ja mestaruuksia”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  2. 2

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  3. 3

    Unitohtori auttaa Oskari Möröä ja useita muita huippu-urheilijoita kohti parempaa nukkumista – ”Uni on luonnon omaa dopingia”

  4. 4

    Naisille viime hetken yllätyspäätöksellä uusi laji yleisurheilun MM-kisoihin

  5. 5

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mies ajoi päin väkijoukkoa Lönnrotinkadulla Helsingin keskustassa – Poliisi: Yksi kuollut, neljä sairaalahoitoon

    2. 2

      Leikki-ikäinen lapsi putosi viitisentoista metriä kerrostalon ikkunasta Pitäjänmäessä – poliisi ei epäile rikosta

    3. 3

      Oikeustaiston keskelle joutunut Charlie-vauva on kuollut

    4. 4

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    5. 5

      Poika harrasti seksiä kehitysvammaisen tytön kanssa – oikeus hylkäsi syytteen törkeästä raiskauksesta, koska oli epäselvää, miten tyttö kieltäytyi

    6. 6

      Helsinkiläinen yökerho myöntää: vain suomalaiset ajokortit kelpaavat – Lady Moon käännytti meksikolaisen ovelta ”koska tämä on Suomi”

    7. 7

      Helsingissä liftataan nyt ilman autoa kulkevien ohikulkijoiden matkaan – Näin toimii suomalaiskaverusten kehittelemä Urban Hitchhiking

    8. 8

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    9. 9

      ”Lapsena silvottu nainen ei välttämättä tiedä, miltä sukuelimien tulisi näyttää” – Britanniassa silpomisesta saa kovan rangaistuksen, Suomessa ei ole edes silpomista koskevaa lakia

    10. 10

      Helsinkiin muuttavien opiskelijoiden asuntohakemukset myöhästyivät Postin virheen vuoksi – ”Minä vain oletin, että kirje olisi perillä kolmessa päivässä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies ajoi päin väkijoukkoa Lönnrotinkadulla Helsingin keskustassa – Poliisi: Yksi kuollut, neljä sairaalahoitoon

    2. 2

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    3. 3

      Helsinkiläinen yökerho myöntää: vain suomalaiset ajokortit kelpaavat – Lady Moon käännytti meksikolaisen ovelta ”koska tämä on Suomi”

    4. 4

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    5. 5

      Poika harrasti seksiä kehitysvammaisen tytön kanssa – oikeus hylkäsi syytteen törkeästä raiskauksesta, koska oli epäselvää, miten tyttö kieltäytyi

    6. 6

      Seksuaaliseen häirintään törmää Helsingissä kaikkialla

    7. 7

      Yhdysvaltain senaatti kaatoi yhdellä äänellä Obamacaren ”laihan kumouksen” – McCain taas ratkaisijoiden joukossa

    8. 8

      ”Lapsena silvottu nainen ei välttämättä tiedä, miltä sukuelimien tulisi näyttää” – Britanniassa silpomisesta saa kovan rangaistuksen, Suomessa ei ole edes silpomista koskevaa lakia

    9. 9

      Trumpin uuden viestintäjohtajan alatyylinen vuodatus vei Valkoisen talon sisäiset riidat uudelle tasolle – haukkui kansliapäällikköä ”skitsoksi” ja uhkasi erottaa kaikki alaisensa

    10. 10

      Kymmenet arvokkaat huvilat rapistuvat Helsingin käsiin, koska kaupunki ei ole pystynyt kunnostamaan tai myymään niitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    2. 2

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    7. 7

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    8. 8

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    9. 9

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää